Vasemmistoliittolainen ay-pomo moittii puoluettansa feminismistä, yltiöpopulismista, ilmastoöyhötyksestä ja tuomitsee sosialismin

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
"Haaveileeko Lehtonen sitten sosialismista vai kelpaako hänelle hyvillä työehtosopimuksilla ja hyvällä sosiaaliturvalla kuorrutettu kapitalismi? – Valitsen jälkimmäisen. Sosialistinen järjestelmä ajoi päin seinää. Olen realistinen vassari. Kapitalismin tiettyjä osa-alueita tarvitaan. Pitää olla työnantajia ja työntekijöitä, jotta syntyisi se kakku, jota jaetaan. Teollisuusvassari myöntää, että hän osittain vierastaa puolueensa nykyistä vihreyttä. Hänen mukaansa Suomen teollisuus on jo sinällään maailman suurimpia ympäristötekoja. Hän kavahtaa myös halua julistaa Vasemmistoliitto feministiseksi puolueeksi. – Silloin puolueesta tulisi yhden asian liike. Lehtonen on ydinvoimamies. Ja puita voidaan hakata sen verran, että metsäteollisuuden hankkeet Kemissä ja Itä-Suomessa toteutuvat. Ay-vaikuttaja on vuodesta 1992 lähtien pyrkinyt Turun valtuustoon – ja jäänyt vaaleissa aina varasijalle. Hän arvelee, ettei hän ei oikein puhuttele Turun vasemmistoliiton nykyistä äänestäjäkuntaa. – Valtuustossa kuuluisin siihen porukkaan, joka olisi rakentamassa jotakin ja joka ei sanoisi joka asiaan ei. Olen surullinen nykymeiningistä, jossa menoja huudetaan lisää, mutta mistään niitä ei olla valmiita kattamaan. Lehtonen luonnehtiikin Turun Vasemmistoliiton nykymenoa "yltiöpopulismiksi, jonka kukkulalla on Johannes Yrttiaho"."

www.ts.fi
 

Yhteistyössä