Väsyttää ja masentaa

Ajattelin tänne purkautua kun taas ahdistaa niin pirusti ettei mitään rajaa.

En oikein tiedä mikä ahdistaa kun asiat ovat kaikki hyvin, paitsi tietty tuo vauva juttu. On rakastava aviomies, 4 vuotias terve lapsi, toista kyllä yritettiin 3 vuotta ( 2 vuotta hoitoja ) jotka nyt lopetettiin tuloksetta. Aina kun ahdistaa ajattelen, että en haluaiskaan toista lasta ja sitten taas hetken päästä halaisin, tottakai. (Tosiasia on ettei me saada koskaan toista) Sekavaa. Laitoin mielialan vaihtelut ekas rankkojen hormonihoitojen piikkiin, ne loppui jo reilu kuukausi sitten ja edelleen olo jatkuu.

Olen aina väsynyt. Nukun riittävästi ulkoilen tunnin päivässä, syön hyvin, silti VÄSYTTÄÄ AINA. Koen olevani huono äiti ja huono ihminen, ajattelen että perheelläni olisi parempi olla ilman minua, että muuttaisin pois. Olen siitä useastikin sanonut ja mieheni ei sitä voi ymmärtää, miks sellaista puhun. Lapsellekin olen väliin sanonut, että äiti lähtee pois, kun saa hirveen uhmakohtauksen ja hermot menee. ( Siitä koen jälkeenpäin hirveetä syyllisyyttä, kun meen lapselle sellasta sanomaan, aikuinen ihminen) Iloita en jaksa mistään,

Oiskohan tää masennusta vai mitä. Kävin tkpsykologin kanssakin juttelemassas mutta siitä ei ollut mitään hyötyä, Kauhee kynnys lähtee lääkäriin ja mitään pillereitä en haluais alkaa napsii. En tiedä, vaikeeta on.

 

viitais minusta masennukseen nuo sinun oireet.mutta älä lannistu! :hug: olo lähtee siittä jo helpttuun kun tiedostat sen itelle!ite samankokeneena ja just nuo samaset oireet kokeneena ei ollut helppoa myöntää sitä itelle eikä varsinkaan lääkkeitä alkaa syömään.tk:n psykologi oli yhtä tyhjän kans(1.) mutta vaihoin sitte toiseeen kun sanoin lääkärille ettei siittä olut apua.toinen psykologi selitti minulle panikkikohtausen kehittymiset, ahdistukset,kyseli elämäntilannettamme ja sain käydä purkaan siellä pahaa oloa =) :hug: aloin ottaan TOSISSAAN itelle aikaa ja otin harrastuksen itelle jossa 1x/vko kävin.tunnin tai usiamman!mut älä yhtään arkaile ottaa lääkitystä vastaan jos lääkäri sitä ehottaa!nykyään on NIIN PALJON äitejä jotka niitä käyttää ettei se ole mitään outoa nykyään!ehottaisin etä menisit rohkeasti lääkäriin niin sinullakin olo alkaa helpottua ja koko perhe jaksaa taas nauttia täysillä! ite koin syvän masennuksen 3 vuotta sitte.ja aurinko on jo reilun vuojen päivän paistanut risukasaan =) päivä kerralaan kun etenet niin kyllä se pikku hiljaa alkaa helpottaan!mut ihan ensix varaa rohkeasti se aika lääkärille :hug: eivät hew piä sinuna "epänormaalina" nin kuin en minäkään!!!!!! ahistuksiinkin on olemassa lääkitys jos se on sinusta "ylitsepääsemätön"!!!!
jos haluat laittaa mulle yv:tä ni voin kirjautua tänne myöhemmin!

 

hei mulla ihan samoja oireita, jatkuvasti väsy, hermot kireenä, huudan ja tiuskin mikään ei kiinnosta ym... Mutta menin neuvolaan puhaan asiasta ja minulla on hormonitasapaino häiriö. eli ei masennusta, oireet ovat samnakaltaisia kuin masennuksessa. Kannatta sunkin tarkistaa toi hormoni juttu, ennenkuin alat popsia masennuslääkkeitä. Mulle hoitona aluksi e-pillerit pois tilalle esim. kuparikierukka.

 

Mulla on samanlaisia tuntemuksia.Meillä on kaksi lasta ,poika 3,5 ja tyttö hieman päälle 2-vuotias.
Oon oikeestaan koko elämäni ollu "masentuneisuuteen taipuvainen" mutta nykyään se on pahentunut niin ettei mikään tuota iloa.Lapsille tiuskin enkä kestä pienintäkään valitusta tai lasten keskinäistä nahistelua.Minulla on muutama hyvä ystävä,avioliitto kaikinpuolin kunnossa mutta tunnen itseni aina yksinäiseksi.Aamulla en haluaisi nousta ylös ja itken joka päivä!
Kukaan tosin ei tästä tiedä sillä salaan sen hyvin.Miehelle en halua sanoa ettei hän huolestu ja syytä itseään.Äitini kehottaisi vain "olemaan onnellinen siitä kuinka hyvin minulla on asiat" ja neuvolassa en uskalla sanoa etten minä tai lapseni joutuisi tarkkailun alaiseksi.En siis haekaan tällä kirjoituksella oikeastaan neuvoja vaan haluan vain kirjottaa ylös tämän pahan olon,jos se hieman helpottaisi.
Lääkkeitä en suostuisi koskaan syömään.Lapsille en koskaan tekisi mitään pahaa,mutta vähän väliä hiipii ajatus päähän että haluaisin itse vain kuolla pois.
Olen menettänyt isäni kun odotin esikoistani ja tavallaan sekin suru tuli "jälkijunassa" ja olen myös itkenyt sitä menetystä.
Ajattelen aina ettei kukaan minua kauaa kaipaisi,lapsille olisi parempi ilman minua ja mieskin kyllä löytäisi jonkun paremman.
Syksyllä alkaisi opiskelut joten ehkäpä sieltä löytyisi uusi into elämään kun ei enää tarvi olla "neljän seinän sisällä" ja saa vähän jotain omaa.Mutta juuri nyt ei sekään tieto lohduta.
Kiitos kun sain hieman purkaa tätä oloa.Haluaisin olla ja yritänkin olla pirteä lasten takia mutta jotenkin se ei vain luonnistu..enää..

 

\

Mulla on samanlaisia tuntemuksia.Meillä on kaksi lasta ,poika 3,5 ja tyttö hieman päälle 2-vuotias.
Oon oikeestaan koko elämäni ollu "masentuneisuuteen taipuvainen" mutta nykyään se on pahentunut niin ettei mikään tuota iloa.Lapsille tiuskin enkä kestä pienintäkään valitusta tai lasten keskinäistä nahistelua.Minulla on muutama hyvä ystävä,avioliitto kaikinpuolin kunnossa mutta tunnen itseni aina yksinäiseksi.Aamulla en haluaisi nousta ylös ja itken joka päivä!
Kukaan tosin ei tästä tiedä sillä salaan sen hyvin.Miehelle en halua sanoa ettei hän huolestu ja syytä itseään.Äitini kehottaisi vain "olemaan onnellinen siitä kuinka hyvin minulla on asiat" ja neuvolassa en uskalla sanoa etten minä tai lapseni joutuisi tarkkailun alaiseksi.En siis haekaan tällä kirjoituksella oikeastaan neuvoja vaan haluan vain kirjottaa ylös tämän pahan olon,jos se hieman helpottaisi.
Lääkkeitä en suostuisi koskaan syömään.Lapsille en koskaan tekisi mitään pahaa,mutta vähän väliä hiipii ajatus päähän että haluaisin itse vain kuolla pois.
Olen menettänyt isäni kun odotin esikoistani ja tavallaan sekin suru tuli "jälkijunassa" ja olen myös itkenyt sitä menetystä.
Ajattelen aina ettei kukaan minua kauaa kaipaisi,lapsille olisi parempi ilman minua ja mieskin kyllä löytäisi jonkun paremman.
Syksyllä alkaisi opiskelut joten ehkäpä sieltä löytyisi uusi into elämään kun ei enää tarvi olla "neljän seinän sisällä" ja saa vähän jotain omaa.Mutta juuri nyt ei sekään tieto lohduta.
Kiitos kun sain hieman purkaa tätä oloa.Haluaisin olla ja yritänkin olla pirteä lasten takia mutta jotenkin se ei vain luonnistu..enää..

suosittelisin että hakisit apua ennen kuin päivä päivältä tilanne pahenee!nimimerkki kokemusta on!en uskaltaisi sinuna oottaa syksyyn!voisit nauttia kesän lapsista ja kesästä kun hakisit heti hoitua!jos masennuksesi menee syväksi asti sieltä on hitaampi nousta!!!!!ei siinä ole mitään häpeää jos käyttää masennuslääkkeitä!ite käytin myös!se on vaan itelle niin iso kynnys "hyväksyä" ne itelle". nyt olen pitänyt itsestäni erityistä huolta että pysyn kans kunnossa ja tiukan paikan tullen olen syönyt jonkun aikaa uudestaan masennuslääkkeitä ettei pääse uudestaan tuleen!
AURINKOISTA syksyn odotusta sinulle ja hae ihmeessä apua!!!!!!!! :hug: