3
3s
Vieras
mä välillä ajattelen ehkä olevani.
taustaa:
oon ollut koko lapsuuden ajan koulukiusattu ja syrjitty,itsetunto on huono,omakuvani kuulemma virheellinen.ajattelen kai olevani rumempi koska se kuva on jäänyt lapsuuden haukuista.tunnen siis kaikinpuolin olevani huono,pohjimmiltani.vaikka saankin kehuja.
mutta siis,syntyyko narsismin hyvät ainekset siitä että lapsena ja nuorena kiusataan ja lapsi on tosi epävarma ym,sitten aikuisena huomaakin voivansa vaikuttaa kaikenlaiseen ja olevansa kiusaamisen yläpuolella,ja jotenkin kostaa kokoajan muille ihmisille sitä mitä itse on kokenut lapsena?? kun on huomannut olevansa vahva.
mä en oo ilkeä ihminen mutta helvetin suorapuheinen.
ite huomaan että (piilo)vittuilen miehelleni vielä pitkän ajan jälkeen jos tulee mieleen, jostain mua loukanneesta,ja kostankin jos on tarpeeksi loukannut.
koitan saada hänelle yhtä huonon olon ja sitten olen salaa tyytyväinen.
koen välillä elämän olevan vain peliä enkä tunne mitään oikeaa,en uskalla rakastaa tai luottaa.
en oikeastaan halua satuttaa muita kun miestäni välillä.enkä ole ihmisille törkeä tai kyykytä,vaikka olenkin hyvä organisoimaan ja olemaan erilaisissa töissä se johtaja,ja se onnistuu usein hyvin koska en hauku vaan kehun kun tehdään oikein.kuuluuko se vaan luonteeseen,olla järjestelmällinen ja että on hyvä johtamaan...olen silti ujokin.
pelottaa vähän,että olen muuttumassa narsistiksi.
tästä kostonhimosta,pitkävihaisuudesta,herkkyydestä,huonosta itsetunnosta,tuollaisen lapsuuden jälkeen,tuntuu ettei ole enää pitkä matka narsistiksi,ja katkeraksi ihmiseksi.ihankun siitä pitäis kostaa muulle maailmalle vaikka eihän niin voi tehdä.
tuntuu ettei ole yhtään ihmistä kuka ois yhtä vahva kuin minä ja jonka seurassa voisin päästää itseni valloilleen täysin.jotenkin oon niin suora ja tunteeton sisältä.
MITÄ TÄSSÄ VOI TEHDÄ? muutakun yrittää puhua entistäkin nätimmin ihmisille ettei vaan tule loukanneeksi,koska en sitä halua,ja vetäytyä vähän sivummalle ettei pomota liikaa,yrittää vahvistaa itsetuntoa jottei miehen teot loukkaa niin paljoa...
laittaa muut etusijalle ainakin välillä.saanko kokoajan ajattelemalla ja rauhoittumalla nämä narsistiset piirteet pois?hyvä on kai edes että ymmärrän itse että näitä on.tai luulen..?
taustaa:
oon ollut koko lapsuuden ajan koulukiusattu ja syrjitty,itsetunto on huono,omakuvani kuulemma virheellinen.ajattelen kai olevani rumempi koska se kuva on jäänyt lapsuuden haukuista.tunnen siis kaikinpuolin olevani huono,pohjimmiltani.vaikka saankin kehuja.
mutta siis,syntyyko narsismin hyvät ainekset siitä että lapsena ja nuorena kiusataan ja lapsi on tosi epävarma ym,sitten aikuisena huomaakin voivansa vaikuttaa kaikenlaiseen ja olevansa kiusaamisen yläpuolella,ja jotenkin kostaa kokoajan muille ihmisille sitä mitä itse on kokenut lapsena?? kun on huomannut olevansa vahva.
mä en oo ilkeä ihminen mutta helvetin suorapuheinen.
ite huomaan että (piilo)vittuilen miehelleni vielä pitkän ajan jälkeen jos tulee mieleen, jostain mua loukanneesta,ja kostankin jos on tarpeeksi loukannut.
koitan saada hänelle yhtä huonon olon ja sitten olen salaa tyytyväinen.
koen välillä elämän olevan vain peliä enkä tunne mitään oikeaa,en uskalla rakastaa tai luottaa.
en oikeastaan halua satuttaa muita kun miestäni välillä.enkä ole ihmisille törkeä tai kyykytä,vaikka olenkin hyvä organisoimaan ja olemaan erilaisissa töissä se johtaja,ja se onnistuu usein hyvin koska en hauku vaan kehun kun tehdään oikein.kuuluuko se vaan luonteeseen,olla järjestelmällinen ja että on hyvä johtamaan...olen silti ujokin.
pelottaa vähän,että olen muuttumassa narsistiksi.
tästä kostonhimosta,pitkävihaisuudesta,herkkyydestä,huonosta itsetunnosta,tuollaisen lapsuuden jälkeen,tuntuu ettei ole enää pitkä matka narsistiksi,ja katkeraksi ihmiseksi.ihankun siitä pitäis kostaa muulle maailmalle vaikka eihän niin voi tehdä.
tuntuu ettei ole yhtään ihmistä kuka ois yhtä vahva kuin minä ja jonka seurassa voisin päästää itseni valloilleen täysin.jotenkin oon niin suora ja tunteeton sisältä.
MITÄ TÄSSÄ VOI TEHDÄ? muutakun yrittää puhua entistäkin nätimmin ihmisille ettei vaan tule loukanneeksi,koska en sitä halua,ja vetäytyä vähän sivummalle ettei pomota liikaa,yrittää vahvistaa itsetuntoa jottei miehen teot loukkaa niin paljoa...
laittaa muut etusijalle ainakin välillä.saanko kokoajan ajattelemalla ja rauhoittumalla nämä narsistiset piirteet pois?hyvä on kai edes että ymmärrän itse että näitä on.tai luulen..?
