Vaikean lapsen hoitoon vieminen

[miten onnistuu]

Lapseni on vähän päälle 4-vuotias, ja on tähän saakka ollut koihoidossa. Mulla olisi tiedossa työpaikka, joka kiinnostaisi kovasti.
Lapseni ei ole suostunut kertaakaan jäämään esim. seurakunnan kerhoon. Jonkinverran ollaan käyty yhdessä, mutta silloinkin hän ripustautuu minuun ja jos yritän irrottaa sylistäni, alkaa hirveä huuto ja tarraa väkisin kiinni. Sosiaaliset taidot ovat jossain ihan hukassa... Olen aika neuvoton. Isosisko on ollut täysin toisen luonteinen, nyt jo reipas koululainen.
Kotona nelivuotias on kyllä reipas ja vilkas, leikkii myös itsenäisesti eikä ripustaudu äidin helmoihin. Mummolassa kyläilee sujuvasti ja muidenkin tuttujen ihmisten kanssa tulee juttuun. Vieraita pelkää, ei puhu neuvolantädille, ei suostu hammaslääkärissä tutkittavaksi ym...
Osaa saada aikamoisia raivareita myös, eli toisaalta on hyvin arka ja ujo, toisaalta räjähdysherkkä sisupussi. :/
Tiedän, että hoitoon viedessäni (vaikka kävisimme tutustumassa ensin muutaman kerran yhdessäkin) joudun luultavasti väkisin irrottamaan kirkuvan lapsen sylistäni. Enkä uskalla ajatella, miten hän pärjää ja käyttäytyy kun lähden. :'(
Miten pitkä pinna hoitohenkilökunnalla on? Jaksavatko he olla kärsivällisiä hankalan lapsen kanssa? Voivatko he kieltäytyä ottamasta hoitoon, jos menee tosi hankalaksi?
Haluaisin, että lapsi oppisi leikkimään toisten kanssa, ja hioisi sosiaalisia taitojaan ennen kouluunlähtöä. Voinko jättää hänet sinne "väkisin" vai onko se liian traumaattista? Mutta eihän tässä ole paljon vaihtoehtoja? Osaako joku "vaikean" lapsen vanhempi vastata, miten teillä on sujunut ja miten hoitajat suhtautuvat? Olisin kiitollinen asiallisista vastauksista! =)

 

[iltatähtien äippä]

No nyt on kyllä jo aika lähteä opettelemaan niitä sos. taitoja ja äidistä irrottautumista ja älä loukkaannu mutta sinunkin on aika irrottautua lapsestasi ja uskoa/ luottaa että häntä hoidetaan hyvin valitsemassasi paikasssa ja että tämä oppi ja kokemus on loppujen lopuksi hänelle hyväksi ja tarpeen vaikka sen saamiseen alussa pitäisi vuodattaa kyyneleitäkin ja kärsiä ikävää jne...oletko lukenut siitä gurling vanhemmuudesta..... kun vanhemmat kuten ko. pelissä "lakaisevat" lapsensa tien liiankin puhtaaksi pettymyksistä ja itkuista tai "kovasta" sisua vaativasta yrittämisestä.Halutaan olla niin hyviä vanhempia ettei lapsen vaan tarvii itkeä eikä kärsiä. Yritys on tehdä hyvää mutta kun katsotaan etäämpää niin huomataan että ei se olekaan hyväksi pikässä juoksussa elämää eteenpäin aatellessa.Päädyt varmasti ratkaisuun joka on lapsesi parhaaksi.

 

[ElliNoora]

On hyvin paljon mahdollista, että lapsi käyttäytyy aivan hyvin hoidossa -kunhan vaan sinä et ole paikalla. Ja luultavasti itkukin loppuu sitten kun sinä sinä poistut näköpiiristä.

 

[Sonja]

Meidän tyttö myös aloitti päiväkodin 4-vuotiaana, kun isoveli meni eskariin. Tuli lyhyet päivät, klo 9-13 eskarin mukaan. Meillä oli koko tuo 1. vuosi hankala, tyttö ripustautui minuun kiinni, ei kyllä itkenyt, mutta jouduttiin repimään irti äidistä koko vuoden. Vaikka olin kannustava, luotin hoitajiin ja en jäänyt paikalle voivottelemaan. Hoitaja oli ihana, sanoi, että hän on kyllä nähnyt kaikenlaisia lapsia, ja jotkut vaan tarvitsevat piiiitkän ajan sopeutuakseen. Ja että voimme odottaa tuloksia sitten keväällä. Tyttö otettiin joka aamu syliin, ja sieltä sitten siirtyi pikkuhiljaa touhuamaan. Sai kyllä ystäviä, ja leikitkin sujuivat. Mutta aamut olivat raastavia!! Nyt tyttö 5 vee, ja tosi reipas ja avoin. Vuosi on tehnyt paljon, lämmin kiitos hoitajille. Näitä asioita ei opita hetkessä, ja turha on aikuisten väkipakolla kiiruhtaa asioiden edelle. Anna tytölle aikaa, aikaa ja aikaa. Kyllä se rohkeus sieltä kypsyy! Toivottavasti saatte yhtä viisaan ja pitkäjänteisen tarhatädin. Äläkä sorru vertailemaan, kuinka rohkeita muut lapset ovat. Pikkumarakatin sisällä asuu paljon sisäistä voimaa...

 

[meillä näin]

Meillä aloitettiin pitkähköllä tutustumisella päiväkotiin: 1,5 viikkoa. Eli 3 ensimmäistä päivää minä olin paikalla, loput 5 pv siten, että jäi aina vähän kerrallaan ilman minua, päivä piteni joka pv ja siten myös tottui ja tutustui päiväkodin eri asioihin..

Alku meni hyvin, jossain vaiheessa tuli takapakkia ja jäi huutamaan päiväkotiin, mutta rauhoittui kun minä katosin näkyvistä ja touhusi ihan reippaasti muiden lasten kanssa.

Yhä edelleen eron hetki on lapselle hankala, ja joka kerta sanon, että päiväunien jälkeen tulen. Lähtee kuitenkin mielellään, on ja viihtyy hyvin päiväkodissa.

Aloita siis tutustumisjakso rauhallisesti. 4-vuotiaalle voi jo jutella ja perustella ja selittääkin asioita.

Meillä kyllä päiväkodin hlö-kunta otti hyvin yksilöllisesti huomioon, oli syliä ja aikaa ja huomiota äitiä ikävöivälle pienelle - lapsi oli siis 2 v kun meni hoitoon, mutta hyvin kiinni äidissä, on yhä, mutta onhan hän pieni vielä.

Suosittelen kyllä sitä päivähoitoa, koska jossain vaiheessa on irrottauduttava kuitenkin, esikoulu ja koulu on edessä ja sitten pitää jo olla "iso", ei opettaja sylittele ekaluokkalaista, ja pitää oppia ja osata paljon asioita.. niiden oppiminen voi olla vaikeaa, kun esteenä on valtava äidin ikävä.