Varallisuuserot kasvavat nyt ennätyksellisesti - Raportti: Elon Muskista on tulossa maailman ensimmäinen biljonääri

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Raportti: Elon Muskista on tulossa maailman ensimmäinen biljonääri 2027
Mikäli Elon Muskin omaisuuden kasvu jatkuu ennallaan, hän saavuttaa biljonäärin aseman ensimmäisenä maailmassa.

Raportin mukaan maailman rikkaimman miehen omaisuus kasvaa keskimäärin 110 prosenttia vuodessa.
Omaisuuden arvo on nyt noin 251 miljardia dollaria, eli 226 miljardia euroa.

2028 saattaa tulla vielä kolme muutakin biljonääriä.

Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam International julkaisi vuosittaisen arvionsa maailmanlaajuisesta eriarvoisuudesta tammikuussa.

Järjestö korosti julkaisussaan sitä, että maailman rikkaimpien ihmisten henkilökohtainen varallisuus on yli kaksinkertaistunut muutamassa vuodessa.
 
vierailija
Toiset rikastuvat ja toisilla ei rahaa edes kunnolliseen elämään. Ahneus ajaa niin Suomen kuin maailman maat sekasortoon josta ei ole paluuta. Raha sokaisee ja tekee heistä empaattomia ihmisiä, jotka eivät osaa asettua toisen asemaan kuten Suomenkin hallituksessa.
 
vierailija
Bussilastillinen, tai oliko se 7-8 maailman rikkainta omisti muutama vuosi sitten enemmän varallisuutta kuin silloiset 3,9 miljardia ihmistä, eli maailman väestön köyhempi puolisko. Pian Elon Musk omistaa yksin selvästi enemmän varallisuutta kuin nykyinen köyhempi puolikas maailman väestöä 4 miljardia ihmistä. Ja kohta ero kasvaa entisestään, kun 2028 tulee mahdollisesti 3 biljonääriä lisää.
Ja ovat aivan varmasti ansainneet itse tehden kaiken ja paiskivat töitäkin yli 4 miljardin ihmisen edestä.
 
vierailija
Maailmassa on pian ensimmäinen biljonääri
Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam International on huolissaan siitä, kuinka nopeasti maailman rikkaimmat ihmiset tuplasivat varallisuutensa. Järjestö arvioi, että seuraavan kymmenen vuoden aikana nähdään ensimmäinen biljonääri.

Maailmassa ei toistaiseksi ole yhtäkään biljonääriä – siis henkilöä, jonka varallisuus on vähintään yhden biljoonan (1 000 000 000 000) verran. Yleensä varallisuutta tarkastellaan euroissa tai Yhdysvaltain dollareissa.

Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam International julkaisi 15. tammikuuta vuosittaisen arvionsa maailmanlaajuisesta eriarvoisuudesta.

Julkaisussa arvioitiin, että ensimmäinen biljonääri voi syntyä seuraavan vuosikymmenen aikana. Järjestö viittasi kasvavaan varallisuuseroon, joka kasvoi maailmanlaajuisesti Covid-19-pandemian aikana.

Järjestö korosti muun muassa sitä, kuinka maailman neljän rikkaimman ihmisen henkilökohtainen varallisuus on yli kaksinkertaistunut muutamassa vuodessa. Järjestö käytti lähteenä Forbesin maaliskuun 2020 ja marraskuun 2023 tilastoja.

Tällä hetkellä maailman neljä rikkainta ihmistä Forbesin mukaan ovat Elon Musk, Bernard Arnault, Jeff Bezos ja Larry Ellison.
 
vierailija
Eriarvoisuus kasvaa

Esimerkiksi Muskin tämän hetkinen varallisuus on noin 222 miljardia dollaria, kun vuonna 2020 se oli noin 25 miljardia.

Oxfam pitää kasvua huonona kehityskulkuna, sillä lähes 5 miljardia ihmistä on köyhtynyt pandemian jälkeen.

– Olemme todistamassa kahtiajaon vuosikymmenen alkua, kun miljardit ihmiset kärsivät pandemian, inflaation ja sodan aiheuttamista taloudellisista järistyksistä samalla kun miljardöörien omaisuus kukoistaa.

Tämä eriarvoisuus ei ole sattumaa. Miljardööriluokka varmistaa, että yritykset tahkoavat heille lisää vaurautta kaikkien muiden kustannuksella.
 
vierailija
Oxfamin raportti kertoo karua kieltä globaalin eriarvoisuuden kasvusta – “Silmiä avaava”, toteavat Fingon asiantuntijat
Oxfam Internationalin tuore raportti osoittaa eriarvoisuuden kasvaneen räjähdysmäisesti.

Fingon asiantuntijoiden mukaan raportin tilannekuva on tyrmistyttävä.

Multikriisien maailmassa tarvitsemme oikeudenmukaista verotusta räjähdysmäisen eriarvoisuuden torjumiseksi.

Raportti vaatii superrikkaiden verotuksen tiukentamista, jotta päällekkäisiin kriiseihin ja räjähdysmäisesti kasvavaan eriarvoisuuteen voidaan puuttua.

Jos monimiljonäärejä ja miljardöörejä verotettaisiin viidellä prosentilla vuodessa, voitaisiin kerätä 1 700 miljardia dollaria. Summalla voitaisiin nostaa kaksi miljardia ihmistä köyhyydestä.

Raportin mukaan rikkain prosentti maailman väestöstä tienasi lähes kaksinkertaisesti koko muuhun maailmaan nähden edeltäneen kahden vuoden aikana. EU:ssa rikkain prosentti keräsi 4,5 kertaa enemmän varallisuutta kuin 90 prosenttia väestöstä vuosina 2020 ja 2021.

Raportti kertoo, että superrikkaiden ja äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrä on kasvanut samanaikaisesti ensi kertaa 25 vuoteen.

Oxfamin raportti huomauttaa, että esimerkiksi Elon Muskin todellinen veroprosentti oli vain 3,2 prosenttia vuosina 2014–2018. Tieto pohjaa ProPublica-julkaisun selvitykseen.

Raportti nostaa vertailuksi esiin Ugandassa asuvan Aber Christinen, jonka 80 dollarin kuukausituloista verotetaan noin 40 prosenttia.

Tämä esimerkki kertoo silmiä avaavasti verotuksen räikeästä eriarvoisuudesta.

"The Winner Takes It All" pudotuspeli monilta harvoille.
 
vierailija
Maailman kymmenen rikkaimman ihmisen varallisuus on yli kaksinkertaistunut yhteensä yli 1,5 biljoonaan dollariin koronapandemian aikana, kertoo hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam International.

Järjestön mukaan samaan aikaan 99 prosenttia ihmiskunnasta on menettänyt tulojaan ja 160 miljoonaa ihmistä on vajonnut köyhyyteen.

Pandemia on ollut miljardöörien kultakaivos. Kun hallitukset kokosivat tukipaketteja ja pumppasivat biljoonia tukeakseen taloutta kaikkien eduksi, tapahtui niin, että suuri osa rahoista meni miljardöörien taskuihin, sanoo Oxfam Internationalin johtaja Gabriela Bucher uutistoimisto AP:n mukaan.

Pandemian alusta eli maaliskuusta 2020 lähtien lähes joka päivä yksi uusi megarikas on noussut miljardööriksi.

Oxfam laskee, että maailman kymmenen rikkainta ihmistä omistaa nyt enemmän varallisuutta kuin maailman 3,1 miljardia köyhintä ihmistä yhteensä.

Oxfam julkaisi tuoreen tutkimuksensa

Päälle järkky yritysten omistajien ahneusinflaatio greedflation.
 
Raportti: Elon Muskista on tulossa maailman ensimmäinen biljonääri 2027
Mikäli Elon Muskin omaisuuden kasvu jatkuu ennallaan, hän saavuttaa biljonäärin aseman ensimmäisenä maailmassa.

Raportin mukaan maailman rikkaimman miehen omaisuus kasvaa keskimäärin 110 prosenttia vuodessa.
Omaisuuden arvo on nyt noin 251 miljardia dollaria, eli 226 miljardia euroa.

2028 saattaa tulla vielä kolme muutakin biljonääriä.

Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam International julkaisi vuosittaisen arvionsa maailmanlaajuisesta eriarvoisuudesta tammikuussa.

Järjestö korosti julkaisussaan sitä, että maailman rikkaimpien ihmisten henkilökohtainen varallisuus on yli kaksinkertaistunut muutamassa vuodessa.
MIten Oxfam muka on hyväntekeväisyysjärjestö?
 
vierailija
vierailija
Kaikista kateellisempia ollaan köyhille.
Olen kyllä erimieltä. Eliitti, vuorineuvokset, porvaristo, johtajat, lääkärit..... Hyvähän niiden on, kaverilta kaverille, ei korppi korpin silmää noki, hyvävelijärjestö, nepotismi.....
Kyllä ne on tietyt ihmistyypit, joidenka elämän täyttää katkeruus, kateus joka kohdistetaan parempiosaisiin.
 
vierailija
Omistamalla Teslaa pörssistä aapeesta olisi tullut miljonääri, mutta hän ennemmin kadehtii kuin tekee jotain oman elämänsä eteen.
En kyllä kehtaisi ostaa Teslaa - autona tai osakkeena. Tai muutakaan Muskin maailmasta.

Ja vaikka pörssiosakkeisiin olen sijoittanutkin, niin pidän nykymuotoista osakekauppaa halveksittavana. Se on kaukana yritykseen uskomisesta ja tukemisesta. Sen sijaan se on pelaamista ja pikavoittojen metsästystä, jossa tappiot yritetään siirtää yhteiskunnalle ja voitot omaan taskuun. Toivon kaatuvan vielä joskus.
 
vierailija
Raportti: Elon Muskista on tulossa maailman ensimmäinen biljonääri 2027
Mikäli Elon Muskin omaisuuden kasvu jatkuu ennallaan, hän saavuttaa biljonäärin aseman ensimmäisenä maailmassa.

Raportin mukaan maailman rikkaimman miehen omaisuus kasvaa keskimäärin 110 prosenttia vuodessa.
Omaisuuden arvo on nyt noin 251 miljardia dollaria, eli 226 miljardia euroa.

2028 saattaa tulla vielä kolme muutakin biljonääriä.

Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam International julkaisi vuosittaisen arvionsa maailmanlaajuisesta eriarvoisuudesta tammikuussa.

Järjestö korosti julkaisussaan sitä, että maailman rikkaimpien ihmisten henkilökohtainen varallisuus on yli kaksinkertaistunut muutamassa vuodessa.
Saasnähä miten sitten käy, kun tulee perinnönjako tai pesänjako? Osaisitko kuvitella itsesi samanlaiseen tilanteeseen?
 
vierailija
En kyllä kehtaisi ostaa Teslaa - autona tai osakkeena. Tai muutakaan Muskin maailmasta.

Ja vaikka pörssiosakkeisiin olen sijoittanutkin, niin pidän nykymuotoista osakekauppaa halveksittavana. Se on kaukana yritykseen uskomisesta ja tukemisesta. Sen sijaan se on pelaamista ja pikavoittojen metsästystä, jossa tappiot yritetään siirtää yhteiskunnalle ja voitot omaan taskuun. Toivon kaatuvan vielä joskus.
Ei sijoittamisessa pörssiosakkeisiin ole mitään halveksittavaa.
Mulla on osakkeita jotka olen omistanut kymmeniä vuosia ja ollaan yhdessä koettu ylä- ja alamäet.
 

Yhteistyössä