S
Sanna
Vieras
Tutustuin netin kautta viime syksynä erääseen mieheen, ollaan kumpikin varattuja ja perheellisiä tahoillamme. Tavattiin viime syksynä muutama kerta ja nyt keväällä muutama kerta. Kolme kertaan ollaan tehty "se". Muuten ollaan vaan tavattu jossain, ehkä suudeltu jne. Nyt kesän aikana ei olla pystytty pitämään yhteyttä, enkä enää haluisikaan. Ollaan tämän miehen kanssa ihan erilaisia. Hän on vähän "renttumainen", ei pahemmin huolta huomisesta tunteva mies. Aika ajoin talven ja kevään aikana mies piti välillä tiivistikin yhteyttä, mesellä ja tekstarein. Jokin siinä hepussa vetää puoleensa, vaikka onkin suoraan sanottuna paska mieheksi. Välillä on sitten hiljasempaa ja silloin odotan kauheesti jotain yhteydenottoa, saatan itsekin laittaa viestin, johon ei yleensä ainakaan heti vastaa tai jos vastaa niin vain muutamalla sanalla. Tästä tekee vaikeeta se, että en haluisi olla missään yhteydssä enää ja kuitenkin odotan jotain merkkiä. Aina päätän etten vastaa tai en ainakaan heti, kuitenkin oon heti vastaamassa, kun en voi olla vastaamattakaan... jokin siitä vetää puoleensa. Ja nyt siis kesällä ei olla pahemmin viestitelty eikä tavattu ollenkaan, paitsi sattumalta. Tämä on pienehkä kaupunki, joten törmäämisen mahdollisuus on todellinen. Eilen nähtiin Prismassa, oltiin kumpikin perheinemme. Sydän meinas pakahtua, kun katseet kohtasivat.... yks päivä näin se pyöräilevän poikansa kanssa, kun menin autolla ohi, sydän pomppas.... nähtiin sattumalta festareilla, hän oli kaverien kanssa ja mä mieheni, meinas mennä jalat alta, kun näin hänet. Tää on kauheeta, kun en haluisi välittää yhtään. Sitten kun se taas jotain ehdottaa, tiedän että olen menossa.... valheet vaan valuu suusta kotona. Miten tästä tunteesta voi päästä??