M
Maalaisjärki hoi
Vieras
Minne lie kadonnut nykyään? Vai oliko ennenkin ihan yleistä, ettei omiensa perään katsottu ja sitten huudettiin asiantuntijaa apuun kun ongelmia tuli?
Puhun nyt siis etenkin murkkujen vanhemmista. Suomi on pulloillaan huonosti voivia nuoria ja uskallanpa itse ex-ongelmanuorena väittää, että ainakin puolet näistä lapsista voisivat elää ns. normaalia elämää JOS vanhemmat uskaltaisivat olla vanhempia:
* selkeät rajat nuorelle
* vastuuta ja vapautta kehitystasoon nähden
* paljon rakkautta ja etenkin sen osoittamista + aitoa kiinnostusta nuoreen
* JOHDONMUKAISUUTTA
Muitakin juttuja olisi, mutta noilla pääsisi jo pitkälle (etenkin tuolla viimeisellä; epäjohdonmukainen vanhempi on kaukana luotettavasta ja turvallisesta!). Bonusominaisuuksia vanhemmalle:
* ei yritä korvata rahalla ajan/rakkauden/välittämisen puutetta
* kyky huomata milloin pitää hakea apua, kun omat "konstit" eivät riitä
Niin, apua siis saa ja pitääkin hakea. Mutta liian monta kertaa olen nähnyt vastaavaa:
"Jossu" 14-vee on uhmakas mutta ihan kunnollinen nuori. Koulussa tulee jotain ongelmaa ja opettaja sekaantuu asiaan. "Jossun" äiti on väsynyt "siihen kun Jossusta on aina vaan harmia" mutta haukkuu myös opettajan, joka "kehtasi" sekaantua hänen lapsensa riehumiseen tunnilla. Sitten kärpäsestä tehdään härkänen ja "Jossu" vaihtaa koulua. Koska äiti on koko ajan väsynyt, "Jossu" luulee ettei tämä välitä ja alkaa oireilemaan. Tästä seuraa ongelmia myös uudessa koulussa -> tässä vaiheessa kuvaan astuu yleensä joko ammattiauttaja (kuraattori, sossu tms. sen mukaan minkä tasoisia ongelmia) ja äiti on entistä uupuneempi. Lopulta äidin mielenkiinto on olematonta "ongelmia aiheuttavan" lapsen takia, mutta heikkoina hetkinä hän kuitenkin itkee "Jossulle" huonoa omatuntoaan. "Jossu" keksii että syyllisyyttä tunteva äiti on helppo tapaus ja alkaa vaatimaan rahaa. Tapauksesta riippuen "Jossu" joko varastaa rahat tai sitten vaan hyötyy äidin huonosta omatunnosta. Raha kuitenkin korvaa ajan/välittämisenpuutetta tehokkaasti ja "Jossun" osakkeet muiden nuorten silmissä nousevat.
Eräs tuntemani "Jossu" joutui niin huonoon seuraan että jäi sille tielleen ja teki itsarin viikkoa vaille 17-vuotiaana. Toinen taas ostatti äidillään tuhansien eurojen arvosta elektroniikkaa ja kieltäytyi menemästä enää kouluun. Huostaanotto vältettiin sillä, että äiti lupasi valvoa "Jossunsa" koulunkäyntiä. Arvatkaa, valvoiko? Tuo "Jossu" on nyt 19-vuotias miehenalku ja hyvä ettei päälle käy, kun äiti jotain vaatii tai peräti nuhtelee.
Vauva-palstalla kyseltiin joskus ongelmapelaajista. 90% vastaajista oli sitä mieltä että masennusta oireileva, tietokoneella liikaa pelaava nuori piti laittaa välittömästi "ammattilaisen luokse" käymään, kaksi taisi miettiä siinä että eikö tilannetta voisi alkaa ratkomaan niin että selvitetään, mikä nuoren mieltä painaa. Ongelmat toisaalta lakaistaan maton alle ("voit pelata kunhan koulun käyt loppuun") ja toisaalta niitä liiotellaan ("nyt lähdet kyllä hoitoon, ei tuo ole tervettä että istut vaan koneella"). Mihin jäi vaihtoehto "keskustelu & koneen mahdollinen takavarikoiminen"??
Anteeksi nyt jos pilasin jonkun mukavan illan näitä pohtiessani. Eihän kellekään saa aiheuttaa enää mielipahaa, edes syystä.
Ps. Itsestäni tuli "ongelmatapaus" kun oireilin vanhempieni alkoholismia -> huostaanotto -> mielisairas perhekoti -> karkasin. Nyt aikuisena asiani ovat kunnossa mutta vanhempiini en ole ollut väleissä vuosiin, eivät tahdo nähdäkään minua.
Puhun nyt siis etenkin murkkujen vanhemmista. Suomi on pulloillaan huonosti voivia nuoria ja uskallanpa itse ex-ongelmanuorena väittää, että ainakin puolet näistä lapsista voisivat elää ns. normaalia elämää JOS vanhemmat uskaltaisivat olla vanhempia:
* selkeät rajat nuorelle
* vastuuta ja vapautta kehitystasoon nähden
* paljon rakkautta ja etenkin sen osoittamista + aitoa kiinnostusta nuoreen
* JOHDONMUKAISUUTTA
Muitakin juttuja olisi, mutta noilla pääsisi jo pitkälle (etenkin tuolla viimeisellä; epäjohdonmukainen vanhempi on kaukana luotettavasta ja turvallisesta!). Bonusominaisuuksia vanhemmalle:
* ei yritä korvata rahalla ajan/rakkauden/välittämisen puutetta
* kyky huomata milloin pitää hakea apua, kun omat "konstit" eivät riitä
Niin, apua siis saa ja pitääkin hakea. Mutta liian monta kertaa olen nähnyt vastaavaa:
"Jossu" 14-vee on uhmakas mutta ihan kunnollinen nuori. Koulussa tulee jotain ongelmaa ja opettaja sekaantuu asiaan. "Jossun" äiti on väsynyt "siihen kun Jossusta on aina vaan harmia" mutta haukkuu myös opettajan, joka "kehtasi" sekaantua hänen lapsensa riehumiseen tunnilla. Sitten kärpäsestä tehdään härkänen ja "Jossu" vaihtaa koulua. Koska äiti on koko ajan väsynyt, "Jossu" luulee ettei tämä välitä ja alkaa oireilemaan. Tästä seuraa ongelmia myös uudessa koulussa -> tässä vaiheessa kuvaan astuu yleensä joko ammattiauttaja (kuraattori, sossu tms. sen mukaan minkä tasoisia ongelmia) ja äiti on entistä uupuneempi. Lopulta äidin mielenkiinto on olematonta "ongelmia aiheuttavan" lapsen takia, mutta heikkoina hetkinä hän kuitenkin itkee "Jossulle" huonoa omatuntoaan. "Jossu" keksii että syyllisyyttä tunteva äiti on helppo tapaus ja alkaa vaatimaan rahaa. Tapauksesta riippuen "Jossu" joko varastaa rahat tai sitten vaan hyötyy äidin huonosta omatunnosta. Raha kuitenkin korvaa ajan/välittämisenpuutetta tehokkaasti ja "Jossun" osakkeet muiden nuorten silmissä nousevat.
Eräs tuntemani "Jossu" joutui niin huonoon seuraan että jäi sille tielleen ja teki itsarin viikkoa vaille 17-vuotiaana. Toinen taas ostatti äidillään tuhansien eurojen arvosta elektroniikkaa ja kieltäytyi menemästä enää kouluun. Huostaanotto vältettiin sillä, että äiti lupasi valvoa "Jossunsa" koulunkäyntiä. Arvatkaa, valvoiko? Tuo "Jossu" on nyt 19-vuotias miehenalku ja hyvä ettei päälle käy, kun äiti jotain vaatii tai peräti nuhtelee.
Vauva-palstalla kyseltiin joskus ongelmapelaajista. 90% vastaajista oli sitä mieltä että masennusta oireileva, tietokoneella liikaa pelaava nuori piti laittaa välittömästi "ammattilaisen luokse" käymään, kaksi taisi miettiä siinä että eikö tilannetta voisi alkaa ratkomaan niin että selvitetään, mikä nuoren mieltä painaa. Ongelmat toisaalta lakaistaan maton alle ("voit pelata kunhan koulun käyt loppuun") ja toisaalta niitä liiotellaan ("nyt lähdet kyllä hoitoon, ei tuo ole tervettä että istut vaan koneella"). Mihin jäi vaihtoehto "keskustelu & koneen mahdollinen takavarikoiminen"??
Anteeksi nyt jos pilasin jonkun mukavan illan näitä pohtiessani. Eihän kellekään saa aiheuttaa enää mielipahaa, edes syystä.
Ps. Itsestäni tuli "ongelmatapaus" kun oireilin vanhempieni alkoholismia -> huostaanotto -> mielisairas perhekoti -> karkasin. Nyt aikuisena asiani ovat kunnossa mutta vanhempiini en ole ollut väleissä vuosiin, eivät tahdo nähdäkään minua.
