uutta elämää

Miten jaksatte, työssäkäyvät 30 + -äidit? Itselläni kaksi pojanviikaria, 2- v ja 4 - v. Pojat perhepäivähoidossa ja me vanhemmat molemmat aika vaativissa töissä. Pojat ihania, tietysti, mutta arki aika rankkaa, niin kuin varmasti kaikilla lapsellisilla. Nuorempi pojista vahvasti tahtoiässä, eniten huolta aiheuttavat voimakkaat tahdonilmaukset ja affektikrampit.
Tuntuu, että elämä on yhtä rumbaa, ja välillä mietin, eikö voisi elää helpomminkin. Työssä pitää jaksaa, kotona pitää jaksaa. Miehen kanssa välit hyvät mutta miehen ja naisen välistä elämää ei juuri ole.
Silti jossain syvällä haaveilen myös uudesta elämästä. Toivoisin kolmatta lasta, mutta pelkään, ettei se ole mahdollista, etten jaksa, emmekä ehkä edes saa aikaan. Ikääkin on jo 33, loputtomiin ei siis voi enää venyttää, jos aikoo edes yrittää. Olen kiitollinen jo näistä kahdesta lapsesta, mutten voi estää itseäni myös toivomasta uutta elämää perheeseemme. Miten teillä muilla 30+-vuotiailla?

 

Minä en ole vielä takaisin työelämässä, mutta kun syksyllä menen, niin minulla on omat 4- ja 1-vuotiaani myös perhepäivähoidossa. Tilanne tulee varmasti olemaan samankaltainen kuin sinulla. Vähän pelottaa etukäteen miten työ- ja hoitorumbasta sitten selviää. Olisi tosiaan kiva kuulla kokemuksia ja neuvoja!

 

No ite oon vielä tän kuukauden äippälomalla,mutta sen jälkeen työn haku edessä.Kolmonen on 8,5kk vanha isommat on koulussa 1 ja 3luokalla.Neljättä yrityksessä.Uusperhe isommat on mun ja yksi yhteinen mieheni kanssa.Parisuhteen hoito on tärkeää ja siihen olen pyrkinytkin että aikaa riittää myös sille.En ite edes muuten jaksaisikaan,jos ei pieni hetkiä saa järjestyyn miehen kanssa.Sovellustahan se vaatii ja mielikuvitusta.Eli uskoisin että kyllä jaksaa kun kehitellee sitä yhteistä aikaa vaikka ihan pikku hetkiäkin kiireen keskellä.

 

Minä olen jo 38-vuotias. Meidän uusperheessämme on 3 poikaa, 9-, 4- ja 1-vuotiaat. Minä käyn jo töissä, ja koen töissä käynnin ahdistavaksi, koska haluaisin vielä hoitaa lapsiani itse. Mutta taloudellisesti se ei ole mahdollista.

Työni on haasteellista, ja välillä todella kuluttavaa, välillä on tehtävä todella pitkiä päiviä. Lisäksi lasten kanssa on välillä todella raskasta. Mutta en noita kullanmurujani mihinkään vaihtaisi.

33-vuotiaalla on vuosia aikaa hankkia perheenlisäystä. Ja toisaalta lapset kasvavat ja tietyissä asioissa elämä heidään kanssaan helpottuu, mutta uusi ikä tuo aina uudet haasteet. Esikoisen kanssa oli helppoa hänen ollessaan pieni, ja nyt tulee tulisia raivareita ja ovet paukkuu.

Vaikeinta minusta on löytää aikaa kullekin lapselle erikseen.

Parisuhteemme mielestäni toimii suht hyvin, tosin enemmän kahdenkeskistä aikaakin kaipaisin, mutta meillä on lämpimät ja hellät välit, ja miehen ja naisen välistä elämääkin

 

Meillä arki sujui ihan mukavasti kun lapset olivat hoidossa (3v ja 4v).Hoitopaivät oli yleensä 6-7h,itselläni vuorotyö (30h/vko).Vuoroteltiin hakemisessa ja viemisessä.Miehellä liukuva työaika.varmasti on rankempaa jos tekee normaalia työviikkoa,silloin perheen/työn yhdistäminen on vaikeaa.

Esikoinen on nyt esikoulussa,keskimmäinen kerhossa.Kuopus on 11kk ja hoitovapaalla ollaan.Ihanaa olla kotona kun esikoinen aloittaa koulun syksyllä.Kotona aion olla todennäköisesti siihen asti kun kuopus täyttää 3-v.Kolmen kanssa pääsee jo helpommalla kun on kotona.Harrastukset jne.

 

Minä 34 v. ja pojat 3 ja 5 v. Ovat olleet hoidossa (en ole ollut hoitovapailla). Päivätyöt meillä (ei viikonloppuja, joskus miehellä muutaman kerran vuodessa). Täyttä rumbaa. Nuorempi vielä eritt. vilkas ja hänellä on puheviivästymä. Pikkuhiljaa helpottaa. Välillä väsyttää mutta eiköhän tämä tästä. Lisää lapsia emme aio saada.

 

Onpa kiva lukea teidän muiden ajatuksia; osassa paljon tuttua! Itse muistan, kun lapset menivät ensimmäisiä päiviään hoitoon, että kamalaahan se oli! Muutaman viikon kesti sopeutuminen ja tutustelu, sitten on mennyt hyvin. Hoitaja on hyvä, äidillinen ja pojillemme sopiva. Nyt on jo itselläkin paljon helpompaa lähteä töihin, kun tietää, että pojat viihtyvät ja heillä on hoidossa kavereita. Hoito- ja työpäivien jälkeen emme paljon harrasta, vaan olen suosiolla luopunut muskareista yms. Ulkoilemme kotona, olemme pihalla, teemme kotihommia, milloin kaaoksen keskellä, milloin vähän seesteisemmin.
Tuota miehen kanssa yhteistä aikaa vaan pitäisi ruveta paremmin hakemaan. On niin helppoa illalla, kun lapset nukkuvat, kömpiä sänkyyn kirjan kanssa... Mies katsoo telkkaria, minä luen. Välillä tuntuu, että haluaisi toisen lähelle, haluais puhua, haluaisi kysyä, mitä kuuluu, mutta ei jaksa.
Ihana kuulla, että 33-vuotiaalla on vielä aikaa saada lapsia! Kiirehdin kai liikaa. Itse olen haaveillut, että kun esikoinen menee kouluun, olisi hieno hetki olla kotona. Siihen jos onnistaisi vauvan tulokin... Mutta eihän tällaiset asiat useinkaan ole itsestä kiinni. Toivoa saan kuitenkin.
Voimia teille kaikille arkeenne!

 

Minä olen ihan suosiolla kotona koska meidän kaikkien elämä on silloin _paljon_ helpompaa. Oma työni on vaativaa ja haluan panostaa siihen kunnolla sitten kun siihen taas alan, nyt riittäköön että yhdellä on työstressiä ja kiireitä. Ekan ja tokan välissä olin töissä ja tuntuu että se aika ei ollut muutakin erilaista juoksemista, aamulla tarhaan, sieltä töihin, taas tarhaan, sitten kauppaan eikä mitään ehtinyt tehdä kunnolla ja aina oli jostain huono omatunto. Ja kuitenkin kieskin ihan varmasti kantoi omas osansa sen rumban pyörittämisestä.

 

Paljon helpommalla pääsee, kun on kotona verrattuna töissä olemiseen. Meillä 12, 9, 5 ja 2-vuotiaat lapset. Minä hoidan yksin hoitoonviennit ja hakemiset (hoitomatka noin 300 metriä, näin meillä maalla...) sekä ruoanlaitot. Välillä olen tosi kateellinen kotiäideille!

Toki ikuinen vauvakuume ei hellitä, vielä haluaisi sen viidennen lapsen... Kaikki lapset on ollu noin 1 v 3 kk ikäiseksi kotona ja sitten hoitoon. Aina äitiyslomalla olen tietysti ottanut toisetkin lapset pois hoidosta. Työ on aika vaativaa ja kotonakin pitää työasioihin paneutua, tosin yleensä vasta sitten, kun lapset ovat nukkumassa.

 

Meillä lapset nyt jo 7v ja kohta 6v. Syksyllä esikoinen menee kouluun ja kuopus eskariin. Odotan kolmatta eli syksyllä olen kotona.

Menin töihin kuopuksen äitiysloman jälkeen ja lapset olivat ensin muutaman kuukauden kotona hoitajan kanssa ja sitten menivät päiväkotiin. Hyvin sopeutuivat kun samaan ryhmään menivät.
Mies vie aamulla lapset tarhaan ja mä haen töiden jälkeen.
Mulla 8h+ruokatunti päivässä säännöllistä työaikaa ja mies reissuhommissa eli kotiin tulee usein vasta klo 18 tai myöhemmin (ei koskaan ennen 17.)
Viikonloput ollaan molemmat vapaalla eli kotosalla.
Jos mies joutuu aikaisemmin lähtemään, niin anoppi vie lapset tarhaan.

Ollaan yritetty helpottaa arkea sillä, että kaupassa käydään viikonloppuna ja ostetaan niin paljon, että riittää koko viikoksi. Joskus joutuu maitoa, hedelmiä tms. hakemaan lisää.
Viikonloppuisin laitetaan lisäksi ruokaa sen verran, että riittäisi viikollekin, tai ainakin alkuviikoksi. Loppuviikosta syödään jotain nopeaa (kalapuikkoja tms.) tai joskus jopa valmisruokia.

Harrastuksiin ei juuri ole mahdollisuutta, ainakaan säännöllisiin.

Ikää on mulla kohta 35v.
Nyt vähän aikaa on jo päässyt vähän helpommalla iltaisinkin, kun lapset ovat jo tuon ikäisiä, mutta alkuun oli aika rankkaa jaksaa yksin hypätä koko ilta tekemässä jotain. Hetkenkään hengähdystaukoa ei silloin illassa ollut ennenkuin sai lapset nukkumaan. Lisäksi itse sairastin silloin reilun vuoden, mutta kävin suurimmaksi osaksi kuitenkin töissä.

Nyt odotan innolla, että voin jäädä kotiin uuden vauvan kanssa. Isommat käyvät koulussa ja eskarissa ja meillä on iltapäivä aikaa olla yhdessä. =)

 

tottahan se on että töiden jälkeen illat kuluu hujauksessa ja tunteja vois olla vuorokaudessa enemmän...mutta silti minä olen halunnut lähteä töihin kun lapset on olleet reilun vuoden ikäisiä.
Aamuisin saan valmistautua töihin lähtöön itsekseni koska muut nukkuvat, mies vie nuorimmat päiväkotiin ja esikoinen lähtee kouluun omine aikoineen.

Minä puolestaan käyn lapset päikkäristä, siinä yleensä pyörähtää lähemmäs tunti( kun eivät malttaisi pois lähteä) vaikka matkaa ei olekaan kuin muutamia kilometrejä
Kotiin tultua teen ruoan ja syödään, syöty on yleensä kuuteen mennessä. Sen jälkeen "vapaata" kolmisen tuntia ennen lapsien nukkumaan menoa.

 

meillä 5 lasta, minä 3-vuorotyössä, mies onneksi ma-pe 7-16. Arki välillä todella raskasta, nuorin reilun 3vee ja vanhin murkkuikäinen; argh!!

Olen onnellinen kuitenkin siitä omasta ajasta aikuisten kanssa, ja palkka; ah! Ei siksi ah, että olisi suuri (hoitaja) vaan kun saa rahaa omasta tehdystä työstä!

 

jOO kauhulla odotan mitä siitä tulee. menen syksyllä töihin. 3v ja 1.8v pojat. Mulla ja miehellä 3 vuorotyö. Enpä tajua miten siinä aikaa järkkää meille kahdelle. Jos itse yön kotona on mies tasa varmasti yövuorossa sen viikon ja toisinpäin. Molempien iltavuoro kestää 22.30, en tajua miten lapset kestää. helpoin olis palkata kotiin hoitaja, koska illan jälkeen mulla voi olla aamuvuoro.. mutta yövuoroviikko on taas sellainen ettei saa levättyä päivälläkään....gulp!