Uusi normaali! 😱 400 urheilijaa on kuollut tai saanut kohtauksen 6 kk aikana. Mitähän heihin ja teihin on oikein piikitetty?

  • Viestiketjun aloittaja Tosi järkkyä! Vai?
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Suositus välttää äärimmäistä fyysistä rasitusta koskee vain mRNA koronarokotetta. Muissa vain suositus välttää rasitusta, joka kohdistuu piikitettyyn lihakseen (saattaa kipeytyä, ei tippua).

Syy on sydänlihatulehdus tai sydänpussin tulehduksen riski mRNA rokotteessa. Silti haittoina on esiintynyt myös veren hyytymishäiriöitä, jotka todennäköisemmin on syynä näihin yllättäviin tipahtamisiin. Joten ilman urheilijoiden ruumiinavausten (puolueettoman tahon tekemä) tulosten julkistamista, voi vain arvailla haitta muotoa.
 
Pelonsekaisia ja epätoivoisia selittelyjä oman itsenne parhaaksi

Steroideja ja hormoneja on käytetty yli 50 vuotta, miten ihmeessä nyt yhtäkkiä koronarokotusten aikaan alkaa käymään näin kun niiden aineiden olisi nyt jo pitänyt olla huomattavan paljon turvallisempia kuin koskaan aikaisemmin??!!
Meinaatko, että käytettävät steroidit ja hormonit eivät ole muuttuneet 50 vuodessa?
 
Huomioi myös trendi eli harrastajia ja urheilijoita on paljon enemmän tänäpäivänä. Kuolleita on suhteessa urheilijoihin aivan yhtä paljon.
Monelta jää myös huomaamatta se, mikä vaikutus medialla on asiaan. Järkevitä olisi seurata aktiiviurheilijoiden määrää ja heidän kuolemiaan/sairauskohtauksiaan suorituksen yhteydessä ja verrata kyseistä tilastoa aiempiin vuosiin.
Luulen, että näissä "urheilijakuolemissa" kyse on enemmänkin siitä, että media tekee jutuista julkisen kuin siitä, että tällaisia kuolemia olisi suhteettoman paljon enemmän kuin ennen.

Ikävä tosiasia on, että urheilija sortuu helposti erilaisiin suoritusta parantaviin yhdisteisiin, jotka saavat aikaan elimistössä hälyttäviä tiloja. Kun tähän yhdistetään kova treeni, voi seuraukset olla fataalit.
 
vierailija
Ennen lihasta kasvatettiin Bullworkerilla ja painoja nostelemalla mutta nykyään syödään purkista ja pistetään anabolisia. Moni urheilija teki leipätyötä ja kävi sitten kilpailemassa. Harjoitus tuli siinä joko työstä tai työnohella.
Trendi on nopeasti, tehokkaasti ja keinoja kaihtamatta niinpä kroppa sitten sanoo sopimuksensa irti.
 
vierailija
No niistä piikeistä on löydetty monen maan tutkimuksissa niitä grafeenisiruja. Miksi sitä ei ole ammuttu alas jos se on folioteoria?

Jos rokotteen seurauksena verenkiertoon pöätyy noita siruja, ne arvatenkin vaurioittavat verisuonia. Urheilijoilla verenkierto ja virtaus veressä on hurjan kovaa-> sirpaleet/grafeenisirut pääsee vaurioittamaan suonistoa sitä vakavammin > menehtyminen.

En tiedä itsekään voiko olla todella näin, mutta ihmetyttää se, ettei väitettä ole ammuttu alas/kommentoitu virallisten tahojen puolelta, ja kummasti kaikki ”folioteoriat” vain ovat toteutuneet..,
 
vierailija
Urheilijakuolemat eivät ole lisääntyneet. Oletettavasti siis ne johtuvat ihan samoista syistä kuin ennenkin. Yleensä taustalla on aina joku lääketieteellinen ongelma, jota ei ole aikaisemmin havaittu. Synnynnäinen sydänvika, pullistuma tjms. Toki kontaktilajeissa tapahtuu sitäkin, että fyysinen osuma aiheuttaa hengityslaman tai häiriön sydämen toiminnassa.
Kun lihaksia kasvatetaan, tulee verisuonille ongelma kun ne ei ole kuminauha ja jos venyvät, meneese ttehty tukkoon?
 
tuskin se piikistä johtuu. vaan siitä, ettei noudateta ohjeita, vaan lähdetään täysillä harjoittelemaan. kolme vuorokautta käskettiin olla harjoittamatta liikuntaa, urheilua tai mikä tahansa, joka nostaa sykettä
Miksi ”ohjeet koronarokotteen saaneelle” paperissa mikä esim. pojalleni jaettiin tästä ei lukenyt yhtään mitään?!

Luen tämän suoraan tästä pojalle annetusta ohjeesta:

”Voit yleensä jatkaa arkeasi rokotuksen jälkeen samaan tapaan kuin ennen rokotusta. Esimerkiksi saunassa käyntiä tai liikuntaa ei tarvitse vältellä”.

Ovatko muut saaneet saman lapun?
 
Pitäisi antaa ihan jokaisen koska jokainen rokotus voi aiheuttaa normaaleja rokotteisiin liittyviä reaktioita, jotka johtuvat immuunijärjestelmän aktivoitumisesta. Toisaalta voi olla, että terveydenhuollossa luotetaan siihen, että kansalaiset tietävät tuollaisen itsestäänselvyyden ilmankin. Onhan se yleissivistystä, että esim. kuumeilun tai flunssan aikana ja jälkeen ei urheilla. Joskus aikanaan jopa ohjeistettiin, että ruokailun jälkeen ei saa mennä heti uimaan.
Aijaa! 12 vuotiaat lapset saavat itse päättää rokotuksesta ja heidän oletetaan tietävän nämä jutut? Suksi kuuseen!
 
Suositus välttää äärimmäistä fyysistä rasitusta koskee vain mRNA koronarokotetta. Muissa vain suositus välttää rasitusta, joka kohdistuu piikitettyyn lihakseen (saattaa kipeytyä, ei tippua).

Syy on sydänlihatulehdus tai sydänpussin tulehduksen riski mRNA rokotteessa. Silti haittoina on esiintynyt myös veren hyytymishäiriöitä, jotka todennäköisemmin on syynä näihin yllättäviin tipahtamisiin. Joten ilman urheilijoiden ruumiinavausten (puolueettoman tahon tekemä) tulosten julkistamista, voi vain arvailla haitta muotoa.
Ei lue mRna piikin saaneiden lapussa mitään liikunnan välttämisestä!
 
vierailija
Tietysti lapset osaa hakea tietoa. Sinänsä rokottaja on rikkonut lakia, koska velvollisuus kertoa KAIKKI rokotteesta sekä kirjallinen suostumus (allekirjoitus rokotetta alta).

"Voiko rokotuksen jälkeen harrastaa liikuntaa?
Rokotuksen jälkeen liikuntaa kannattaa harrastaa voinnin mukaan.

Rokotuksen jälkeen voi tulla

  • väsymystä
  • kuumetta
  • sairaudentunnetta
  • pistospaikan paikallisia oireita, kuten punoitusta, kuumotusta ja turvotusta .
Lihakseen pistetyn rokotteen jälkeen kannattaa harkita, lähteekö harrastamaan sellaista liikuntaa, joka rasittaa sitä lihasta, johon rokote on pistetty. Lihaksen rasittaminen voi lisätä pistoskohdan paikallista oireilua.

mRNA-koronarokotteiden hyvin harvinaisena haittavaikutuksena on todettu sydänlihaksen- ja sydänpussintulehduksia (myo- ja perikardiitti). Suosittelemme varotoimena välttämään äärimmäistä fyysistä rasitusta kolmen vuorokauden ajan mRNA-koronarokotuksen jälkeen. Suositus koskee sekä ensimmäistä että toista rokoteannosta. Normaalia liikuntaa ei sen sijaan tarvitse välttää, jos vointi on hyvä."

vierailija
Tämä klippi kertoo lasten rokotteiden ottamisesta ja miten paljon rokotettavat ymmärtää asiasta. Huom! Klipissä puhutaan allekirjoituksesta (suostumus rokotekokeiluun), joka oli myös aiemmin helposti löydettävissä netistä. Nyt jostain syystä ko. lauseke uupuu tiedotteista.

Tuon ikäiset lapset roikkuu yleensä jossain tik tokissa tai pelailevat jotakin hay dayta etc. Tuskin etsivät jotakin tietoa ”yleissivistykseen kuuluvasta” protokollasta rokotteeseen liittyen.
Koska he ovat lapsia!
 
Tämä klippi kertoo lasten rokotteiden ottamisesta ja miten paljon rokotettavat ymmärtää asiasta. Huom! Klipissä puhutaan allekirjoituksesta (suostumus rokotekokeiluun), joka oli myös aiemmin helposti löydettävissä netistä. Nyt jostain syystä ko. lauseke uupuu tiedotteista.

Ei rokotetodistuksessa ollut mitään allekirjoituksia. Ainoastaan päivämäärä, mikä rokote kyseessä + ohjeita ja tietoa haittavaikutuksista.

Minun poikani sai rokotteen viime vuonna elokuussa. Sillon rokotteista ei puhuttu niin paljon kuin tänä päivänä.

On äärimmäisen väärin, että lapsilta odotetaan tällaista kypsyyttä!
Mielestäni tällainen ei todellakaan tue lapsen hyvää kasvua ja kehitystä!
 
vierailija
Miksi ”ohjeet koronarokotteen saaneelle” paperissa mikä esim. pojalleni jaettiin tästä ei lukenyt yhtään mitään?!

Luen tämän suoraan tästä pojalle annetusta ohjeesta:

”Voit yleensä jatkaa arkeasi rokotuksen jälkeen samaan tapaan kuin ennen rokotusta. Esimerkiksi saunassa käyntiä tai liikuntaa ei tarvitse vältellä”.

Ovatko muut saaneet saman lapun?
Ei lukenut lapussa, vaan hoitaja kertoi ihan suullisesti.
 
vierailija
Pitäisi antaa ihan jokaisen koska jokainen rokotus voi aiheuttaa normaaleja rokotteisiin liittyviä reaktioita, jotka johtuvat immuunijärjestelmän aktivoitumisesta. Toisaalta voi olla, että terveydenhuollossa luotetaan siihen, että kansalaiset tietävät tuollaisen itsestäänselvyyden ilmankin. Onhan se yleissivistystä, että esim. kuumeilun tai flunssan aikana ja jälkeen ei urheilla. Joskus aikanaan jopa ohjeistettiin, että ruokailun jälkeen ei saa mennä heti uimaan.
Ei saakaan! Eikä avantoon koskaan suoraan saunasta!
 
vierailija
Ei rokotetodistuksessa ollut mitään allekirjoituksia. Ainoastaan päivämäärä, mikä rokote kyseessä + ohjeita ja tietoa haittavaikutuksista.

Minun poikani sai rokotteen viime vuonna elokuussa. Sillon rokotteista ei puhuttu niin paljon kuin tänä päivänä.

On äärimmäisen väärin, että lapsilta odotetaan tällaista kypsyyttä!
Mielestäni tällainen ei todellakaan tue lapsen hyvää kasvua ja kehitystä!
Kai jätätte sen ainoaksi hänelle?
 
vierailija
Worldwide Demonstration 6.0 (WWD 6.0) lauantaina 22.1.2022 klo 14 Senaatintorilla

WorldWide Demonstration (tunnetaan myös nimellä WorldWide Rally For Freedom) on kansainvälisesti verkostoituneen yhteisön mielenosoitus, jonka tarkoituksena on rohkaista kansalaisia torjumaan koronavirukseen liittyviä laittomia rajoituksia omissa maissaan. Kaikki tapahtumiin liittyvät päätökset jätetään paikallisten toteuttajien käsiin. WorldWide Demonstration -osallistujien järjestämät tapahtumat ovat rauhanomaisia ja epäpoliittisia.

Miksi osoitamme mieltä? Otamme kantaa tuhoaviin rajoituksiin suojelemalla viittä tärkeätä ihmisoikeutta:

• Sananvapaus.

• Liikkumisen vapaus.

• Valinnanvapaus.

• Kokoontumisvapaus.

• Kehollinen itsemääräämisoikeus.

Kuudes maailmanlaajuinen Worldwide Demonstration marssitaan 22.1.22 Helsingissä yhdessä sote-alan kanssa, pääteemoina sosiaali- ja terveysalan pakkorokotukset, koronapassi sekä lasten koronarokotukset.

Mielenosoitus alkaa kulkueella Senaatintorilta Rautatientorille, jossa on varsinainen mielenosoituksen ohjelma. Tapahtuman juontaa Posi TV:n Ilkka Tiainen ja puhujat ovat:

Lääkäri Ville-Veikko Elomaa

Lakimies Aki Nummelin

Näyttelijä Antti Launonen

Lähihoitaja Yvonne Viljakunnas

Sairaanhoitaja Emmi Nurmilaakso

Fysioterapeutti Elina Vuorenmaa

Kirjailija Klaus Rahikainen.

Musiikista vastaa Juju, Mikko Tähti, Jontti, Mega Ertsi, Sialune, Henxxxeli, Tesoman Apteekkari ja Tomi Randomi.

Ohjelman päätyttyä on luvassa perinteinen kansanmikki ja Rumpupiiri eli ottakaa rummut mukaan. Myyntiteltasta voi ostaa arpoja, lämmintä juotavaa ja makkaraa.

Alla med ❤
 
Yhteistyössä