Valtterin tarina olikin äidin keksimä??

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Äiti epäilee: Bussi jätti adoptoidun Valtterin taas pysäkille

Valtteri Saarinen nousi otsikoihin keväällä, kun jakoi kokemuksiaan rasismista ja sai kehut presidentti Niinistöltä.
Kaupunki 27.6.2016 14:11

Melissa Heikkilä

Helsingin Sanomat

Jättikö bussi 11-vuotiaan Valtteri Saarisen jälleen bussipysäkille, koska pojan ihonväri ei miellyttänyt kuljettajaa?

Näin epäilee tapauksesta Facebookiin kirjoittanut äiti Salla Saarinen. Hän on tehnyt HSL:lle reklamaation viime sunnuntaina sattuneesta tapauksesta.

Valtteri Saarinen nousi otsikoihin aikaisemmin keväällä, kun hän jakoi Ylen Aamu-tv:ssä kokemuksiaan rasismista.

Etelä-Afrikasta Suomeen vauvana adoptoitu Saarinen kertoi, kuinka hän on kokenut rankkaa nimittelyä ja syrjintää ihonvärinsä takia. Esimerkiksi bussit saattoivat hänen kertomansa mukaan ajaa ohi tahallaan.

”On ajettu ohi ja ilkkuakseen vilkutettu bussista. Tätä on tapahtunut vain silloin, kun olen ollut yksin pysäkillä. Ei silloin, jos pysäkillä on paljon muita ihmisiä”, kertoi Saarinen Ylelle maaliskuussa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kiitti Valtteria tapausten julki tuomisesta.

”Ensimmäinen ajatukseni oli että ’Ei taas!’, äiti kertoo.

”Aikaisempina kertoina meillä ei ole ollut tarkempia tietoja busseista, sillä Valtteri on kertonut tapahtuneesta vasta päästyään kotiin. Nyt tiedämme tarkan kellonajan ja sen, mikä bussi oli kyseessä.”

Salla Saarisen mukaan bussin ohiajo tapahtui, kun poika oli matkalla ystävänsä luota kotiin. Valtteri oli yksin pysäkillä, kun bussi saapui.

”Nousin seisomaan ja viitoin matkakortilla, mutta bussi ajoi ohi. Lähdin juoksemaan perään ja näytin korttia samalla”, Valtteri Saarinen kertoo.

”Minua ärsytti tosi paljon ja soitin heti äidille.”

Bussien ohiajamiset ovat äidin mukaan tapahtuneet Pihlajamäki–Pukinmäki–Malmi-akselilla. Hän toivoo, että HSL ja liikennöitsijä puuttuisivat mahdolliseen rasismiin.

HSL ohjaa vastaavat asiakaspalautteet suoraan liikennöitsijälle. Kyseistä linjaa liikennöi Transdev Finland. Konsernin vt. toimitusjohtaja Pekka Sirviö pahoittelee tapausta.

”Meillä ei hyväksytä rasismia missään muodossa. Tällainen ei ole suotavaa eikä sallittua, eikä näin saisi tapahtua. Keskustelemme kuljettajan kanssa ja selvitämme, mistä on kysymys ja mitä on tapahtunut”, Sirviö sanoo.

”Tällaisia asioita ei paineta villaisella. Jos asia pystytään todentamaan, siitä seuraa kurinpidollisia toimenpiteitä.”
 
Jouko Virtanen
https://www.facebook.com/Helsingin-Sanomat-1716706318620672

Se presidenttiäkin itkettänyt Valtterin stoori oli puhdasta huijausta
MV-Lehti teki journalistipalkinnon arvoista työtä jälleen valtamedian
umpivalehtelun paljastamiseksi. Toivottavasti kansa tuumii tämän propagandan juuria. Koska se on vain oire.

Lukijamme lähestyi minua näin, koskien juttua jonka julkaisimme eilen: Onko Valtterin tarina äidin käsialaa?

Heikki Porkka analysoi tapausta, ja kertoo että Valtterin äiti on demari, ja tunteisiin vetoavan markkinoinnin ammattilainen.

Saarinen kouluttaa demareja varainhankinnassa ja kampanjoinnissa, SDP:lle.

Saarinen myi tässä tapauksessa lastaan kuin keppihevosta medialle,

välittämättä lapsen henkisen kehityksen vahingoittumisesta. Saarisen lankaan lensivät median vähä päisimmät, Yle ja heheheh hesari.

Millainen äiti marssittaa kiusatun lapsensa julkisuuteen? sellainen ihminen on pahatahtoinen tai psyykkisesti hyvin hyvin sairas ihminen.

Viimeinen asia olisi ollut, että olisin marssittanut lapsen julkisuuteen. Kun omaa lasta kiusataan, niin oikea isä tai äiti ei yritä ratkaista yhteiskunnallista kiusaamisongelmaa, vaan oman lapsensa ongelman.

Saarinen lienee ajatellut jo Afrikasta ’lelua’ hakiessaan, miten poikaa voi hyödyntää omissa bisneksissä.

Valkoihoinen lapsi ei olisi täyttänyt tehtävää.

Valtteri lukee videossa lapulta sopivia lauseita, lappu on pöydällä alussa, poika selkeästi lukee, että mainitsee kaikki asiat ja sen jälkeen lapun päälle on laitettu jotain loppuvideossa … video on Iltalehden sivulla

Onko Valtterin tarina äidin käsialaa?
Katja Noponen Oy lahjoittaa hänelle pyörän, jotta Valtterin ei tarvitse seisoskella pysäkillä.

“Tämä on niin jännittävää, en odottanut tällaista.”

Mikä on todellisuus?
Heikki Porkka analysoi tapausta, ja kertoo että Valtterin äiti on demari, ja tunteisiin vetoavan markkinoinnin ammattilainen.

Saarinen kouluttaa demareja varainhankinnassa ja kampanjoinnissa, SDP:lle.

Saariselle lapsi on tässä tapauksessa pelkkä hyväksi käytettävä välikappale omien taloudellisten ja poliittisten agendojensa edistämiseksi.
Eikö tuo lapsi täytyisi ottaa jo huostaan Saariselta? psykiatri analysoi Saarisen diagnoosiksi vakavan Münchhausenin oireyhtymän, Münchhausenin oireyhtymä on psyykkinen sairaus, josta kärsivät teeskentelevät sairastavansa tauteja saadakseen huomiota ja hoitoa.

Oireyhtymän nimi tulee paroni von Münchhausenista, joka esiintyy kirjallisuudessa tarinansepittäjänä.

Myös välillisiä Münchhausenin oireyhtymiä (ns. “Münchhausen syndrome by proxy”) tavataan. Näissä tapauksissa holhoavassa asemassa oleva väittää holhokkinsa, esimerkiksi äiti lapsensa, olevan sairas ja oireilevan, tai vastaavasti aiheuttaa tälle vammoja itse. Näin esimerkiksi äiti yrittää saada lohtua ja ymmärrystä muilta asettumalla “kärsivän vanhemman” osaan.

Yhteistyössä