M
mites nyt tälleen?
Vieras
Valkoinen mies menestyy maahanmuuttajanakin
10.10.2010 4:02
A A Elina Kervinen
Kirjoittaja on taloustoimittaja.
Sähköposti Elina Kervinen
Helsingin Sanomat
Maahanmuuttajakin voi menestyä Suomessa. Ainakin jos on valkoinen, keski-ikäinen mies.
Helsingin Sanomat pyysi elinkeinoelämän ja maahanmuuttoasioiden edustajia nimeämään tuntemansa ulkomaalaismenestyjät.
Paristakymmenestä kyselyyn vastanneesta moni nimesi jonkun kolmesta pörssiyrityksen johtajasta: toimitilayhtiö Technopolisin toimitusjohtajan Keith Silverangin, Nokian uuden toimitusjohtajan Stephen Elopin tai länsimaalaisrivistön rikkovan Nokia Siemens Networksin toimitusjohtajan Rajeev Surin.
Kuva länsimaisesta miesmenestyjästä vastaa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkijan Matti Sarvimäen tutkimuksen tuloksia.
Sarvimäki seurasi Suomeen tulleiden maahanmuuttajien työllistymistä vuosina 19932003. Seuranta osoitti, että ainoastaan teollistuneista OECD-maista tulleet miehet saavuttivat 20 vuodessa saman palkkatason kuin paikallinen väestö. OECD-maiden ulkopuolelta tulleet eivät yltäneet edes Suomen matalapalkkaisten ansiotasolle, kertoo Sarvimäen Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa julkaistu tutkimus.
"Kyse on todennäköisesti erilaisesta koulutustaustasta. Ennakkoluuloja ja rasismia ei tällä tutkimuksella voi todistaa, muttei myöskään sulkea pois", Sarvimäki sanoo.
Yksi naisten ja miesten eroa selittävä tekijä voi olla koulutuksen lisäksi se, että naiset tulevat usein Suomeen miehensä työn vuoksi.
Tämän päivän Suomessa menestyneitä maahanmuuttajia yhdistää teollisuusmaataustan ja miessukupuolen lisäksi se, että he työskentelevät usein ICT- ja bioalojen kaltaisilla "globaalitalouden saarekkeilla", sanoo Helsingin maahanmuuttojohtaja Annika Forsander. Hän on tutkinut maahanmuuttajien etenemistä Suomen työmarkkinoilla.
Forsanderin mukaan tekninen osaaminen vie pitkälle, sillä tekniikan kieli on universaali. Tilanne on toinen niillä aloilla, joilla paikallisten verkostojen ja taitojen merkitys on suuri, kuten markkinoinnissa ja esimerkiksi koulutusalalla.