Vanhemmat, joilla ei ole koskaan OIKEAA aikaa lapsilleen

Jouluna voi miettiä, mikä on sitä tärkeintä perhearjessa ja ehkä kääriä pakettiin sitä OIKEAA aikaa lapsilleen.

Sen näkee, kenen lapset saavat aikaa vanhemmiltaan ja kenen ei. Kenen vanhemmat ovat paneutuvia, kenen ei. Ne jotka saavat aikaa, ovat kouluissa ja harrastuksissa aina ajallaan, heillä on oikea varustus mukanaan, heidän vanhempansa ovat hyvin kärryillä lapseen, kouluun ja harrastustoimintaan liittyvistä asioista. He seuraavat lasten harrastuksia ja ovat säännöllisesti mukana taustavoimissa. Ne lapset, jotka eivät saa aikaa, ovat tyypillisesti myöhässä, heiltä puuttuu varusteita, heidän vanhempansa ovat aina kuutamolla kaikesta tiedotuksesta (liittyipä kouluun tai harrastuksiin) eikä lapsi itsekään koe, että kotona ollaan hyvin kärryillä häneen liittyvistä asioista, vaan kokee epävarmuutta. Ja kyllä, ajan ollon lapsi huomaa, ettei hänen asioita huolehdita useinkaan niin hyvin kuin muiden ja sen surun häivähdyksen näkee näiden lasten silmistä.

Meillä koulussa varusteet puuttuu aina samoilta lapsilta. Retkivaatteet puuttuu, eväät puuttuu, ollaan myöhässä eikä useinkaan oikeassa paikassa jos päiväohjelmassa jotakin poikkeavaa. Koulukuvauspäivä unohtuu, juhlatilaisuuksiin unohtuu. Kouluun tuotavaksi pyydetyt jutut unohtuu. Synttäripäivinä valtaosa lapsista tuo jotain pientä luokkaan jaettavaksi, nämä lapset harvemmin. Vanhemmat unohtaneet, lasta harmittaa.

Treeneihin lapsi tuodaan tyypillisesti myöhässä, varusteet on mitä on, eikä vanhemmilla kiinnosta jäädä seuraamaan jälkipolven edistymistä edes hetkeksi. Jos on joukkuekuvaa tms, lapsi ei ole sovitussa varusteista kun vanhemmat eivät ole muistaneet koko kuvausta.
Samat lapset oottavat muita lapsia pidempään, että vanhemmat ehtivät hakemaan. Muiden mentyä samat vielä edelleen odottavat kyytiään. Heidät on myös dumpattu reeneihin törkeetä ylinopeutta kurvaten. Kun ollaan aina myöhässä.

Vanhemmat luulee ettei tätä sähellystä kukaan pane merkille, mutta kyllä sen näkee ennen kaikkea lapsi itse, mutta myös opettajat, valmentajat ja muut vanhemmat. Monia harmittaa näiden lasten puolesta. Niiden, joiden vanhemmilla ei ole koskaan OIKEAA aikaa. Elämä on kiirestä, mutta voisko vähän paneutua lapsensa asioihin paremmin. Lapsille se on tärkeämpää kuin mitä kaiken kiireen keskellä huomaatte ajatellakaan.

 

Hyvin kirjoitettu. Sen kuitenkin sanon, että paljon on vanhempia, joiden lapsilla ei ole mitään harrastusta, koska vanhemmat eivät viitsi kuljettaa, hankkia harrastusvälineitä tms. Yhden lapsen yhteen harrastukseen kunnolla panostaminen vie yllättävän paljon aikaa. Esim. jääkiekko: varusteiden hankkiminen (joita paljon), harjoituksiin kuskaaminen, hikisten kamojen pesu ja kuivaus, pyykki, talkoot, pelit ja turnaukset. Yksi aikuinen on kyllä aika työllistetty. Ja jos sama lapsi haluaa lisäksi harrastaa vielä toista lajia, niin toinenkin aikuinen saa jo tosissaan kuskata, kulkea talkoissa jne.

Ehkä osa niistä vanhemmista, joilla aina kiire, panostaa jo liikaakin lapsensa/lastensa harrastuksiin. Aina kiire hakemaan tai viemään jotakin. Kaikki kun ei asu siinä harrastuspaikan vieressä vaan esim. 10 km päässä siitä.

Meillä kahdella lapsella yhteensä 4 harrastusta ja kyllä siinä kuskausta riittää. Vaikkakin kolme harrastuksista sellaisia, jotka vain kerran viikossa. Mutta kun harjoitusten lisäksi tulee ne muut oheistoiminnot, niin on kyllä oltava välillä melko organisaattori, että saa kaikki järjestymään. Omat harrastamiset jää kyllä näiden vuoksi hyvin vähiin.

Me olemme se perhe, jolla useinmiten tavarat mukana ja asiat kondiksessa, mutta vuorotyöläisinä unohduksia sattuu joskus. P.s. Meillä lapsi ei ota kouluun eväitä, ihan sama, mitä herkkuja laitan, niin syömättä ovat, koska kiire ulos kavereiden kanssa välitunnille, jotta ehtii pelata. Toivottavasti ei meidän lapsen opettajat ajattele, että on se kumma, kun eivät lapsiparalle eväitä laita. Lapsi kaikenlisäksi vielä kelpuuttaa koulun näkkileivän ja veden toisinaan...

 

Mun äiti oli kyllä kunnon säheltäjä. Varusteita unohteli vaikka sellaiset todellakin löytyi perusurheiluun, mitään erityisiä ei voinut ostaa kun ei ollut paljoa rahaa. Mun äiti myöhästeli paljon ja tultiin usein juosten paikkoihin.

MUTTA hän oli kyllä yksi kiinnostuneimmista äideistä, kyseli ihan ärsyyntymiseeni asti jatkuvasti koulunkäynnistäni, halusin välttämättä autella koko ajan niissä, oli hyvin kiinnostunut harrastuksistani, oli läsnä. Halaili paljon ja puhui kauniimmin minulle kuin valtaosan ystävieni vanhemmat.

Että myöhästelevä vanhempi ei kyllä tarkoita mitään vähempää kiinnostusta ja välittämistä....

 

Hyi tuli ihan kuvotus sunlaisista ihmisistä, teitä tuntuu netissä olevan kauheesti. "huomaa kenen lapset...ja kenen eivät". Vedellään ties mitä johtopäätöksiä itsensä hyväksi ja sitten sieltä korkeuksista kerrotaan "totuuksia".

 

Ajattelin just ihan samaa, kuin Pin, että todellakin meitä ihmisiä on niiin moneksi. Ei se niin mene, että jos kovasti tahtoo asioita unohtua, niin se on yhtä kuin ei ole kiinnostunut lapsen asioista.

Joskus myös tuntuu, että tuo nykyinen Wilma järjestelmä on aivan hirveän kuormittava. Joka päivä pusketaan vanhemmille uutta muistettavaa. On tuotavaa, vietävää, aikataulumuutoksia, kokeita, lippujen ja lappujen täyttämis muistutuksia yms. Ymmärrän, että nämä tuomiset ja viemiset on todellakin lapsen parhaaksi, mutta miten sitä voi olla niin paljon!? Työkaverillani ei esim. ole koko Wilma käytössä ja hyvin näyttää pärjäävän. Pitäisköhän itsekin jättää koko Wilma pois, kun jatkuvasti pukkaa sähköpostiin ilmoitusta saapuneista Wilma viesteistä

Kuitenkin, siinä ap on oikeassa, että hyvin monet vanhemmat saisivat opetella olemaan paljon enemmän läsnä lapsilleen.

 

Siis millä tavalla vanhemmat eivät ole läsnä lapsilleen? Miksi näitä aina näette niin paljon ja minä taas tosi harvoin? Kertokaa esimerkkejä, ei mitään yleistyksiä joita kuuluu ladella "nykyvanhemmista".

 

Onhan niitä paljonkin sellaisia lämminhenkisiä höpsöjä, jotka eivät aina ole ihan "kartalla".

En leimaisi heitä kaikkia välinpitämättömiksi vanhemmiksi.

 

Meillä on töissä perhe, jossa 3 lasta. He ovat välillä vähän missäkin varusteissa paikalla ja paljon juttuja unohtuu, mutta silti he ovat koko talon tasapainoisimmat lapset. Iloitsevat pienistäkin asioista kuten jännittävästä joulukalenterisadusta. Ovat riemukkaita, halailevia ja ihania lapsia. Joskus on hanskat kotona ja joskus on eripariset sukat, mutta ainakin heillä on taskut täynnä rakkautta. Senkin näkee silmistä.

 

Sitten on meitä, jotka oikeasti välitämme. Haluamme, että lapsi on ajallaan oikeissa tamineissa siellä missä pitääkin. Ja ymmärrämme senkin, että myähästelyt ja väärät varusteet haittaavat kaikkia. Mutta silti meiltä jää joskus koulun viesti lukematta. Tai edellisenä iltana ei muistetakaan huomisen retkeä eikä ole evästä eikä taskulampussa pattereita. Tai aamulla en muista lukea ip-kerhon ohjelmaa, ja olen tuntia liian aikaisin hakemassa lasta, joka on retkellä taidemuseossa. Onhan näitä. Mutta en näitä raukkaudettomuudesta tee. En vain ole aina kovin hyvä ennakoinnissa.

Sitten taas lapsen koulukaveri: perhe on ihan äärettömän boheemi. Molemmilla vanhemmilla jalat tukevasti ilmassa. Mutta heidän lapsensa on aina ajallaan ja täysissä varusteissa paikalla. En tiedä, onko lapsi niin sääntöorientoitunut, vai miten menee, mutta mua kyllä naurattaa, kun itse olen vastuullisessa työssä ja muka aina niin fiksu ja tämä toinen perhe hiihtelee ties missä. Mutta molemmissa lapsi on rakastettu ja huolehdittu.

 

Ei tuo kerro onko vanhempi oikeasti läsnä lapselleen. Varusteet saa kaupasta ja sähköinen kalenteri muistuttaa milloin olla missäkin. Se onko todella läsnä ja kuunteleva vanhempi on mielestäni ihan jotain muuta. Jaksanko aina kuunnella mitä asiaa lapsella on. Jaksanko kuunnella mitä lapsi on touhunnut ulkona, mitä videopelissä tänään tapahtui, mitä kaverit on kertoneet. Jaksoinko lähteä lapsen kanssa pulkkamäkeen, uimaan, laittaa yhdessä ruokaa. Olla läsnä niin että on siinä hetkessä, eikä jossain omassa maailmassa suorittamassa.

 

Siis millä tavalla vanhemmat eivät ole läsnä lapsilleen? Miksi näitä aina näette niin paljon ja minä taas tosi harvoin? Kertokaa esimerkkejä, ei mitään yleistyksiä joita kuuluu ladella "nykyvanhemmista".

No vaikkapa sillä tavalla,että roikkuvat täällä palstalla. Toisin sanoen ovat nettiriippuvaisia. Tiedän ainakin 2 isää, joka kasvanut kiinni tablettiin,tietokoneeseen ja läppäriin. Ja selkeästi lapsilta on pois. Toinen pelaa öisin ja nukkuu iltapäivään. Onhan se nyt lapsilta pois. Voi myös olla olematta läsnä ihan niin, että ei vain lapset kiinnosta. Aina kaikki menee heidän edelle, lapset on aina tiellä. Vastaukset lasten kysymyksiin: "joo,joo" , "älä koko ajan kysele"jne. Eihän tuo nyt sen ihmeellisempi asia ole.

Ja ei kait se mikään nykyajan juttu ole tuo läsnäolo. Mummoni,joka ison maatalon emäntä, syntynyt 20 luvulla, ei osannut olla läsnä meille lapsenlapsille. Mummo jäi etäiseksi.

 

Hehhehe heh mikä aloitus: "Vanhemmat, joilla ei ole koskaan OIKEAA aikaa lapsilleen", ja sitten pitkä lista siitä mitä muistavat kun vievät lapsensa pois kotoa.

 

Mun äiti oli kyllä kunnon säheltäjä. Varusteita unohtelin vaikka sellaiset todellakin löytyi perusurheiluun, mitään erityisiä ei voinut ostaa kun ei ollut paljoa rahaa. Mun äiti myöhästeli paljon ja tultiin usein juosten paikkoihin.

MUTTA hän oli kyllä yksi kiinnostuneimmista äideistä, kyseli ihan ärsyyntymiseeni asti jatkuvasti koulunkäynnistäni, halusin välttämättä autella koko ajan niissä, oli hyvin kiinnostunut harrastuksistani, oli läsnä. Halaili paljon ja puhui kauniimmin minulle kuin valtaosan ystävieni vanhemmat.

Että myöhästelevä vanhempi ei kyllä tarkoita mitään vähempää kiinnostusta ja välittämistä....

Kiitos. Aloitusviestin luettuani tuli ihan pahamieli, kun olen juuri sellainen myöhästelevä säheltäjä... Hetken mietin,e ttä siltäkö siis näytänkin ulospäin..? Välinpitämättömältä? Toisaalta, miksi aloittaisin nyt murehtimaan sitä miltä näytän muiden silmissä kun en ole sitä tehnyt tähäna stikaan..? Tadan jatkaa omalla tielläni. Omalla tavallani. Se jota se ei miellytä, katsokaan toiseen suuntaan.

 

Minäkin jäin miettimään, että eikö se "oikea aika" tarkoitakaan sitä että köllöttää lapsen kanssa sängyssä jutellen kuulumisia, leipoo joulupipareita ja syventyy siihen, mitä lapsella on kerrottavaa ja mitä hänelle kuuluu. Se tarkoittaakin siis nykyaikana sitä, että lapsi pitää olla aina ekana paikalla paremmin varusteltuna kuin muut. OK.
Me ollaan juuri niitä vanhempia, jotka kurvaavat viime tipassa (ei myöhässä) paikalle, koska on töitä ja omia harrratuksia lasten harrastusten päälle . Elämä nyt on vaan melkoinen härdelli. ja unohdin nyt syksyllä sen koulukuvauksenkin, huh.
Kuitenkin tama sama huono äiti katseli lasten kanssa eilen joulun piirrettyjä, koristeli kuusta ja leipoi pipareita, vaikka olisi ollut tsiljoona muutakin hommaa tehtävänä.

 

Minäkin jäin miettimään, että eikö se "oikea aika" tarkoitakaan sitä että köllöttää lapsen kanssa sängyssä jutellen kuulumisia, leipoo joulupipareita ja syventyy siihen, mitä lapsella on kerrottavaa ja mitä hänelle kuuluu. Se tarkoittaakin siis nykyaikana sitä, että lapsi pitää olla aina ekana paikalla paremmin varusteltuna kuin muut. OK.
Me ollaan juuri niitä vanhempia, jotka kurvaavat viime tipassa (ei myöhässä) paikalle, koska on töitä ja omia harrratuksia lasten harrastusten päälle . Elämä nyt on vaan melkoinen härdelli. ja unohdin nyt syksyllä sen koulukuvauksenkin, huh.
Kuitenkin tama sama huono äiti katseli lasten kanssa eilen joulun piirrettyjä, koristeli kuusta ja leipoi pipareita, vaikka olisi ollut tsiljoona muutakin hommaa tehtävänä.

Ihan samaa mietin. Meilläkin annetaan aikaa enemmän "näkymättömästi". Kotona. Illalla. Aamulla. Ja joskus autossa.. Siellä on muuten aika hyvä jutella lapsen kanssa kaikesta. Kukaan ei pääse edes pakenemaan paikalta jos tulee vaikeita aiheita esille..

 

Kiitos. Aloitusviestin luettuani tuli ihan pahamieli, kun olen juuri sellainen myöhästelevä säheltäjä... Hetken mietin,e ttä siltäkö siis näytänkin ulospäin..? Välinpitämättömältä? Toisaalta, miksi aloittaisin nyt murehtimaan sitä miltä näytän muiden silmissä kun en ole sitä tehnyt tähäna stikaan..? Tadan jatkaa omalla tielläni. Omalla tavallani. Se jota se ei miellytä, katsokaan toiseen suuntaan.

En ole koskaan ajatellut oikeastaan yhtään mitään tuollaisesta, jotkut nyt vaan myöhästelee enemmän ja unohtelee niitä hanskoja. En varsinkaan mihinkään vanhemmuuden laatuun ole osannut yhdistää.

 

En ole koskaan ajatellut oikeastaan yhtään mitään tuollaisesta, jotkut nyt vaan myöhästelee enemmän ja unohtelee niitä hanskoja. En varsinkaan mihinkään vanhemmuuden laatuun ole osannut yhdistää.

Juuri näin tulkitsinkin viestisi (selvennykseksi jos omasta viestistäni jäi epäselvä kuva... )

 

Totuuden siemen piilee jollain osin ap:n aloituksessa mutta yksi yhteen ei kyllä mene kaikki sanomasi. Ja se mikä nosti karvat pystyyn oli tuo Pininkin huomion herättänyt "sen kyllä huomaa kenen vanhemmat..." Hyi olkoon, mikä sinä luulet olevasi arvostelemalla muita vain siihen perustuen että jotkut ihmiset vain ovat suurpiirteisempiä kuin toiset. :O

Mun lapseni parhaan kaverin äiti unohtaa kaiken aina, on joka paikasta myöhässä ja kaveri soittelee mun lapselle että mihin aikaan kouluun yms. Mä tiedän kuitenkin tosiasiaksi sen että se kaverin äiti on todella hyvä äiti. Se vaan on luonteeltaan sellainen hönö...

Eli joltain osin pitää paikkansa se että jos on ongelmia tuon asian suhteen niin SAATTAA olla ongelma siinä ettei vanhemmat välitä, mutta mikään 100% totuus se ei ole kaikissa tapauksissa.

 

Oikea aika on aitoa kiinnostusta lapsen asioista. Ei teillä ketjussa vastanneille tainnu olla se tilanne mistä tässä puhuttiin. Totta kai aina välillä sattuu ja tapahtuu. Se on lapsiperhearkea. Mutta sitten on niin TODELLAKIN niitä, joisen kohdalla ei voi puhua mistään satunnaisuuksista. Sääntö tai poikkeus, että lapsen asiat ei vaan kiinnosta. Ja sen harmistuksen näkee jo näistä lapsesta itsestään. Olispa peili millä saada vanhemmat näkemään sen pettymyksen lapsessaan. Sen surun kun vanhemmat eivät handlaakaan hommiaan ja lapsi on monessa kohtaa yksin, unohdettu ja sivurooli ssa kaikessa. Monet vanhemmat vieläpä kuvittelee hoitavan homman kohtuudella, mutta totuus näyttää aika muulta jos vain peiliin tosissaan katsoisivat.

 

Oikea aika on aitoa kiinnostusta lapsen asioista. Ei teillä ketjussa vastanneille tainnu olla se tilanne mistä tässä puhuttiin. Totta kai aina välillä sattuu ja tapahtuu. Se on lapsiperhearkea. Mutta sitten on niin TODELLAKIN niitä, joisen kohdalla ei voi puhua mistään satunnaisuuksista. Sääntö tai poikkeus, että lapsen asiat ei vaan kiinnosta. Ja sen harmistuksen näkee jo näistä lapsesta itsestään. Olispa peili millä saada vanhemmat näkemään sen pettymyksen lapsessaan. Sen surun kun vanhemmat eivät handlaakaan hommiaan ja lapsi on monessa kohtaa yksin, unohdettu ja sivurooli ssa kaikessa. Monet vanhemmat vieläpä kuvittelee hoitavan homman kohtuudella, mutta totuus näyttää aika muulta jos vain peiliin tosissaan katsoisivat.

Joo, niitä lapsia todella on joiden vanhempia ei voisi vähempää kiinnostaa mutta ne eivät ole välttämättä juuri niitä jotka myöhästelevät, joilla puuttuu vehkeet yms. kuten aloituksessasi väitit. Eli sitä ei näe päälle päin vain tuollaisesta asiasta. Sen oppii näkemään vähitellen kun lapseen ja/tai vanhempiin tutustuu. Ja yleensä valitettavasti se välinpitämättömyys ei jää siihen myöhästelyyn, unohteluun ja säheltämiseen.

 

Mäkin jotenkin kuvittelin että OIKEA aika on jotakin muuta kuin aikaa jonka käyttää varusteiden varaamiseen ja aikatauluista huolehtimiseen. Toki lapselle on tärkeä opettaa aikataulussa pysymistä ja sitä että ohjeita varusteiden suhteen on hyvä noudattaa.

 

Mä olen aina myöhässä ja lapsilla eriparihanskat. Olen sellainen hetkeen tempautuja, luetaan lasten kanssa kirjaa tai askarrellaan tai pidetään klinikkaa risoille leluille ja taas hups myöhästytään. Ehkä se on sitten väärää aikaa lapsille, kun innostun aina itsekin meidän väkerryksistä.

 

Hyi tuli ihan kuvotus sunlaisista ihmisistä, teitä tuntuu netissä olevan kauheesti. "huomaa kenen lapset...ja kenen eivät". Vedellään ties mitä johtopäätöksiä itsensä hyväksi ja sitten sieltä korkeuksista kerrotaan "totuuksia".

Sua nyt ei miellytä kukaan joka ei ole sinä.

 

Onhan niitä paljonkin sellaisia lämminhenkisiä höpsöjä, jotka eivät aina ole ihan "kartalla".

En leimaisi heitä kaikkia välinpitämättömiksi vanhemmiksi.

Näin juuri. Mä tunnen muutaman mamman joilta tulee 1000 sanaa sekunissa ja eivät oikein saa sitä ajatusta asioista kartalle. Ne kyllä ovat koko ajan tekemässä lasten kanssa vaikka mitä, paikalaan kun eivät pysy.

 

Minkä ikäisistä lapsista nyt puhutaan? Olen huolehtinut liikaa 10-vuotiaan poikani harrastukamoista ja ehtimisestä treeneihin. Nyt olen lopettanut sen. Kyllä hänen ikäisensä pitää osata huolehtia jostain asioista ihan itse. Minä enemmänkin tunnen syyllisyyttä liiasta paapomisesta, ei sekään ole hyvä asia. Ja edelleen minulla on OIKEAA AIKAA lapselleni, vaikka hän joutuukun huolehtimaan itselleen treenikamat päälle ja katsomaan kelloa että lähtee ajoissa. Rakastan lastani edelleen ja olen kiinostunut hänestä, mutta kaikkea en voi hänen puolestaan huolehtia. Se ei ole rakkautta.