utuinen
Apua - mieheni väittää että hänellä ei ole tunteita muita vieraita naisia kohtaan eikä varsinkaan seksisuhdetta, mutta "todisteet" näyttävät muuta. Olenko harhaluuloinen?
Löysin mieheni kännystä aika seksipitoisen viestin, jonka hän oli saanut entiseltä työkaveriltaan (naiselta). Kun kysyin mieheltä, keneltä hän sai viestin, niin hän sanoi ensin, että entiseltä kolleegalta ja vasta monen tivaamiseni jälkeen hän kertoi, että se on naiselta (sitten kun kysyin asiaa jo suoraan). He ovat myös tapailleet työpaikan vapaa-aikatilaisuuksissa toisiaan (mieheni kertoi ensiksi olleensa erään mieskolleegan vaimon seurassa, jolla sama nimi kuin tällä "vieraalla" naisella - en ymmärrä miksi valehteli tämän, sillä en edes kysynyt).
Miehelläni on edelleen kondomeita toilettilaukussaan mukana vaikka emme ole niitä enää itse tarvinneet yli kahteen vuoteen - mies sanoo, että ne ovat vain jääneet sinne.
Mitä uskon? Mieleni on ihan turta ja sekaisin!