Vammaiset itsekkäitä?

[kurre]

Olen useammalta vammaisen omaiselta kuullut että vammaisilla on taipumus olla totaalisen itsekeskeisiä ja täysin vailla kykyä eläytyä toisen rooliin. Johtuen varmasti siitä että kaikki pyörii aina heidän ympärillään koska eivät voi itsenäisesti mitään tehdä. En siis tarkoita henkisesti jälkeenjääneitä.
Ajattelin että paska puhetta.

No nyt olen vuoden tehnyt vammaisten parissa töitä ja todennut että näin se on, aivan käsittämätöntä porukkaa ja voi luoja miten äitejänsä passoottavat ja kohtelevat huonosti.

Älkää pelätkä, poistun alalta.

Onko teillä vammaisia lähipiirissä ja pitääkö paikkaansa tämä itsekeskeisyys?

 

[Gluteus maximus]

anoppini on vammautunut n.20v sitten kolarissa ja sen jälkeen hänen maailmaansa ei ole kuulunut muuta kuin hän, hän ja hänen vaivansa.

 

[vieras]

Osittain varmasti totta, mutta syyt käytökseen ovat minusta ihan ymmärrettäviä. Tottahan se elämänpiiri kaventuu, kun ei pysty itsenäisesti toimimaan. Ja kun monista palveluista joutuu tappelemaan, jää varmaan muissakin asioissa helposti päälle sellainen perusvaativa asenne.

Ja lapsesta saakka vammaisen itsenäistyminen & muu perheestä irtautuminen voi olla niin hankala prosessi, että sitä en käy edes pohtimaan...

Summa summarum: ihan inhimillistä ja ymmärrettävää, mutta just esim. työntekijälle tai avustajalle tosi raskasta.

 

[mä]

Joo opetetaan myös aika paljon siihen että heillä on oikeuksia ties mihin mutta itse ei tarvitse mitään tehdä Onko se hyväksi edes itse vammaisille???
Lähipiirissä on pari tapausta ihan kivoja ihmisiä mutta heiltä ei saisi vaatia tekemään mitään itse vaikka siihen pystyisivät. Yhteiskunnalta vaaditaan kaikki mitä on mahis saada vaikka ei olisi tarvetta kyseiseen apuun tai tukeen.

 

[kerma]

no, itse olen sekä tehnyt töitä että elänyt ihmisten kanssa jolla on jonkinlainen vamma. ja jos puhutaan nyt niistä, jolla ongelma on lähinnä fyysinen niin kumpiakin löytyy. sekä itsekkäitä että epäitsekkäitä.

toisaalta ajattelen että silloinhan saakin olla itsekäs, koska muulla tavoin ei pysty tekemään tiettyjä asioita tai saamaan jotain ilman toisen apua.

ja toisaalta kumpaakin sorttia löytyy myös täysin terveistä ihmisistä.

töissä olen huomannut paljon itsekkäitä vammautuneita ihmisiä, mutta miksi he eivät saisi minulla itseään passuuttaa. siitähän saan palkkani ja he tietävät sen etten mitään vapaaehtoistyötä ole siellä tekemässä. vaikka kutsumustyöni onkin.

ja ethän sekoita itsekkyyttä katkeruuteen? jokin osa ymmärtävistä fyysisesti vammautuneista ovat katkeroituneet. onhan vamma rajoittanut heidän jokapäivästä elämäänsä. moni "terve" on katkeroitunut pienemmästäkin jutusta..

en itsekään saa aina kiitosta, mutta jos asetan itseni heidän asemaansa, en itsekään jaksaisi koko ajan kiitellä asioista mitkä ovat käveleville ja liikkuville itsestäänselvyyksiä...

 

[Taikajane]

Luulempa että heissäkin on ihan porukkaa laidasta laitaa. Varmaan nuo edellämainitut kokemukset pitävät paikkansa heidän kohdallaan, mutta ei niiden perusteella kannata kaikkia leimata.

Tunnen yhden vammaisen, joka on itsekäs, kaksinaamainen ja hänellä on alkoholiongelma. Tunnen myös useita todella ihania ihmisiä, jotka ovat vammaisia. Onneksi minun kohdallani jälkimmäisiä on enemmän. Samat luonteenpiirteet ovat ihan kyllä löydettävissä ns. terveissäkin.... =)

 

[Silmukka-]

Setäni on ollut pyörätuolissa lähes koko elämänsä. Ja kyllä maailma pyörii hänen ympärillään, herra on siis jo 60v mutta kohtelee varsinkin äitiään edelleen erittäin sikamaisesti.
Harmi ettei näe miten ihanat vanhemmat hänellä onkaan.

No mutta suotakoon se hänelle, henk.koht viihdyn hänen seurassaan enkä pahemmin kuuntele katkeria ja itsekkäitä juttuja mutta mummini puolesta tekee pahaa joka parhaansa yrittää ja aina saa haukkuja. Mikään ei oikein riitä, mutta niin se kai onkin jos on katkera siitä mitä elämä tarjonnut. Itselleni kävisi varmaan ihan samalla tavalla.

 

[mikrokitumoppi]

Uskon, että elämä katkeroittaa itse kutakin

Mua on toisinaan ihmetyttänyt enemmänkin omaisten käytös. Meillä on suvussa erityslapsen äiti, jonka lasta täytyy kohdella normaalina silloin kuin siitä saa paremmat edut ja taasen erityislapsena silloin kun siitä hyötyy paremmin. Tarkoitan siis ihan vain rahallista hyötyä. Ymmärrän kyllä, että rahalle on aina tarvetta, mutta kyse on siis melkein joka ainoasta asiasta. Voi tietenkin olla, että nämä ovat ihan yleisiä juttuja, mutta outoja mulle. Esim. lapsen täytyy päästä terveiden uimaryhmään vaikka ei vammaltaan siellä pärjää vaikka ei olekaan erityislapsi (äidin mukaan). Kyyti uimaan pitää saada invataksilla, koska lapsi on erityislapsi (äidin mukaan).