Värisevä sielu

:wave: Hei!


Onko kenelläkään kokemusta sellaisesta, että olette seuranneet läheltä kuinka läheistänne hyväksikäytetään ja kohdellaan epäinhimillisesti? Esim. hänellä on miesystävä, joka välillä jättää ja taas kohta hyvittelee ja sopii... ja läheisenne mielialat, mielenterveys,elämänhalu ja kaikki pomppii samassa rytmissä?!?
:'(

Toisaalta läheinen ei koskaan onnellinen, aina tietty epävarmuustaso elämässä ja ainakin tästä vierestä näkee miten joutuu miellyttämään miestä, vaikkei sitä itse tunnustaisikaan. Mies nöyryyttää myös muiden ihmisten silmissä, epäilee naisen mielenterveyttä sun muuta, vaikka itsellä viiraa pahemman kerran. Vakavaa henkistä väkivaltaa käyttää naiseen.

Naiselle kun yritän sanoa, että voi hyvä ihminen älä anna sen enää tehdä tuota... nainen pahimmassa tapauksessa sanoo, että hän tykkää niin miehestä, että saa kohdella häntä miten kohtelee... ja epäileepä nainen vielä, että hänelle emme me läheiset vain rakkautta toivoisi... huh huh, rakkautta kyllä, mutta että tuollaista.

Tulee mieleen vaan se Tommy Tabermannin runo, miten kaikkea saa tehdä,kaikkea pitää tehdä, jne. mutta VÄRISEVÄÄ SIELUA EI SAA TALLOA!!!!!!

 

Läheisesi on onnellinen ihminen kun hänellä on sinunlaisesi ystävä! =) huomaa että olet huolissasi hänestä aidosti ja haluat auttaa. Onhan se kurja seurata tuollaista vierestä, jos asianomainen ei itse tajua tilannetta tai ei halua/pysty tekemään asialle mitään.
Tuollainen henkinen väkivalta ja hyväksikäyttö on kyllä kamalaa, ja kun vielä uhrina herkkä ihminen joka ei välttämättä osaa pitää puoliaan. Ihminen joka toista noin kohtelee, ei tiedä mitä rakkaus merkitsee!

 

ei nyt liity aiheeseen, mutta tuli mieleen.... :ashamed: :
Kaikkea saa tehdä,
kaikkea pitää tehdä,
kaikkia ovia pitää tempoa,
kaikkia kuita kurkotella.
On vain yksi ehto:elinehto,
Värisevää sielua ei saa tallata!

 

Mun äitini on juuri samanlainen, nyt n.kuusikymppinen. Hän on koko ikänsä ollut se uhri miessuhteissaan. Tällainen ihminen on sairas- lähinnä omien tunteidensa kanssa sekaisin ja täysin sitä mieltä, että näin hänelle saakin tapahtua.Pahinta tällaisessa tilanteessa on se, että kun yrität itse puhua ja kertoa siitä mitä näet ja koet, kuinka huomaat että hän antaa kohdella itseänsä miten sattuu, hän suuttuu.
Tunnevammaisuus on sairaus joka aiheutaa mm. läheisriippuvuutta ja sitä kautta juuri tuollaista huonon kohtelun hyväksymistä.Ihminen joka antaa kohdella itseään kuin kulkukoiraa, ei ole tasapainossa itsensä ja ympäröivien ihmisten kanssa.Hän tarvitsee psykoterapiaa ja samon tietysti se toinenkin osapuoli joka käyttää esim. henkistä väkivaltaa. Useinhan tämänlaiset ihmiset löytävätkin toisensa ja kokevat saavansa "ymmärrystä ja tukea" toisiltaan, mutta tosiasiassa siitä se helvetti sitten syntyykin ja kierre on valmis.

 

Hei Essi!

Onko äitisi hakenut apua, saanut apua? Mikä moisissa asioissa ihmisiä yleensä voi auttaa? Vai pitääkö vaan koittaa pysyä erossa, ettei ainakaan aiheuta lisää vaikeuksia. Mieheni on sitä mieltä, että minun pitäisi pysyä erossa toisten sotkuista, se vaan on vaikeaa...