Valtaisia ahdistus. Voiko avoliitossa oleva hakea pariterapiaan? Muita kommentteja?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Valtaisa ahdistus
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="Aloittaja";27719430]Kelan psykoterapiaan pääsee vasta, kun edellisen terapian loppumisesta on väh. 5 vuotta. Eli mun kohdalla 2 vuotta vielä odottamista.
Mies tuli kotiin. Ei olla puhuttu vielä mitään tilanteesta. Molemmat istuu vaan koneella. En uskalla itekään aloittaa. Kannattaakohan nyt vaan odottaa ja antaa pölyn laskeutua vai pitkittääkö se vaan tuskaa?[/QUOTE]

Pystytko kustantamaan terapeutin itse? Tuntuu silta, etta sinun pitaisi korjata itsesi ensin ja vasta sitten parisuhteesi. Ehjana on helpompaa.
 
Kirkon perheasiainneuvottelukeskus auttaa myös avopuolisoita ja mistään uskontoon liittyvästä ei noissa keskusteluissa puhuta halaistua sanaa toisin kuin jotkut kuvittelevat, elleivät puolisot itse sitä vaadi.
 
Täytyy katsella tuota terapia-asiaa, jos/kun löydän uuden työn. Sitä ennen en voi ajatella, että olisi varaa. En millään jaksaisi nyt työhakemuksia tällaisten tunnelmien keskeltä väsätä. Pakko vaan olis kuitenkin.

Mies on harrastuksissaan nyt. Vaikutti levolliselta/asialliselta sen ajan kun kotona oli. Mua pelottaa. Mitä jos hän on nyt päätöksensä tehnyt? Mulla on jo nyt ikävä :( Haluaisin vaan pyytää jälleen kerran anteeksi ja käpertyä miehen viereen yöksi, mutta ehkei hän enää anna minun tulla lähelle. Voisinkohan saada mieheltä vaikkapa puoli vuotta aikaa hankkia uuden työn, terapeutin ja vähän sosiaalista elämää?
 
Herranjestas! RAUHOITU! iha älytöntä; pelkään tota pelkään sitä ja tätä ja tuota, ota n rauhottavia että kestän elämän normaalit tunteet. Mitäs jos vaikka käsittelisit sun tunteesi ,kukaan ei kuole tunteisiin/ajatuksiin ei kukaan. Eikä ne edes voi vahingoittaa ketään, ne on vaan ajtuksia ja tunteita. En yhtään ihmette jos miehellä on pinna kireellä jos oot tollanen koko ajan tai vähän väliä. Tosi rasittavan kuuloista.

Miksi sä pelkäät elämää? kun sä voisit elää sitä elämää. Joo mäkin voin jäädä auton alle huomenna,tai lunta voi tippua niskaan katolta,tai bussi voi ajaa ulos tieltä,tai tai tai. Mutta jos tosiaan olisi viiemiset hetket käsillä niin en mä hitto soikoon haluis murehtia niitä hetkiä, eikä elämässä muutnekaan oo mitään järkee jos vaan jossittelee ja murehtii ja pelkää ja panikoi.

Lopeta se! sä rakastat sun miestäsi ainakin jollakin tavalla et sä muuten näitä vääntäs täällä. Eikä sun ongelmat katoa odottamalla. Nyt vaan halaamaan miestä ja hieromaan sovintoa! ja sit alat miettii että mistä tää sun henk.koht kriisi johtuu, ei ainakaan miehestä
 
No huhhuh, kuulostat ihan hermorauniolta. Ehkä tekisi hyvää sulle olla yksin, ei toi suhde rakkaudelta kuulosta vaan siltä että olet siinä vaan kun pelkäät muutosta.
Ja 5 vuotta ei ole pitkä aika suhteessa, kyllä silloin 'kuuluisi' vielä tuntua rakastuneelta.
 

Yhteistyössä