vanhempien suru aikuisen lapsen näkökulmasta

["nökö"]

Kertokaapa vanhemmat, mitä ajatuksia teissä herättää lapsen suru vanhempiansa puolesta. kuulun perheeseen, jossa vanhemmat ovat joutuneet kohtaamaan hirvittäviä menetyksiä. samat menetykset ovat osuneet minuun, mutta vanhempani suojelivat pahimmilta kolhuilta. nyt olen aikuinen ja näen asiat vanhempien näkökulmasta. tunnen suurta tuskaa heidän surun johdosta, jopa syyllisyyttä siitä että olen selvinnyt enkä nykyisin kanna vastuuta muutakuin itsestäni. ahdistaa, että en voi kantaa vanhempieni surua, auttaa heitä. en osaa. kaipaisin vanhemman näkökulmaa asiaan.

 

["vieras"]

Voitko lohduttaa itseäsi sillä, että sinun suojeleminen surulta ja elämän ja arjen normaalina säilyminen ympärilläsi olivat äärimmäisen tärkeitä vanhemmillesi?

Sinä olit se, jonka varassa elämä jatkui ja jonka takia piti jaksaa seuraavan päivään, sinun suojaaminen oli se tehtävä, joka kannatti heitä niinä synkimpinä päivinä?

Ja mahdollisesti tulevaisuudessa on hetkiä ja tilanteita, jolloin sinä autat vanhempiasi.

 

["nökö"]

Kiitos vastauksesta. Ihana näkökulma. Haluan todella auttaa vanhempiani heidän asioissaan tulevaisuudessa. Jossain määrin pidän etäisyyttä vanhempiini. Muistot ovat välillä liian kipeitä ja itsekkyys on suojannut surulta. Kun ikää tulee, niin itsekkyys alkaa hävettämään. Ehkä he ovat iloisia siitä, että olen selvinnyt. Se on ollut kovan työn takana. Ehkäpä voin jatkossa osoittaa kiitollisuuttani enemmän, kun olen vahvistunut. Haluaisin vain pyyhkiä heiltä surut pous. Sitä en voi tietenkään tehdä.