Vanhempien hoitaminen vanhana

[mietinpä vain]

Olettaako monet täällä että lapsenne tulevat hoitamaan teitä sitten vanhoina? Hoidatteko tai aiotteko itse hoitaa omia vanhempianne kun he tulevat vanhoiksi? Tai haluatteko? Kuinka paljon aiotte hoitaa ja kuinka paljon odotatte teitä hoidettavan?

Minä itse en odota että omat lapseni hoitaisivat minua vanhana, itseasiassa en edes halua että he hukkaisivat elämänsä siihen, tulee huono omatunto jo ajatuksesta, mielummin menen vanhainkotiin. Toivon myös etteivät omat vanhempani vaatisi minua myöskään hoitamaan heitä, eivätkä loukkaantuisi siitä jos en hoida. Olen perheen ainoa tyttö joten pelkään tätä vastuuta.

Omat vanhempani hoitavat tällä hetkellä toisen vanhemman äitiä, ja he eivät käytännössä katsoen pääse koskaan mihinkään kun toisen on pakko olla aina kotona.

 

["vieras"]

Toivon että lähden ns.saappaat jalassa enkä tarttis kenenkään ihmeempiä hoivailuja.

 

[Mummeliisa]

Minun vanhempani hoitivat omat vanhempansa ja osin vanhempien sisaruksetkin.
Nyt ensimmäisen mieheni sisarukset ja näiden lapset (siis myös minun kuusi vanhinta lastani) jakavat ensimmäisten appivenhempieni hoidon keskenään.
Aikanaan varmasti tulen yhdessä lasteni ja sisarusteni kanssa pitämään huolen vanhemmistani.
Ja siinä vaiheessa kun minä olen aikanaan liian vanha pärjäämään yksin, oletan että mikäli puoliso ei minusta pysty huolehtimaan, niin lapseni, lapsenlapseni ja lapsenlapsenlapseni jakavat homman keskenään.

 

[idunnor]

Aion pitää vanhemmistani huolta niin hyvin kuin vain voin. En odota, että lapseni hoitavat minua, mutta toivon etteivät hylkääkkään.

 

[ddbzgzd]

Mulla ei ole lapsia enkä tiedä onko tulossakaan, en ole pohtinut asiaa tältä kannalta.

Mutta omia vanhempiani aion hoitaa jos siihen tulee tarve, olisin valmis esim. luopumaan omasta asunnostani ja muuttamaan heille omaishoitajaksi jos tarvitsisi. Niin paljon he ovat mun eteeni tehneet.

 

["vieras"]

Tottakai tahdon pitää huolta vanhemmistani kun he vanhenevat. Mutta käytäntö voi olla eri kuin halu. Jos vanhempasi esim dementoituvat tai tarvitsevat kokopäiväistä hoivaa vaikka liikuntakyvyttömyyden takia, niin asia voi olla todella vaikea. Töissä käyminen on silloin mahdotonta, eli silloin täytyisi saada riittävästi rahallista tukea valtiolta, mikä ei ainakaan tällä hetkellä ole mahdollista. Ottakaa myös huomioon, että vaikka sitä kuinka paljon vanhempiaan rakastaa, niin se omaishoito voi olla todella raskasta. On myös mahdollista, että jos vanhempi dementoituu, tulee hänestä myös väkivaltainen ja/tai harhainen. Silloin on pakko miettiä myös omaa ja omien lasten turvallisuutta.
Omat appivanhempani ovat jo sanoneet, etteivät missään nimessä halua että kumpikaan heidän lapsistaan ottaa heidät asumaan luokseen, missään vaiheessa. He tahtovat, että heidän lapsensa saavat elää omaa elämäänsä, kuitenkaan unohtamatta vanhempiaan. Voihan sitä kuitenkin vierailla vanhainkodissa tai palvelutalossa tai mikä nyt sitten sattuukaan olemaan se vanhuden asuinpaikka, ei sinne täydy tai edes missään nimessä saakaan omaisiaan hylätä ja unohtaa.
Minäkään en tahdo vanhana olla "taakkana" omille lapsilleni. Toivon siis toki, että he minun luonani kävisivät ja muutenkin välillä muistaisivat, mutta tahdon heidän kuitenkin elävän sitä omaa elämäänsä. Vaikka paljon heidän vuokseen teenkin, niin en silti ole heitä tänne synnyttänyt minusta huolehtimaan, enkä täten heiltä vastapalveluksia odota.

 

[Mummeliisa]

Tuo on vähän sellainen asia, joka kiinni monesta muustakin seikasta kuin halusta.
Kuten edellinen kirjoittaja jo sanoi, niin vanhempien kunto varmasti vaikuttaa asiaan.

Toinen mikä vaikuttaa on se, kuinka moni sitä omaishoitajuutta ja vastuuta on jakamassa. Yhdelle ihmiselle voi olla melkoinen taakka, joka todella rajoittaa muuta elämää. Jaettuna monelle sen sijaan todennäköisemmin pysyy kohtuullisena.

Minun vanhempani hoitivat omat vanhempansa, mutta kummallakin oli paitsi sisaruksia myös omia aikuisia lapsia ja sisarustenlapsia jakamassa hommia. Yksin en usko, että kumpikaan olisi siihen pystynyt.

 

[oh]

En odota, että lapseni hoitavat minua vanhana/sairaana. Riippuen yleiskunnostani/sairaudestani haluaisin että pystyisin asumaan itsenäisesti mahd. pitkään ja silloin toivoisin apua päivittäisiin askareisiin tarvittaessa. Itse olen ollu omaishoitaja äidilleni enkä kokenut sitä pakoksi vaikka töiden ohessa sitä teinkin, tosin silloin ei ollut omia lapsia. Monta sellaista juttua, tilannetta, hetkeä sain hänen kanssaan jakaa mitkä olisivat jääneet kokematta ilman tätä "suhdetta". Vaikka siitä ei talous kohene niin moni muu "henkinen" asia avartuu ja ainakin vanhuuden käsitys laajenee...

 

["Neith"]

ideaalitilanne olisi se että asuisin sitten joskus niin isossa talossa että sinne mahtuisi ainakin toinen vanhemmista asumaan kun ei enää itsenäisesti ihan pärjää (siis perus arki)
mutta jos äitini sairastuu alzhaimeriin niin kyllä se on mahdollisimman nopeasti laitospaikka, siis siinä vaiheessa kun ei enää muisti pelaa, en pystyisi huolehtimaan kuin pikkulapsesta : /

olishan se kiva ajatella että sitten joskus olisi mahdollisuus elää ns. kahden sukupolven talossa.. mutta en kyllä oleta että lapseni mua sen kummemmin hoivaus, jos nyt joskus tulee vaikka kolaamaan pihan

 

["pingu"]

Mun vanhempani luultavasti tahtovat tulla toimeen "omillaan", mikä tarkoittaa palveluasumista, vanhainkotia tms. Mutta tiedän, että äiti tahtoo minun toimivan äänitorvenaan ja pitävän huolta, että vanhainkodissakaan häntä ei jätetä nuutumaan vaan että hiukset kammataan yms, eli pidettäisiin huolta ulkoisesta olemuksesta, sekin kun kuitenkin vaikuttaa oloon.

Appivanhemmat asuvat naapurissa jo nyt ja arvaan, että kumpikaan ei lähtisi kirveelläkään kotoaan yhteenkään laitokseen. Mutta helppohan tässä on huolehtia esim. pihatöistä, vaihtaa lakanoita ja tarjota vaikka ateriat, jos niikseen tulee. Heillä on kaksi poikaa, joista toinen asuu ulkomailla, joten iso osa työstä jäänee minulle. Siinä kohtaa, kun esim. itsenäinen peseytyminen ei heiltä onnistu, on tilattava kotiapua tai hommattava se hoitopaikka, tykkäsivät tai eivät, mulla ei riitä kantti alkaa kuurata mitään appiukon vehkeitä, ei auta mikään. :|

Tässä lähellä asuu vielä anopin sisko, joka hoiti äitinsä loppuun saakka ja suree sitä, ettei hänellä ole lapsia eikä niin ollen "ketään" jolta voisi odottaa apua vanhetessaan. Miehen kanssa ollaan sovittu, että hän saa saman avun kuin nuo appivanhempanikin. Sen verran ollaan häneltä saatu apua vuosien varrella, ettei meillä ainakaan riitä pokka työntää häntä heti vanhainkotiin, kun vauhti vähän hidastuu. Ruokaa ja muuta apua siis hänellekin.

 

[dfdfb]

Mieluiten niin, että pystyis tulemaan toimeen itsekin, jos ei, niin vanhainkoti on varmaan ihan paras paikka. Toinen vaihtoehto olis asua niin lähellä omia lapsia, tai jotain niistä, että voisivat tarpeen vaatiessa käydä hoitamassa kauppareissun ja tuoda vaikka omien ruokien jämät jos en itse pystyis kokkailemaan. Ja olishan sekin mukavaa, ettei tartteis montaa päivää lattialla maata lonkka murtuneena jos jotain sattuu, eli että joku soittais vaikka kerran päivässä ja kattois, että henki vielä pihisee.

 

["vieras"]

Kun minusta tulee niin vanha etten yksin kotona pärjää, sillon menen johonkin hoitolaitokseen jossa on ammattihenkilökunta minua hoitamassa, luultavimmin ykstyiseen, siihen aikaan kunnallista puolta tuskin on ja jos on niin vielä huonommassa jamassa kuin nyt.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";23603601]Kun minusta tulee niin vanha etten yksin kotona pärjää, sillon menen johonkin hoitolaitokseen jossa on ammattihenkilökunta minua hoitamassa, luultavimmin ykstyiseen, siihen aikaan kunnallista puolta tuskin on ja jos on niin vielä huonommassa jamassa kuin nyt.[/QUOTE]

Ja omat vanhempani, kuten myös appivanhemmat ovat kuolleet ennen kuin tarvitsevat apua. Veikkaan että anoppi huonoine sydämineen lähtee ennen sitä ja appiukko on kuollut jo ajat sitten, äitini on kuollut ajat sitten ja isäni täysholisti on kolmatta kertaa tässämaailmassa jo. Tuskin neljättä kertaa pääsee takasin tänne.

 

["joo"]

Mä yritän järkätä elämää niin että kykene säästöilläni hankkimaan inhimillistä hoitoa kun olen vanhus. Omille lapsilleni en halua vastuuta sysätä - en henkisesti enkä taloudellisesti. Toivon vaan että saa heitä nähdä ja viettää aikaa heidän kanssa, mutta hoitaa heidän ei minua tarvitse.

Itselläni hiljalleen alkamassa tuo urakka. Olen ainoa lapsi ja tässä (kin) kohtaa elämässä tuo ei ole niin kiva asia. En tarkalleen tiedä mitä vanhempani minulta toivovat. Sen kuitenkin takaan että olen heille äänitorvi, konkreettinen apua on vaikeampaa kun asumme 250km päässä. Muutto kummaltakaan osapuolelta ei taida tulla kuuloon. Vanhemmat syntyperäisiä siellä missä asuvat ja meillä taas elämä täysin täällä toisaalla.

 

["riiviöiden äiti"]

No minun ei tarvinnut odottaa vanhempieni vanhuuteen asti, heille molemmille tuli syöpä. Isäni hoidin niin että hän sai olla kotona, kävin 1-2/vrk loppuajasta (asui yksin 2 km päässä).
Äiti on vielä elossa, 8kk olen nyt huolehtinut oman perheeni ohella hänen asuntonsa siivoamisesta, osin ruuanlaitosta, kauppareissut sekä lääkärireissut 1-3/viikossa. Veljeni yöpyy aina tarvittaessa äidin luona, mutta silloinkin minä menen sinne päiväksi.
On kieltämättä raskasta, koska olen omankin lapseni omaishoitaja, mutta toisaalta en voi jakaa töitä pidemmälle ajalle koska pian on se päivä kun äiti ei enään tarvitse apua, levätä voin sitten.

 

[5+2+lemmikit]

Itse olen ollut töissä vanhainkodeissa opiskeluaikoina. Muistan hyvin sen, miten tärkeää on, että omaiset käyvät katsomassa vanhuksia. Valitettavasti on niin, että jos/KUN on kova kiire, näitä joilla on omaiset katsomassa niin hoidetaan ns. paremmin. (koska sanomista tulee jos jokin asia on vähänkään retuperällä)

Itsekin toivoisin sitä, että lapseni/lapsenlapseni kävisivät välillä katsomassa (muuten voisin hyvin asua laitoksessa) että jonkinlainen "roti" säilyy ja ellen itse pystyisi kertomaan toiveistani, niin omaiset tekisivät sen puolestani.

Samoin ajattelen omien vanhempieni/puolison vanhempien hoitamisesta. Omaan kotiin voisin ehkä JONKUN heistä ottaa (esim. oman äitini, vanhemmat ovat eronneet) mutta tiedän sen olevan silti raskasta vaikka äiti rakas onkin (ja miten raskasta olis esim. miehelleni tms). Mieluiten kävisin vaikka lähes päivittäin häntä katsomassa, nykyisinkin soitellaan jo melkein päivittäin. Puolison vanhemmat asuvat kaukana.

Itse omat vanhempani ovat hoitaneet omia vanhempiaan juuri niin että ovat olleet paljon yhteyksissä, mutta kaikki ovat pystyneet asumaan kotonaan lähes kuolemaansa asti. Sen loppuajan sitten sairaalassa tms, missä on käyty kylässä. Paljon siinä silti on sellaista huolehtimista vaikka toinen asuukin omassa kotonaan, maailma muuttuu ja nuorempien apua tarvitaan (verotiedot, pankkiasiat, pienet korjaukset, siivousapu jne jne)

 

["mimmi"]

En rupea vanhempiani hoitamaan, heidän asioitaan voin hoitaa. Syynä se, että asuvat 500km päässä. En odota että lapseni minua hoitaisivat kun olen vanha. Jonkinlaista apua varmaan odottaisin: lumien kolaamista tms, kun en enää jaksa itse tehdä.

 

[Ego]

En odota että hoitaisi minua vanhana. Itse hoidin niin pitkälle kuin pystyin omiani.