vastasyntynyt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";25142019]Niin, totta. Koska äitihän on ainut ihminen joka vauvaa voi hoitaa.

En kyllä itsekään ollut kotona paria kuukautta, mutta kyllä vauva oli ainakin kk:n ennenkuin vein yleisille paikoille.[/QUOTE

no oletko miettinyt sitä, että lapsella ei saata olla isää tai mummoja/pappoja. No et vissiin.
 
On eri asia käydä pienen vauvan kanssa vaunukävelyllä tai lähikaupassa äkkiä, kun lähteä julkisilla joululahjaostoksille. Isoissa ihmisjoukoissa infektion saaminen pienelle on todennäköisempää. Eli itse en menisi alle 1 kk ikäisen kanssa ihmisvilinään. Ja myös meidän neuvolatäti neuvoi välttämään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja 3 äitee;25141989:
Muistaakseni suosituksissa oli aikasta pitkä aika... olikohan 2kk tartuntatautien takia varmaankin.

Missä päin Suomea annetaan tällaisia suosituksia? Itse ohjaan tuoreita vanhempia käyttämään maalaisjärkeä. Tautiset vieraat pysyvät kotona, vauvaa ei viedä myöskään kylään räkätautisille, mutta vauvankin kanssa voi elää ja liikkua. Oma kaukalo on suhteellisen suojainen paikka kaupassa ihan vastasyntyneellekin. Vanhemmatkin saavat syödä:)
 
me oltiin kuopuksen kanssa jo kolmen päivän iässä pankkiasioille.
Mua van ihmetyttää nykyään tää vouhotus, ei ihme että jotkut laposet on jatkuvasti kipeinä kun pelätään normaaleja bakteereja.
Kotonakin KAIKKI desnfioidaan. äly hoi
 
Mä menin viikon ikäisen kanssa perhekerhoon, kun isoilla oli odotettu joulujuhla. Sitä ennen olimme käyneet jo puistossa ja kaupassa ja koti pihassa heti, kun mä jaksoin. Kyllä kai tuo liikkeellelähtö on enemmän äidistä kiinni. Kokeile ensin joku pieni pyrähdys, jos mietityttää. Päälle tekee kyllä hyvää käydä ulkona.
 
Sitte ku syntymäpaino on saavutettu niin voi ulkoilla, lyhyet siirrot esim autolla kauppaan jo ennen sitä. Ja tosiaan, ei onnistu semmonen että koko perhe kökkii kotona kun isä on töissä kunnes vauva on 2kk, vai virikehoitoonko ne isommat pitäis viedä? Ja toisaalta, miten viet ne hoitoon jos ulos ei voi mennä?
 
pari viikkoa suositeltiin...poika kylläkin syntyi talvella ja silloin oli niin kovat pakkasetkin että ei heti kyllä käynyt mielessä ulos lähteä mutta siis kaupassa käytiin kyllä...ja jos tosiaan olisi pari kk niin käydäänhän siinä ajassa jo useammankin kerran neuvolassakin
 
Me mentiin suoraan synnäriltä vauvan kanssa cittariin. Tosin oli kesäkuu eikä niin paljon tauteja liikkeellä. Mutta ei kai siinä mitään, laittaa vaikka harson eteen tai jotain.
 
kyllä näinä räkätautiaikoina kannattaa välttää kauppakeskuskia ja kauppoja ruuhka-aikana. Itse kävin aamupäivisin kun kaupassa tosi hiljaista.Vauva nukkui kaukalossa tai vaunussa ja harso edessä.
Ekan kerran kun vauva 4pvä. Ja pienehkössä ruoka-kaupassa.En siis aikaani kuluttamassa muuten vaan.

Muistakaa huolellinen käsien pesu. Toi RS on aika terhakka virus eikä siihen antibiootitkaan auta...
 

Yhteistyössä