Vaikeita asioita....

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jassåå
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

jassåå

Aktiivinen jäsen
17.04.2010
13 096
12
38
Turku
Miten voi olla, että mies ja minä toimimme muka väärin, kun emme anna appivanhemmille lasta hoitoon? Kerran lapsi oli siellä hoidossa muutaman tunnin, mutta kun menimme hakemaan lasta, anoppi oli ihan ympäri päissään(tästä on jo aikaa, mutta silti).

Selvisi myös, että ovat kuljettaneet lasta autossa ilman turvaistuinta. Eivät ymmärtäneet miksi minä ja mies suutuimme heille. Ei kuulemma 80-luvullakaan ollut turvaistuimia, joten ne on täysin turhia. Lapsi oli istunut autossa anopin sylissä. Olimme heille tarjonneet turvaistuinta, mutta sanoivat etteivät tarvitse, kun eivät ole menossa autolla minnekkään. Olemme kuulemma ylihysteerisiä...

Kun käymme kylässä, on anoppi kännissä, joten nekin vierailut jäävät hyvin lyhyiksi. Anoppi ei myöskään ymmärrä, miksen halua lähteä hänen kanssaan shoppailemaan: lähtisitkö sinä shoppailemaan ihmisen kanssa joka haukkuu sinut joka kerralla kun käytte kylässä?

Appivanhemmat syyllistävät meitä, kun emme anna lapsia heille hoitoon. Miten voisimme antaa, kun se ei ole lapselle turvallinen paikka.
 
No en antaisi minäkää..

Ootteko sanonu suoraan?

Me ollaan tuossa kohtaa pistetty välit poikki, jos ei sen vertaa voi olla selvinpäin niin ei tartte sit nähdä, nopeasti alko jäämää se korkki kiinni kun ongelma ei ollu ehtiny äityy ihan kamalan pahaks vielä.
 
  • Tykkää
Reactions: lasipää edellä
Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos! Mikäli appivanhemmat eivät käsitä runsaan alkoholin käytön lasten aikana olevan kiellettyä niin eivät käsitä, mutta ei heidän silloin tarvitse lapsiakaan tavata. Lapsen ei tarvitse nähdä läheistä aikuista humalassa, puhumattakaan että lasta tulisi altistaa humalaisen aikuisen käytöksen aiheuttamille vaaratilanteille.

Veemäinen tilanne! :hug:
 
Tuota.. mikä tuossa on vaikeaa? Joku alkoholisti ja puolisonsa syyttävät sinua ja sinä otat sen kaiken vastaan ja syyllistyt, vaikka oikeasti pitäisi antaa juoppojen horista omiaan ja sanoa vaan, että jaa jaa, tätä taas. Ei juoppojen kanssa kannata yrittää tulla toimeen, vaan vetää vaan rajat, kun heiltä ei vois sitä odottaa.
 
En kyllä pitäisi mitään yhteyksiä moiseen sukulaiseen millään tapaa, vanhempien oikeus ja velvollisuus arvioida mikä on lapsen hyväksi ja tuo nyt on helposti arvioitavissa kaikkea muuta kuin hyväksi lapselle.

Jos ei tajua mitä tekee väärin, niin valaisisin asiasta, jos ei edelleen tajua, sitten saa olla tajuamatta ja näkemättä lapsenlapsiaan. Jokainen meistä tekee omat ratkaisut elämässä, ei se ole väärin, mutta jotkut ratkaisut sulkee toisia vaihtoehtoja pois.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä;27387252:
En varmaan vierailis, jos anoppi on aina kännissä. Meille sais selvinpäin tulla vauvaa katsomaan.

niin, mä olen sen meiltäkin ajanut pois viimeksi lapsen synttäreiltä, kehtasi tulla kylään kännissä. Sanoin suoraan, että lapsenlapsia saa tavata vain selvinpäin.

Joka kerta kun ollaan heille menossa kylään, täytyy ensin soittaa(kuulee heti onko ottanut vai ei). No, välillä se käy sitten piilopullolla kun ollaan keretty sinne---> lähdemme heti pois.

Ihmettelevät miksemme tykkää kyläillä siellä ja taas saamme p*skaa niskaan. Mä en oikeesti jaksais enää edes käydä siellä ollenkaan...
 
[QUOTE="Maira";27387254]No en antaisi minäkää..

Ootteko sanonu suoraan?

Me ollaan tuossa kohtaa pistetty välit poikki, jos ei sen vertaa voi olla selvinpäin niin ei tartte sit nähdä, nopeasti alko jäämää se korkki kiinni kun ongelma ei ollu ehtiny äityy ihan kamalan pahaks vielä.[/QUOTE]

On sanottu suoraan, mutta jatkuvasti se käännetään meidän syyksi, olemme pahoja ihmisiä, kun emme anna lastenlasten tavata heitä. Itse olen kyllä sillä kannalla, että meidän kyläilyt on siellä kyläilty.
 
Alkoholisti ei itse yleensä myönnä ongelmaansa, eikä näe teoissaan mitään väärää. Appesi varmaan vielä suojelee vaimoaan ja sulkee silmänsä ongelmalta.

Alkoholistin lapsena kasvaneena olen kokenut, että alkoholisti ei ymmärrä pätkääkään tehneensä väärin. Niin kauan kun alkoholiongelmaa ei tajuta, syyllistäminen varmasti jatkuu.

Yhtäkkiä omat anoppiongelmat tuntuvat kovin pieniltä.

:hug: Ap:lle. Teette ihan oikein, kun ette anna lapsia hoitoon.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Ei tossa ole mitään vaikeata. Kännissä ei hoideta lasta, lasta ei kuljeteta ilman turvaistuinta autossa (vaikka kaikkia meidän ikäisiä onkin kuljetettu, laki on nyt vaan muuttunut) ja ilman luottamusta ei ole mitään yhteistä.

Ehkä tämä on niitä tilanteita kun suhde appivanhempiin on syytä pistää vähäksi aikaa hyllylle ja jättää sinne?
 
[QUOTE="vieras";27387269]Tuota.. mikä tuossa on vaikeaa? Joku alkoholisti ja puolisonsa syyttävät sinua ja sinä otat sen kaiken vastaan ja syyllistyt, vaikka oikeasti pitäisi antaa juoppojen horista omiaan ja sanoa vaan, että jaa jaa, tätä taas. Ei juoppojen kanssa kannata yrittää tulla toimeen, vaan vetää vaan rajat, kun heiltä ei vois sitä odottaa.[/QUOTE]

asiat saattaisi olla paremmin, jos appiukko tajuais jättää anopin, anoppi on ryypännyt jo yli 20-vuotta(ihme että on vielä elossa ja kykenee töissä käymään)
 
Alkuperäinen kirjoittaja jassåå;27387292:
On sanottu suoraan, mutta jatkuvasti se käännetään meidän syyksi, olemme pahoja ihmisiä, kun emme anna lastenlasten tavata heitä. Itse olen kyllä sillä kannalla, että meidän kyläilyt on siellä kyläilty.
No mutta mikseivät kääntäisi. Jos törmäät joskus itsekriittiseen oman tilanteeseensa realistisesti suhtautuvaan alkoholistiin, niin soita minulle. Menen katsomaaan kyseistä harvinaista ihmistä turistinähtävyytenä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jassåå;27387306:
asiat saattaisi olla paremmin, jos appiukko tajuais jättää anopin, anoppi on ryypännyt jo yli 20-vuotta(ihme että on vielä elossa ja kykenee töissä käymään)
Älä puutu heidän suhteeseensä, kun se ei sinulle kuulu. Pidä huolta vaan siitä miten itse toimit. Toisia et voi auttaa.
 
[QUOTE="vieras";27387314]No mutta mikseivät kääntäisi. Jos törmäät joskus itsekriittiseen oman tilanteeseensa realistisesti suhtautuvaan alkoholistiin, niin soita minulle. Menen katsomaaan kyseistä harvinaista ihmistä turistinähtävyytenä.[/QUOTE]

joo, appiukko ei juo, ja silti kääntää kaikki meidän syyksi. Mä en sen juopon anopin puheista enää välitä, olen jättänyt omaan arvoonsa. Miehellenikin tekis hyvää olla pitämättä mitään yhteyttä vanhempiinsa, kun jatkuvasti saa kuulla ettei tee mitään oikein...
 
että miksi annoitte lapsen alun alkaenkaan anopille hoitoon. Ihan varmasti teillä oli tiedossa silloin jo hänen juomisensa.
Olette olleet vastuuttomia vanhempia silloin,mutta hyvä, että yritätte korjata tilannetta.
Ymmärrän toisaalta sen,että ihmettelevät kun ennenkin on ollut.
 
Tuo kuulostaa valitettavasti jo siltä, ettei tilanteessa oikein ole vaihtoehtoja. Ette mene käymään ettekä anna lapsia sinne hoitoon. He (tai tässä tapauksessa ilmeisesti hän) saavat tulla käymään selvinpäin, muuten ei ole tulemista.

Jos kerran on jo suoraan sanottu, mielestäni voisi vielä sanoa senkin, että olette kyllästyneitä joka kerta miettimään kylään mennessä, että voiko sinne tällä kertaa mennä vaiko ei. Ja siitä johtuen, olette päättäneet, että teidän kyläilynne on nyt käyty.

Mitä mieltä miehesi on? Haluaisiko hän edelleen uskoa ja toivoa, että tilanne muuttuu, ja jatkaa yhteydenpitoa vanhempiinsa?

Ei kukaan jaksa loputtomiin yrittää, jos itse ongelmainen ei edes yritä tulla vastaan.
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="vieras";27387324]Älä puutu heidän suhteeseensä, kun se ei sinulle kuulu. Pidä huolta vaan siitä miten itse toimit. Toisia et voi auttaa.[/QUOTE]

appiukko jatkuvasti uhkailee että ottaa eron, samaa tekee anoppi. Mieheni on niille suoraan sanonu että ottasivat hemmetti eron- mut tuskimpa koskaan eroavat. Enkä ole heidän suhteeseensa puuttunut mitenkään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jassåå;27387334:
joo, appiukko ei juo, ja silti kääntää kaikki meidän syyksi. Mä en sen juopon anopin puheista enää välitä, olen jättänyt omaan arvoonsa. Miehellenikin tekis hyvää olla pitämättä mitään yhteyttä vanhempiinsa, kun jatkuvasti saa kuulla ettei tee mitään oikein...

No erota vielä poikakin vanhemmistaan, niin sillähän sinä autat ja parantamaan anoppia valtavasti. Miksi ei voi elää sulassa sovussa toisen sairaudesta huolimatta, koska sinä olet sen sairauden tiedostanut? Nyt ymmärrän miksi se sua haukkuu. Tuollasilla puheilla olet itse sen ansainnut.
Karsastatko kaikkia esim syöpää sairastaviakin? Kukaan kellä on sairaus ei saaa hoitaa teidän lapsia?
 
Ette missään nimessä anna hoitoon, stoppi päälle heti.

Itseäni mietityttää myös appiukon juominen. Meidän lapsi on vasta vauva, viimeksi kun oltiin siellä kylässä niin appiukko oli kännissä ja käytös sen mukaista. Ei ole agressiivinen tms, on rauhallinen kännissäkin, mutta kyllähän lapsi ihmettelee sen puheita ja kun haluaa pitää lasta sylissä jne. Nyt lapsemme on vasta vauva eikä asiaa varmasti ymmärtänyt, mutta ihan pian alkaa ymmärtämään enkä halua lasta sinne silloin viedä. Varmaan täytyy alkaa soittamaan anopille aina ensin että "onko se selvinpäin, voiko tulla" ? En kyllä tiiä loukkaantuvatko. Selvinpäin appiukko on mitä vastuullisin jne. siksi tilanne on hieman hämmentävä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jassåå;27387283:
niin, mä olen sen meiltäkin ajanut pois viimeksi lapsen synttäreiltä, kehtasi tulla kylään kännissä.

:'(

:hug:

on se alkkisten omaisilla kyllä se taakka aina valtaisa - kuinka monta läheistä se nyt taas laittoi ahtaalle per alkkis, taisi olla 8 läheistä keskimäärin, kun saa kärsiä yhden alkkiksen takia -
 
Näin kuusikymppisenäkin kun lapseni ovat jo aikuisia, vielä harmittaa, että isäni pilasi mahdollisuudet luoda normaali suhde lastenlapsiinsa. Joka ikinen kerta kun menimme kylään, hän oli kännissä, samoin kuin vaimonsa. Näin silti vaikka oli sovittu etukäteen, että ollaan selvänä. Milloinkaan ei tullut sellaista tilaisuutta, että olisimme voineet jättä lapset hänelle jotta saisivat viettää yhteistä aikaa. Harvoin, heillä oli selviä päiviä noin 30 vuoden ryyppyputken aikana, enkä itsekään nähnyt isää selvänä aikuisiällä kuin pari kertaa. Ja mitään en voinut tehdä sen eteen, että olisi syntynyt normaali isovanhemmussuhde. Viina pilasi kaiken - tai siis isä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja saanen kysyä;27387371:
No erota vielä poikakin vanhemmistaan, niin sillähän sinä autat ja parantamaan anoppia valtavasti. Miksi ei voi elää sulassa sovussa toisen sairaudesta huolimatta, koska sinä olet sen sairauden tiedostanut? Nyt ymmärrän miksi se sua haukkuu. Tuollasilla puheilla olet itse sen ansainnut.
Karsastatko kaikkia esim syöpää sairastaviakin? Kukaan kellä on sairaus ei saaa hoitaa teidän lapsia?
oletko sä jotenkin sairas... huono provo
 

Yhteistyössä