Uusioperheelliset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja E-MM-Y
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

E-MM-Y

Vieras
Itselläni on tilanne, että olen tavannut miehen kenellä on kaksi lasta (asuvat hänellä). Itsellänikin on kaksi lasta (asuvat minulla). Ollaan nyt tapailtu kuukauden verran ja olisi aika tutustuttaa lapset. Onko jotain vinkkejä kohtaamiseen? Kannattaisiko ensin tavata jossain neutraalissa ympäristössä?

Muutenkin kaipaan kokemuksia miten olette muodostaneet yhteiselämänne ja miten pian? Miten kumppanin lapsiin kannattaa suhtautua? Onko existä ollut vaivaa?

Meillä ei kiirettä ole mihinkään ja rauhassa mennään päivä kerrallaan. Ihan mielenkiinnosta haluaisin lukea kokemuksia.
 
Mie menin lasteni kaa Datan luo juhannusta viettämään. Olimme olleet reilun viikon naimisissa. Lapset tapasivat tuolloin toisensa ensi kerran ja mie tokaa kertaa. Lähtiessämme takaisin Helsinkiin, otin yhden lapsista meidän luo Datan kaksiviikkoisen työmatkan ajaksi. Kun Data palasi ulkomailta, haki loputkin lapset meille ja siellä olimme kolmisen viikkoa ja muutimme koko poppoo Datan osoitteeseen.

Tuskin meidän metodi kaikille toimii. Ensitreffien jälkeen ei juurikaan erossa olla oltu ja heti tiukasti yhdessä koko perhe.

Ei ole exä ollut mitenkään vastahankaan, antoihan 9v tyttönsäkin minulle kahdeksi viikoksi heti alkuun ja minunkin lapseni ovat olleet siellä exällä yökylässä yms.
 
  • Tykkää
Reactions: Data
[QUOTE="vieras";27714223]Mä ihmettelen miksi vasta kuukauden tapailun jälkeen pitäisi heti tutustuttaa lapset toisiinsa.[/QUOTE]

Meillä on lapsivapaata harvoin, joten voidaan useammin nähdä lasten kanssa.
 

Yhteistyössä