Vanha juttu ystävyydestä mietityttää

[vierailija]

Eräs ihminen luuli olevansa tärkeäkin ihminen minulle, kun oli kiusannut minua ollessamme noin 14-vuotiaita. Siitä pari vuotta myöhemmin (olimme siis samalla luokalla) pääsimme eräälle harrastusleirille, mutta eri ajankohtina. Tämä ihminen ei halunnut mennä sinne yksin ja kysyi vaihtaisinko minä leirini ajankohtaa ja menisin samalle kuin hän (hän sanoi, että olisi mukavampi saada seuraa mutta kääntäen ymmärsin sen niin että ettei uskalla mennä yksin.) Hän ei missään vaiheessa pahoitellut sitä, että oli kiusannut minua aikaisemmin. En voinut alkaa sellaista vaatimaan, se olisi tuntunut pikkumaiselta, vaikka en minä hänestä välittänyt, koitin vain ajatella, miltä hänestä tuntuu kun ei uskalla mennä jonnekin yksin ja kokisi minusta olevan apua, vaikka olinkin siinä käsityksessä, että hän edelleen väheksyy minua, kun ei sanonut olevansa pahoillaan kiusaamisesta. Ajattelin olla tilanteen yläpuolella, enkä sanoa mitään, tuskinpa hän olisi edes pahoitellut, ehkei edes ymmärtänyt pahoittaneensa mieleni kiusaamisellaan, vaikka siis täytyy olla psykopaatti suunnilleen, jos ei sitä tajua.
Hänelle siis ehkä syntyi se kuva, että olen auliisti ja innokkaasti hänen ystävänsä, vaikka muistan nauraneeni toiselle kaverilleni, että harmi kun tää mäntti on siellä samalla leirillä, mutta että ehkä mä kestän.
Sitten kävikin niin, että hän oli oikein mukava ja mielin kielin siellä leirillä minulle. En kuitenkaan vaistonnut hänessä aitoa ystävää, vaan ennemminkin että hän laskelmoi, toki otin vastaan kaiken, miksi olisin torjunutkaan häntä, jos kerran mukavia ollaan?
Kotiin palattuamme hän halusikin yllättäen seuraani, vaikka olin siis aiemmin ollut kiusaamisen arvoinen hänelle. Olin ilahtunut ja ajattelin, että jospa hän onkin muuttunut. Ajattelin hänen olleen leirilla mukava, etten "hylkää" häntä reissussa, mutta että se on kaikki pelkää teatteria. Mutta alkoi tuntua sille, ettei ollutkaan. Ainoa vaan, että hän oli kauhean dominoiva. Se minua edelleen häiritsi. Mutta en arvostanut häntä oikeasti, hänhän oli vanha kiusaajani, joka ei osannut edes välittää anteeksi pyytää. Eli ajattelin, että jos hän on dominoiva, niin en ala siitä mitään sanomaan, saan vain riidan aikaiseksi ja hän dominoisi lisää, niinpä väistelin häntä ja kerran hän suuttui tällaisesta tilanteesta, jossa olin hänen mielestään sopinut asiat hänen kanssaan ja itse olin kokemut, että asiasta oli vasta puhuttu, ei sovittu.
Niin hän suuttui kuin olisimme suunnilleen naimisissa olleet ja minä luvannut jotenkin välittää hänestä ja että hän olisi millään tasolla merkittävä ihminen minulle, siis niin merkittävä, että en sovi liian epämääräisesti menoa hänen kanssaan ja jätäkin sitten hänet kuin nallin kalliolle! En tiedä mitä hänen päässään oikein liikkui, kun meninkin vanhan kaverini kanssa, enkä hänen, vain siksi kun hän itse oli dominoiva ihminen, joka kohteli minua niin etten tykännyt! Mutta itse varmaan luuli, että hän, vanha kiusaajani oli minulle merkityksellinen ihminen, vaikkei ollut vaivautunut edes ikinä anteeksi minulta pyytämään. Miten joku voi luulla, että merkitsi minulle kertakäyttöystävää enempää?

 

[vierailija]

Ei hän nyt minulle ihan kertakäyttöystävää merkinnyt, mutta ihmettelen siis sitä, että miksi hän kuvitteli omalla käytöksellään olevnsa sitä enempää. Ja siis veti ne kilarit, kun en ollutkaan ihan että aah, totta kai olet erittäin merkittävä minulle.
ap

 

[vierailija]

Jatkan vielä nyt yksinpuheluani; olin kuitenkin nuori ja syyllistyin hänen suuttumuksestaan, vaikka en ymmärtänyt, miten niin olimme sopineet, minusta me olimme asiasta vasta puhuneet. Mutta niin tai näin niin täälä syyllistymisellä oli minulle kauaskantoiset ja pahat seuraukset. En saanut keneltäkään tukea enkä ollut niin itsetuntoinen, että olisin ailloin osannut laskea, että aika harvalle olisi kelvannut koko ihminen ja myös että hän käytti tietynlaista kiltteyttäni vain härskisti hyväkseen (määräilevää asennetta tarkoitan). Masennuin hänen syytöksistään täysin, sillä olin ehtinyt jo kuvitella hänenkin välittävän minusta (tai hän olikin välittänyt, ainoastaan motiivi on minulle edelleen kysymysmerkki, oliko se terve, vai itsekäs. Halusiko hän ystävää vai omien halujensa toteuttajaa) ja hänen suuttumisensa pudotti pohjan siltä illuusiolta pois kokonaan.
Jostain syystä olin täysin riippuvainen toisten ihmisten näkemyksisä minusta ja kun kuitenkin noinkin tuttu ihminen syyllisti minut täysin niin oikeasti järkytyin. Tai luultavasti jokin vanha muisto tai kokemus aktivoitui lapsuudesta, jolloin minut on ehkä hylätty. Jouduin lopulta psykoterapiaan ja masennus vaivasi minua kauan, en jotenkin toipunut ajatuksesta, että entiset kiusaajat saavat luvan kohdella ja määritellä näin.
Ihmettelen edelleen sitä, että millä ihmeen oikeutuksella hän koki itsensä minulle merkittäväksi ystävänä, että saattoi vaatia ja edellyttää minulta mitään! Kiusannut minua se ihminen! Miksi se luuli olevansa ystäväni ennen kuin oli pyytänyt anteeksi? En minä käsittänyt, että hänestä me olimme ystäviä, koska hän oli kiusannut minua. Hänen olisi pitänyt sanoa minulle, että en minä enää pidä sinua nolona ja idioottina. Koska ei sanonut sen vaara ja mahdollisuus oli aina olemassa. Mutta koska hän oli ystävällinen olin hänen kanssaan. Mutta ei syytä luottaa vanhaan kiusaajaan. Ei koskaan, ellei se ihminen todista, että on muuttunut. Eikä tarvitse sellaista ihmistä kohdella sen paremmin kuin hän oli kohdellut minua. Miksi ihmeessä hän suuttui saadessaan huonoa kohtelua kun oli sitä itsekin valmis tekemään?

 

[vierailija]

Et sitten suuttunut hänelle ja kertonut totuutta?