Uusperheelliset! Jos toinen vanhemmista kuolee, kenelle menee lapset?

[pohtii]

Jostain syystä tuli miehen kanssa puheeksi, että mitä jos minä kuolisin. Meillä ei ole yhteisiä lapsia, perheen lapset ovat minun, mutta eläneet pienestä asti mieheni kanssa.

Mies oli sitä mieltä, että minun vanhempani olisivat paras paikka lapsille, jos minä eli lasten ainoa huoltaja kuolisin. Vähän kyllä tyhmää. Nuo muksut on eläneet tuon miehen kanssa kohta 10 vuotta. Tietävät kyllä, ettei ole oikea isä, mutta siis varmasti läheisin aikuinen minun jälkeeni. Lasten oikea isä ei ole kuvioissa, eikä olisi siis huoltajakandidaattikaan. Miehen mielestä asia olisi aivan eri, jos meillä olisi myös yhteisiä lapsia. Sillon nuo mun menisivät samassa paketissa. Möh sanon minä. Mies on aina ollut lapsille kuin oikea isä, mun mielestäni omistautunut isäpuolen rooliinsa ihailtavasti. Siks oon vähän kummissani tästä.

Mitenkähän se lapsien uusi huoltajuus oikeasti menee? Jos vaikka mun kuoltuani olisikin useampia halukkaita huolehtimaan lapsista, mikä määrittää kenelle lapset menee? Jos mies haluaisikin olla huoltaja, olisiko se edes mahdollista kun ei ole adoptoinut?

 

["niin"]

Sossu kartoittaa kuka olisi sopiva huoltaja. Jos mies tai vanhempasi eivät ole halukkaita, lapset menee sijoitukseen. Jos siis suvusta ei löydy muitakaan sopivai tai halukkaita.

 

[puhuttu on]

Meillä on asumassa minun kaksi lapsta ja meidän yksi yhteinen lapsi. Mies on ollut kuvioissa n 10 v ja suurimman osaa lasten elämästä. Lapsilla on myös isä, alkoholisti.
Olemme sopineet,että lapset jä nykyisen mieheni luokse asumaan ja hän huolehtii heistä. Olemme keskustellet lapsien kanssa asiasta ja asia on heille sopinut myös koska isän luokse eivät halua eikä voikaaan mennä.
Isovanhemmat on jo sen verran vanhoja,että ei sinnekkään voi mennä,a suvat kyllä lähellä.
Lapsille paras ratkaisu on ehdottomasti pysyä kotona mieheni kanssa, ketään ei tarvitse erottaa.

 

[täälläkin uusperhe]

Ite oon se "lapseton" osapuoli uusperheessä, eli mun miehellä on lapsia, mutta meillä ei yhteisiä. Lasten äiti on myös aktiivisesti mukana lasten elämässä, vaikka hänellä onkin ollu välillä vähän ongelmia juomisen kanssa. Mutta viime aikoina se on pysynyt tosi hyvin kurissa. Meillä ei oo ollu tästä aiheesta keskustelua mun miehen kanssa, mutta itelleni on selvää, että jos mun mies kuolis niin lapset menis kokoaikasesti äidilleen. Mä en heitä ottais, koska eivät ole mun lapsia eikä mulla ole heihin sellasta tunnesidettä että haluaisin heitä yksin hoitaa. Ja mä luulen, että tätä mieltä on kaikki muutkin osapuolet tässä kuviossa, tuosta alkoholijutusta huolimatta, koska se on tosiaan lasten äidillä hallinnassa ja uskon, että jos hän joutuisi lapset kokoaikaisesti ottamaan hoitoonsa, niin se myös pysyisi hallinnassa. Eikä se tavallaan sitten enää olisi mun ongelma, vaikka se tylyltä kuulostaakin.

 

["aapee"]

Ite oon se "lapseton" osapuoli uusperheessä, eli mun miehellä on lapsia, mutta meillä ei yhteisiä. Lasten äiti on myös aktiivisesti mukana lasten elämässä, vaikka hänellä onkin ollu välillä vähän ongelmia juomisen kanssa. Mutta viime aikoina se on pysynyt tosi hyvin kurissa. Meillä ei oo ollu tästä aiheesta keskustelua mun miehen kanssa, mutta itelleni on selvää, että jos mun mies kuolis niin lapset menis kokoaikasesti äidilleen. Mä en heitä ottais, koska eivät ole mun lapsia eikä mulla ole heihin sellasta tunnesidettä että haluaisin heitä yksin hoitaa. Ja mä luulen, että tätä mieltä on kaikki muutkin osapuolet tässä kuviossa, tuosta alkoholijutusta huolimatta, koska se on tosiaan lasten äidillä hallinnassa ja uskon, että jos hän joutuisi lapset kokoaikaisesti ottamaan hoitoonsa, niin se myös pysyisi hallinnassa. Eikä se tavallaan sitten enää olisi mun ongelma, vaikka se tylyltä kuulostaakin.

Kiitos tästä kommentista.

Minä itse taidan ajatella meidän suhteessamme itseni ja lapseni niin tiiviiseen pakettiin, että otin tuon miehen kommentin jotenkin henkilökohtaisena. Tavallaan tiedostan, ettei mun lapseni voi olla miehelle yhtä rakkaita kuin oma lapsi olisi. Enkä siis voi vaatia mieheltä samanlaista sitoutumista mun lapsiini. Silti jotenkin loukkaannuin, koska mies on kuitenkin mun jälkeeni se läheisin aikuinen lapsille.

Mies itse puhui joskus aiemmin adoptiosta, mutta se on jäänyt. Tai oikeastaan puhe oli, että sitten jos meillä on yhteisiä lapsia, mies adoptoisi nuo minunkin. Joku sanoi, että perheensisäinen adoptio jotenkin vaikeutuisi, jos on ehtinyt olla naimisissa jo pitkään. En ymmärrä, mihin se perustuu. Nyt mies kommentoi, että jos se adoptio ei silloin mahdollisten tulevien lasten aikaan onnistu, ihan sama. Hyvin on pärjätty näinkin.