V
vieras
Vieras
Meille syntyi viikko sitten kolmas lapsi. Mies lähetti myös sairaalasta viestejä vauvan syntymästä kuten minäkin. Lähetti veljelleenkin, jolta tuli vastaus onnitteluineen ja perässä kysymys varpajaisten ajankohdasta.
Minä lähetin myös tietysti veljilleniviestit ja he vastasivat onnitteluin ja perässä kysymys, että koska saa tulla katsomaan vauvaa.
Nuorempi veljeni on samanikäinen kuin miehen veli ja toinen veljeni 2 vuotta vanhempi. Kaikki kolme elävät avoliitossa eli elämäntilanne heilläkaikilla käytännössä ihan sama ja samaa ikäluokkaakin siis edustavat eli 24 ja 26 vuotiaita.
Eli varpajaiset on nyt ensi viikonloppuna. Molemmat veljeni avovaimoineen ovat käyneet katsomassa vauvaa ja toivat vauvalahjatkin. Miehen veli ei ole erikseen onnitellut minua edes mesen kautta, vaikka näkee että olen online joka päivä ollut. Eikä ole kysynyt, että koska sopisi tulla vauvaa katsomaan. Mutta siis ne varpajaiset kyllä kiinnostaa ja niihin on tulossa.
Koko varpajaishomma sieppaa muutenkin pikkasen, vaikka ihan suon nemiehelleni, koska hän ei tosiaan muuten järjestä juhlia ja juhlii muutenkin todella harvoin (muutaman kerran vuodessa ja hillitysti). Mutta se, että juhlat ja viina kelpaa kyllä ja kelpaa tulla muka juhlimaan syntynyttä vauvaa, vaikka oikeasti ei kiinnosta pätkääkään.
En tiedä onko ihan turhaa rutinaa, mutta mua nyt vituttaa vaan tällänen.