"Valtiontalous|Professorien mukaan hallituksen leikkaukset on kannattanut tehdä, vaikka vaikutuksia ei vielä näykään."

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
"Aiemmin Määttänen on työskennellyt muun muassa tutkijana ETLA:ssa, vierailevana tutkijana Suomen Pankissa sekä professorina Helsingin kauppakorkeakoulussa. Määttänen on Aalto-yliopiston taloustieteen dosentti vuodesta 2014."

Näemmä talousoikeiston elinkeinoelämän ja kokoomuksen palkollinen. Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt.
 
vierailija

Hyvää työtä Orpon hallitukselta.
HS jutusta:

"Pelot Suomen ajautumisesta jatkuvasti pahenevaan kurjuuden kierteeseen saivat lisää tuulta alleen, kun valtiovarainministeriön budjettiesitys paljasti loppuviikosta, ettei Suomen velkaantumista ei ole saatu kuriin edes rankoilla säästötoimilla.

Suomalaisia kovalla kädellä kurittavista leikkauksista huolimatta julkisen talouden alijäämä ja velkaantuminen ovat kasvaneet entisestään kesän aikana.

Vielä keväällä arvioitiin, että budjetin alijäämä olisi ensi vuonna 10,7 miljardia euroa, mutta kesän aikana luku kasvoi 12,7 miljardiin euroon. Sen verran tarvitaan lisävelkaa.

Onko edessä lisää säästöjä? Entä onko vaarana, että säästöt syövät talouden kasvumahdollisuudet? Hallituksen sopeutustoimet ovat hidastaneet talouskasvua jo nyt."


Alijäämä olisi vuodelle 2024 15,9 miljardia euroa, mutta OrpoPurran onneksi Valtiovarainministeriö siirsi 3,2 miljardia euroa vuodelle 2024 osoitettuja menoja maksuun vuoden loppuun 2023, nostaen vuoden 2023 alijäämää 11,2 miljardista eurosta 14,4 miljardiin euroon. Avittiko VM tietoisesti OrpoPurran hallituksen menojen piilotusta, sillä ovathan tunnetusti VM:n virkamiehet talousoikeistoideologiaa kannattavia kokoomuslaisia.

Jännää että Orpon hallituskauden alijäämäkin uutisoitiin vasta vuoden 2024 alusta 55,8 miljardiksi. Kun mukaan otetaan kalenteriteknisesti vuoden 2024 menoista vuoteen 2023 kikkailtu 3,2 miljardia euroa ja OrpoPurran syksyllä lisäämä 1,2 miljardia euroa, Orpon hallituskauden velanottoarvio onkin JO ENNÄTYKSELLISET 60,2 miljardia euroa (151,8 mrd€ -> 212 mrd€), eikä todennäköisesti edes riitä, sillä VM:n hallituskauden velanoton arvion pohjana on hallitusohjelman 100 000 uutta työpaikkaa, josta ollaan jo noin 150 000 työpaikan takamatkalla, ja tämä tarkoittaisi miljardien eurojen lisämenoja.

Asiaan liittyvää uutisointia:
 
vierailija
Määttäsen mukaan esimerkiksi osa sosiaaliturvaan tehdyistä leikkauksista on yhteisvaikutuksineen ristiriidassa hallitusohjelman kanssa. Hallitusohjelmaan on nimittäin kirjattu, että heikoimmassa asemassa olevia pyritään säästämään leikkauksilta.
 
vierailija
”Hallituksen päätöksissä näkyvät poliittiset valinnat niin kuin pitääkin. Jonkun muun värinen hallitus ei olisi päättänyt alentaa polttoaineverotusta ja jonkun toisen värinen olisi tehnyt tuloverotuksen osalta eri ratkaisuja”,"

Mutta kun nämä eivät ole vain pelkkiä poliittisia hälläväliä-valintoja. Julkisista investoinneista leikkaaminen, hyvinvointivaltiosta leikkaaminen, ihmisten ostovoimasta leikkaaminen, eriarvoisuuden lisääminen, ongelmien lisääminen köyhdyttämällä köyhiä ja aiheuttamalla muita yhteiskunnallisia ongelmia kuten syrjäytymistä, päihdeongelmia, mielenterveysongelmia, terveysongelmia, rikollisuuden lisääntymistä jne. yhteiskunnassa MAKSAA täysin varmasti.

Sen lisäksi se on täysin moraalisesti väärää yhteiskuntapolitiikkaa. Sen sijaan verojenkorotuksista rikkaille ja yrityksille sekä niiden haitoista, varsinkin ihmisille, ei ole mitään haittaa talouteen tai hyvin vähän. Eikä edes rikkaille yrityksille ja ihmisille.

Oikeiston väittämä, että korkeampi verotus on haitallista, on täysin uusliberaalia huuhaata, jolla oikeutetaan oikeistopolitiikkaa: veronkevennyksiä itselle ja leikkauksia muille, varsinkin heikompiosaisille ja julkisiin palveluihin (ja siten talouteen). Faktaa oikeiston uusliberaali huuhaa ei ole koskaan ollutkaan, päinvastoin, empiirisiä faktoja vastaan.

Esimerkkinä vuosikymmenet toisen maailmansodan jälkeen ja todella korkeat verotusasteet mutta myös investointeja asiaan kuin asiaan julkisen puolen kautta sekä eriarvoisuuden vähentäminen, mahdollisuuksien lisääminen kaikille, hyvinvointivaltion rakentaminen jne.

Ja vastaesimerkkinä oikeiston populistiset veronkevennykset itselleen ja omilleen. Ongelmissa ollaan JUURI oikeistopolitiikan itsensä takia kun veroja on kevennetty ja kaikesta leikattu. Lopputulos, kuten velka ja hyytynyt talous, on täysin oikeiston uusliberaalilla huuhaalla itseaiheuttamaa.

OECDn tutkimus eriarvoisuuden oikeistolaisesta lisäämisestä on myös osoittanut, että se on HAITALLISTA myös taloudelle.
 
Luin joskus, että Kokoomus/oikeisto tarvitsisi 2 peräkkäistä kautta, jotta heidän talouskurinsa hyvät vaikutukset näkyisi. Vasurien tyyli kun on antaa rahaa suoraan, aina ja välittömästi.

Äänestäjät eivät puolestaan jaksa odottaa yhtä vaalikautta pidemmälle nähdäkseen porvarien kulukuurin hyvät vaikutukset, joten siksi meillä oikeisto -ja vasurihallitukset vuorottelevat.
 
vierailija
Luin joskus, että Kokoomus/oikeisto tarvitsisi 2 peräkkäistä kautta, jotta heidän talouskurinsa hyvät vaikutukset näkyisi. Vasurien tyyli kun on antaa rahaa suoraan, aina ja välittömästi.

Äänestäjät eivät puolestaan jaksa odottaa yhtä vaalikautta pidemmälle nähdäkseen porvarien kulukuurin hyvät vaikutukset, joten siksi meillä oikeisto -ja vasurihallitukset vuorottelevat.
Kok, ps ja kepu muodostavat seuraavan hallituksen, vaikka sdp olisi suurin puolue.
 
[QUOTE="vierailija, post: 34686194
Oikeiston väittämä, että korkeampi verotus on haitallista, on täysin uusliberaalia huuhaata, jolla oikeutetaan oikeistopolitiikkaa: veronkevennyksiä itselle ja leikkauksia muille, varsinkin heikompiosaisille ja julkisiin palveluihin (ja siten talouteen). Faktaa oikeiston uusliberaali huuhaa ei ole koskaan ollutkaan, päinvastoin, empiirisiä faktoja vastaan.

Esimerkkinä vuosikymmenet toisen maailmansodan jälkeen ja todella korkeat verotusasteet mutta myös investointeja asiaan kuin asiaan julkisen puolen kautta sekä eriarvoisuuden vähentäminen, mahdollisuuksien lisääminen kaikille, hyvinvointivaltion rakentaminen jne..
[/QUOTE]
Esitähän tilasto, noista korkeista veroasteista tai tunnusta kirjoittavasi propagandavalheita. 😤

kokonaisveroaste vuodesta 1975, ei tainnut olla kovempi 1945-1975?

 
vierailija
Luin joskus, että Kokoomus/oikeisto tarvitsisi 2 peräkkäistä kautta, jotta heidän talouskurinsa hyvät vaikutukset näkyisi. Vasurien tyyli kun on antaa rahaa suoraan, aina ja välittömästi.

Äänestäjät eivät puolestaan jaksa odottaa yhtä vaalikautta pidemmälle nähdäkseen porvarien kulukuurin hyvät vaikutukset, joten siksi meillä oikeisto -ja vasurihallitukset vuorottelevat.
Purrahan itki jo valmiiksi, ettei seuraava hallitus peru heidän päätöksiään. Ehkä oudoin asia valittaa...
 
vierailija
Ois nyt vaan aika tajuta, ettei oo mistä jakaa.


Valittamiseen kuluvan ajankin voi käyttää järkevästi. Tsekkata vaikka asuntotarjonnan ja muuttaa edullisempaan asuntoon landelle ilmaisen ruoan (sienet, marjat, kalat) ääreen ellei kaupungista duunia saa. Tai vaikka ois duunia ni säästöä se siltikin on!
 
vierailija
Tiedättekö, kuka on keksinyt sanan kannustinloukku? Omien sanojensa mukaan sen loi aikoinaan kansantaloustieteilijä Teemu Lehtinen, joka on nykyään Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja, eikä minulla ole yhtään syytä epäillä hänen sanojaan.

Kannustinloukku-sanassa on kyse suurin piirtein siitä kuin että minä alkaisin nyt ihan arkisesti kutsua kyseistä yhdistystä Veronvälttäjäin Keskusliitoksi – paitsi että se olisi totta, sillä sen nimenomainen tavoite on pienentää veroja ja julkista sektoria. Oikeastaan minun pitäisi vastavetona keksiä pilkkanimi Veronkiertäjäin Keskusliitto mutta en tee sitä, koska minä en halua mennä totuuden tuolle puolen.
 
vierailija
Valistunut mielipiteeni on, että kannustinloukku on kupla.
Sosiaaliturvassa on paljon periaatteellisia kysymyksiä ja vielä enemmän käytäntöihin liittyviä monimutkaisuuksia, mutta yhdestä asiasta kaikki ovat samaa mieltä: ihmiset pitää päästää ulos loukuista.

Valistunut mielipiteeni on, että kannustinloukku on kupla. Työmarkkinatuki on alle 800 euroa kuukaudessa (20% veroennakolla). Yhden lapsen vanhemmalla tuki on vajaat 900 ja kahden lapsen vanhemmalla reilut 900 euroa, ja tätä hallitus pitää kannustinloukkuna, joten lapsikorotus poistetaan ensi vuonna. Jos työttömän ei näillä tuilla kannata ottaa tarjottua työtä vastaan, palkka on ilmiselvästi liian pieni: sillä ei elä. Näyttää siltä, että kyseessä ei olekaan kannustaminen vaan halpatyömarkkinoiden luominen. Loukosta toiseen loukkoon?

Työtön, jonka ei kannata ottaa työtä vastaan, koska tuet ovat niin suuret, on urbaanilegenda. Tosielämässä heitä ei kohtaa koskaan eikä missään. Niitä kyllä kohtaa usein, joille tarjotaan tukityötä toisensa perään eli työtä ilman toimeentuloa. Samoin niitä, joilla ei oikeasti ole työkykyä mutta ei myöskään mahdollisuutta saada siitä tarvittavia lausuntoja eläkkeen saamiseksi. Ja niitä, jotka eivät saa hoitoa tai kuntoutusta psykiatriseen sairauteensa eivätkä siksi pääse takaisin työelämään.
 
vierailija
Työttömyysturvan suojaosakin poistetaan. Se on mahdollistanut enintään 300 euron ansaitsemisen ilman tuen menetystä ja taannut sen, että jos löytyy jokin satunnainen pikkuhomma, voi tehdä sen joutumatta kuseen. Enää ei voi. Loukku sekin.

Hölmölän hommaa.
 
vierailija
Oikeiston säännönmukaisesti puskema narratiivi ei "totea asiaa todeksi". Ja kukako haluaa maksaa täydet veronsa? Henkilö, joka kokee velvollisuudekseen osallistua sen ympäröivän yhteiskunnan pyörittämiseen, joka on mahdollistanut hänen tulonsa, kouluttautumisensa ja koko elämänsä. Jännä, miten tulotason kasvaessa into tähän osallistumiseen laskee kun hyöty verovaroin katetusta yhteiskunnasta on nimenomaan täysimääräisenä saatu.
 
vierailija
Tuo jos joku kuulostaa katkeruudelta. Hyvinvointivaltion rahoitus perustuu verojen keräämiseen. Amerikan mallia monet kuitenkin ihailevat, missä valtio ei kaikkialla ole mukana takaamassa demokraattisia oikeuksia, ei universaaleja tukia, ei tasapuolista koulutusta, ei perustason terveydenhoitoa jne. jne. Yhteiskunta rauha ja ympärillämme olevat infrat ovat nekin veroperusteisia. Veropohjan heikentäminen sopii oikeiston ääriajattelijoille. EUlla on kuitenkin kunnianhimoinen veronkierron ja rahanpesun estämisen ohjelma. Kumpi olikaan isompi ongelma, köyhyys vai verojen välttely? Ja, mistä verotettavat omaisuudet/ korkoa korolle varat ovatkaan alunperin syntyneet? Siihen on tarvittu myös pienituloisia.
 
vierailija
Siinäpä se ero onkin. Veronvälttelijä ei haluaisi maksaa veroja, turvatakseen oman ja yhteiskunnan hyvinvoinnin. Työtön työnhakija sen sijaan haluaisi tehdä työtä, turvatakseen oman ja yhteiskunnan hyvinvoinnin.
 

Yhteistyössä