Vanhempi putkimies

Kymmenen vuoden odotus eläkkeelle pääsyyn, tuumin, kun tulin suuren omakotitalon ovelle työkalulaukku kädessäni. Pyyhkäisin kengät tervetuloa -mattoon ja painoin ovikelloa. Oven avasi ikäiseni hyvin ruskettunut mies vaaleanpunaisessa pikee paidassaan. Esittäydyin putkifirman mieheksi ja tulleeni huoltamaan viallista putkea. Mies sukaisee tukkaansa ja nyökkää, pyytää peremmälle ja seuraan hänen perässään sisälle taloon sulkien oven takanani.

Eteisaulan jälkeen käännymme oikealle, keittiöön, jossa mies esittelee tyttärensä Pihlan kavereineen. Teinit, tuumin, kun katsoin heitä. Näyttivät kaikki samoilta liian pieniin vaatteisiin pukeutuneena ja jotka litkivät energiajuomiaan. Keittiön jälkeen avautui ovi autotalliin ovi, eikä mihin tahansa autotalliin vaan varsinaisen urheiluautojen harrastelijan talliin.

Autotalli ei ollut sellainen johon itse olin tottunut kylmähkö yhden auton autotalli täynnä romua vaan tämä oli kaiken sen vastakohta. Suuri, lämmin ja hyvin valaistu miesluola, jossa oli sohva, jääkaappi ja tietenkin tilaa kaikkein pyhimmille eli autoille. Valehtelematta sinne olisi mahtunut neljä autoa, mutta siellä oli vain kaksi urheiluautoa, toinen avomallinen jaguaari. Biljardipöytäkin siellä oli ja suunnittelin heti lyöväni pari palloa, kun isäntäväki lähtisi. Ajatukseni katkesi hetkeksi, kun tämä pinkkimies rykäisi ja oli huoneen yhdessä nurkassa. Hän kertoi, että tässä tämä ongelma on. Kysyin, että mikä siinä oli ongelmana. Mies haroi hiuksiaan ja katsahti kattoon sanoen, sinähän se ammattilainen olet. Pyöritin silmiäni.

Pinkkimies kertoi lähtevänsä treeneihin, joten sain jäädä yksin autotalliin töihin. Jätin takin sohvalle ja kaivelin työpakkiani. Korkkasin colan ja raavin otsaani, mistäköhän sitä aloittaisi. Annoin silmieni vaeltaa huoneessa. Katseeni viipyi pitkään jaguaarissa, mutta kuulin ovenkahvan kääntyvän. Laitoin pullon kiinni ja olin kaivavinani työkaluja laukusta. Viimeisenä tarvitsisin ohjeita pinkiltä mieheltä. Tulija ei kuitenkaan ollut hän.

Yksi tytöistä, kenties se Pihla? seisoi ovensuussa ja puhalsi purkkaa energiajuoma kädessään. Kiinnitin häneen ensi kertaa paremmin huomiota, kun hän meni jääkaapille ja kaivoi sieltä jotain. Peppu pystyssä tiukoissa farkkushortseissaan, jotka eivät jättäneet mitään arvailun varaan. Pakarat vilkkuivat. Tunsin sykähdyksen lämpöä haaroissani ja käänsin katseeni nopeasti pois.

Käännyttyäni työkalupakilta putkea päin huomasin tytön tulleen eteeni. Hän puhalsi ison vaaleanpunaisen purkkakuplan ja iski silmää hymyillen. Tämä oli joku pila, ajattelin, mutta tyttö kyykistyi eteeni ja repi housujeni vetoketjun auki ennen kuin tajusin ja boksereiden sisältä puolivelton kaluni. Hän alkoi imeä sitä tiputtaen tölkkinsä ja vetäen minua takalistoista syvemmälle suuhunsa.
 
Tyttö nousi, pyyhki suutaan ja hymyili ilkikurisesti minulle. Nosti tölkin takaani ja meni jääkaapille uudelleen. Hakemaan uutta energiajuomaa. Hän kysyi samalla, perse pystyssä, että miltä tuntui panna nuorta 18 vuotiasta suuhun? Ei kai vanha pukki traumatisoitunut? Hän naurahti omahyväisesti. Menin hänen taakseen ja otin lantiosta kiinni. Tyttö nosti päätään ja kysyi mitä aioin? Hän sulki oven ja yritti kääntyä, mutta en antanut siihen lupaa, voimakkaat käteni estivät sen. Tunsin tytön leveän lantion, tiimalasi vartalon ja lämmön. Kaluni nousi hetkessä uuteen loistoon. Teinipillua.
 
Riisuin väkisin tytön shortsit ja paidan, liivejä pikku panolla ei ollut ja nännit olivat kivikovat. Tyttö yritti vain muodonvuoksi rimpuilla. Tiesin, että tätä tyttö oikeasti tarvitsee, isoa kullia ja kovaa panoa. Suutelin tytön niskaa ja hieroin rintoja kovakouraisesti. Tyttö voihki ja tiputti stringinsä lattialle shortsien seuraksi. Pudotin housuni pienellä liikkeellä ja kova kalu oli tuota isoa ja tiukkaa treenattua persettä vasten. Olin seota himosta saadessani pian nuorta pillua. Näykin työn niskaa ja vein toisen käden alas pillulle. Tytöllä oli posliini ja sormi upposi kevyesti häpyhuulten väliin, niin tiukkaan ja märkään vittuun. Murahdin, taitaa tehdä isoa kalua mieli? Hän ymisi himosta. Ohjasin kaluni takaapäin pillulle, mutta tyttö ynisi ehkäisystä. Otin lattialta tytön stringit ja työnsin ne tytön suuhun ja otin tytön kädet toiseen käteeni ja laitoin tytön nojaamaan eteen. Nyt saat kunnolla kalua, murahdin ja työnnyin tuohon älyttömän kireään ja kuuman märkään pilluun. Tyttö huusi stringiensä läpi.
 
En tehnyt pieniä esityöntöjä vaan täysin himon pauloissa työnnyin voimalla pohjaan koko mitalla. Tyttö huusi, voihki ja vääntelehti allani, mutta tunsin pillun kouristukset kaluni ympärillä ja tiesin, että tyttö tulee. Irroitin kädet, tarrasin tuohon isoon treenattuun perseeseen kiinni ja panin. Panin niin tavottoman kovaa tuota kireää pillua. Läpsin takapuolta, se oli niin täydellisen treenattu, pyörä ja tiukka. Vedin kalun pois, pakotin tytön sohvalle.
 
Tyttö ei tehnyt mitään vastarintaa vaan kuin nöyrän panon kuului se meni sohvalle peppu pystyssä, stringit yhä suussaan katsoen minua himoiten. Menin tytön taakse. Kalu sai hieroa klittaa, kun otin sormillani pillukiimaa pillulta peppureiälle. Ennen seuraavaa panoa painoni kasvoni tytön pillulle. Se kiiman määrä yllätti vanhankin takojan, kun pieni klitan nuoleminen sai tytössä aikaan sellaisen värähtelyn ja huudon. Nuolin pientä klittaa ja työnsin kolmea sormea pieneen pilluun. Tunsin sormissani miten se supistelee ja kiristin tahtia. Tää tyttö saa nyt elämänsä orgasmin, ajattelin. Tytön värähdellessä hervottomasti ja ollessa lyyhistymässä mahalleen, otin kiinni lantiosta ja nostin nelinkontilleen takaisin. Ei se tähän lopu, murahdin ja vein kaluni pillulle.
 
Se oli niin tiukka, että olin seota siitä kiimasta. Panin muutaman syvän ja voimakkaan työnnön pohjaan asti ja sylkäisin peppureiälle. Nyt saisit tyttö jotain ihan uutta, murahdin ja työnsin kalun nupin tuohon tiukkaan peppuun. Tyttö huuti nyt kovempaa, se kuului stringien läpi, mutta jatkoin. Päästyäni koko kalunn mitalla sisälle peppuun aloin tehdä isompia liikkeitä ja panin tuota tiukkaa teinipeppua hirveässä kiimassa. Tyttö sormetti itseään allani samalla, kun panin. Hän voihki ja huusi vuorovälein. Minä nussin, läpsin kovakouraisesti tuota pientä tyttöä perseelle. En kestäisi enää tätä tiukkaa persettä ja tunsin kuinka olin lähellä tulla. Tarrasin tyttöä hiuksista kiinni toisella kädellä ja toisella kädellä puristin persettä. Sun perse on niin tiukka! Tuun just sun tiukkaan teiniperseeseen, murahdin ja panin niin kovaa tuota tiukkaa persettä kuin ikinä pystyin. Tyttö nosti päätään ja sormetti itseään, se huusi stringit yhä suussaan. Se huusi, pane mua, tuu mun tiukkaan perseeseen! Niillä sanoilla mä laukesin heti. Nytkähdin monesti, kun iso spermalasti purkautui tuon tytön sisään. Mä valuin hikeä ja voihkin. Lysähdyn sen tytön vierelle ja läimäytin takapuolelle. Vitun hyvä pano, pikku flikka.
 

Yhteistyössä