Uupuvatko vanhemmat jos lapsilla hyvin pieni ikäero?

  • Viestiketjun aloittaja haaveilija ..
  • Ensimmäinen viesti
haaveilija ..
Mietiskelen mikä olisi sopiva ikäero lapsille. Meillä esikoinen nyt 7 kk ja haluaisimme toisenkin lapsen. Esikoinen ei saanut alkuaan aivan helposti, joten tekisi mieli aloittaa yritys aika pian, jos sitten taas kestää kauan. Toisaalta sitten pelottaa että jos tärppääkin ihan heti, niin onko esim. 1,5 vuotta aivan liian pieni ikäero lapsille? Siis lähinnä tämän vauvavaiheen kannalta? Varmasti lapsista olisi seuraa toisilleen ja olisivat leikkikavereita sitten muutaman vuoden sisällä, mutta miten kaoottista olisi alkuaika, jos vauvalla masuvaivoja ja isommalla uhmaikää ja kukaan ei nukkuisi öisin? Muutamilla tuttavilla on alle kahden vuoden ikäero lapsilla ja ovat melkein kaikki hyvin uupuneita, jotkut jopa avioeron partaalla. Se pelottaa! Ja toisaalta taas tosiaan haluaisi aloittaa yrityksen pian jos siinä kestääkin kauan. Olisi mukava kuulla mielipiteitä, ajatuksia ja kokemuksia, miten pieni ikäero lapsilla uuvuttaa vanhemmat ja kuinka pian kakkosen yrityksen uskaltaisi aloittaa...?
 
Kiinnostava aihe
Minuakin kiinnostaa tämä asia. Toivoisin erityisesti kommentteja siitä, onko esikoinen joutunut kasvamaan liian nopeasti isoksi, kun jää vauvan jalkoihin vaikka on vielä itsekin vauva? Onko esikoiselle riittänyt aikaa niin paljon kuin hän tarvitsee?
 
mirella79
esikoinen oli puolitoistavuotias kun kakkonen syntyi, ja mielestäni ihan loistava ikäero. Esikoinen unohtaa npeasti olleensa se ainoa, joten mustasukkaisuus jää lyhytaikaiseksi. Kakkonen on ollut hyvin vaativa vauva (nyt puolivuotias) totaalisesti erilainen kuin siskonsa, on päiviä jolloin tekisi mieli heittää hanskat tiskiin ja painua peittojen alle itkemään, mutta kaikesta ollaan täällä uudella paikkakunnalakin selvitty. Raskainta on ollut väsymys, kakkonen imee yökaudet tissiä ja esikoinen herää aamuisin aikaisin. Jostakin sitä voimaa vain saa, totaaliväsymys päivinä olen mennyt ennen esikoista yöunille, ja pari kunnon yötä auttaa jatkamaan taas vaikka kuinka pitkään. toisilla käy hyvä tuuri ja lapset nukkuvat yhtäaikaa päivällä ja voivat itse nukkua samalla, meillä ei. Silti en muuttaisi mitään, nyt haluaisin jo kolmannen :)
 
Ohdis
Meillä on esikoisen ja toisen lapsen välillä se 1,5 vuotta ja mielestäni se oli oikein hyvä ikäero meille, vaikka olinkin pääasiassa yksin lasten kanssa miehen oltua reppuhommissa vuosia.
Tytär (10v) on kummankin veljensä kanssa hyvin läheinen, kieltämättä nuorempana pyrki huolehtimaan (9v) pikkuveljestään vähän liikaakin, mutta nykyään sekin on tasoittunut. Olen myöhemmin eronnut lasten isästä, mutta ihan muista syistä :)
 
Monnia
Oma mielipiteeni kokemuksen kautta on että mitä pienempi ikäero sen parempi. En olisi uskonut tätä sanovani. Esikoinen oli 5kk kun tulin vahingossa raskaaksi. Eli ikäeroa tul sellaiset 1v1kk.Alussa pieni ikäero oli vaikea koska esikoinen juuri vasta käveli ja vaati kamalasti itsekin huomiota. Mutta parissa kuukaudessa asiat alkoivat sujua ja nykyisin ovat kuin paita ja peppu nuo tytöt:) Musta juuri tuo pieni ikäero on se syy että ovat leikeissään suht koht samalla taajuudella. Mutta suosittelen vaikka aluksi olin shokissa:)
 
:):):)
Minäkin olen sitä mieltä, että mitä pienempi ikäero, niin sitä parempi. Mun mielestä taas huonoin mahdollinen on esim. jotain 3 vuotta. Juuri kun yksi selviää kaikista taaperovaihesta, niin ollaankin taas nollapisteessä ilman yhtään huilimista. Tämän takia mieluummin 2 lähekkäin. Siinä samassa menee 2 kuin yksikin. Alussa voi ottaa vähän enemmän voimille, kun pitää kahdet vaipat vaihtaa, mutta pian onkin tuplasti helpompaa, kun lapsilla on toisistaan seuraa. Eipä ole nilkassa koko ajan yksi roikkumassa. Itselläni ja sisarellani on lyhyt ikäero ja omille lapsilleni on tulossa samanlainen. :) Mutta... Ihan miten itse tykkää. Mä olen kyllä todella kiitollinen siitä, että mulla on ollut niin samanikäinen sisarus ja meillä oli todella paljon seuraa toisistamme ja on vieläkin. :)
 
:):):)
Niin, ja minun äitini ei ollut lainkaan uupunut ikinä kun me olimme pieniä, vaikka meillä oli vanhempiakin sisaruksia, eikä isämme osallistunut lasten hoitoon laisinkaan. (Nämä vanhemmat sisarukset ei myöskään avustaneet äitiämme kodin askareissa, jos joku sitä pohtii...) Muistelen aina vaan, että leikimme yhdessä, joten äiti sai rauhassa tehdä kotona omiakin juttuja. :) Telkun edessäkään ei ikinä istuttu, kun meistä oli seuraa toinen toisillemme.
 
.-.-.-.-.-.-.-.
meidän ykkönen on 1v4kk ja ehkä nyt menisi jotenkin toinen vauva jo tähän..mutta itse halusin toisen vasta kun ykkönen syö itse, eikä käytä vaippoja.. Saa sitten nähdä miten uhmis ja vauva sopii yhteen :) jos tärppää :)
 
Aurora Vee
Ainahan lapset asettavat haasteita parisuhteelle, mutta pari voi itse vaikuttaa siihen, miten ottavat haasteet vastaan. On lasten ikäero pieni tai suuri, vanhempien on hyvä olla tietoisia että vauvaperheessä tarvitaan pitkää pinnaa, yhteistyötä sekä huumorintajua. Sanotaankin, että lapsen ekan vuoden ajan vanhempien avioerot pitäisi kieltää, ja olen osittain samaa mieltä. :)

Toisille perheille sopii pieni ikäero, toisille suurempi. On tärkeää tuntea omat voimavaransa eikä mennä virran mukana ja hankkia lisää lapsia turhan pian vain siksi että se jotenkin kuuluu asiaan. On hyvä muistaa, että hormonit saattavat tehdä kepposia vauvan ekojen kuukausien ajan ja äidille nousee uusi vauvakuume (been there, done that). Silloin on hyvä laittaa jäitä hattuun ja miettiä, jaksaisiko ihan oikeasti ryhtyä moiseen projektiin.

Meidän kaksi ensimmäistä lasta ovat syntyneet 1,5 vuoden välein, ja kokemukset pienehköstä ikäerosta ovat toistaiseksi hyviä (lapset nyt noin 4 ja 2,5). Esikoinen osasi kävellä, puhua jonkin verran, käydä potalla jne, muttei vielä ollut saavuttanut pahinta uhmaikää eikä ollut juurikaan mustasukkainen pikkuveljestään (toki tässä on luonne-eroja). Ikäero oli juuri sopiva. Lapsilla on hyvin tiukka side toisiinsa ja ovat toistensa parhaat kaverit.

Kyllähän sitä oli todella väsynyt ekan vuoden, vaikka kakkonen olikin vauvana helppohoitoinen. Miehen kanssa kuitenkin asennoitiin jo esikoisen synnyttyä siihen, että "tää on nyt tätä" ja parisuhde joutuu hieman joustamaan väsymyksen alla. Aina ollaan kuitenkin yritetty puhaltaa yhteen hiileen.

Kolmatta lasta emme enää jaksaneet ihan yhtä pienellä ikäerolla (kakkosesta kasvoi erittäin vilkas taapero). Halusimme kuitenkin hoitaa pikkulapsiajan "pois alta", ennen kuin laiskistuisimme ja tottuisimme hyviin yöuniin. Kolmas lapsi syntyi pari viikkoa sitten, eroa kakkoseen tuli 2v 4kk. Toistaiseksi homma sujuu hyvin, sillä kuopus on rauhallinen vauva ja sisarukset jo melko omatoimisia. Tosin uhmaakin on ilmassa aivan riittämiin...
 
äippä87
meillä on esikoinen nyt kolmekuukautta ja epäilen olevani aas raskaana.. pieni järkytys mutta toisaalta iloinen yllätys.. se mietityttää miten esikoisen käy uuden vauvan synnyttyä? tunteeko pieni jäävänsä vaille huomiota.. vauva kuitenki ensimmäisinä kuukausina vaatii niin paljon.. mies ei tähän mennessä ole hirveästi lapsenhoitoon osallistunut ja tilanne tuskin myöhemmin muuttuu.. Se ilahduttaa että lapsilla olisi seuraa toisistaan mutta kuitenkin jo pelkkä esikoisen jätäminen synnytyssairaala ajaksi hirvittää..
 
mitäs siitä
kyllä yhteiskuntalapsia tarvitsee, me sentään viitsitään niitä maailmaan laittaa, toisin on nuo itsekkäät uraäidit, joilta ei liikene aikaa lapsilleen saati sitten muulle kun bisnekselle! onjan meillä suomessa sosiaaliturva ja lapsella isä joka tuo rahaa taloon, ei me sentään yksin näitä elätetä, minä tahdon ainakin niin monta alsta, kun luoja suo, nyt kyllä vasta odotan kolmatta, mutta olen vielä alle kolmikymppinen, niin ehdin vielä saamaan monta, ansiotyö ei ole minua varten, kyllä lapset ja koti minut työllistävät.
 
heräilijän äiti
Eiköhän se toisen lapsen hankkiminen paljolti riipu siitä miten on ekan kanssa pärjätty. Eli jos eka on ollut tosi helppo lapsi, ja jo varhain alkanut nukkua hyvin, niin mikä ettei toinen heti perään. Mutta jos eka heräilee vielä 2-vuotiaanakin, niin kyllä sitä odotta sellaista helpompaa vaihetta ennen kuin siihen tulisi taas vauva. Mutta siis uhmaikäähän on yleensä 2-3-vuotiaalla ja vielä 4-6-vuotiaiden kanssakin on omat juttunsa, joten ei sitä kannata miettiä.
 
vielä lapseton, toiv. ei ikuisesti
Alkuperäinen kirjoittaja :):):):
Minäkin olen sitä mieltä, että mitä pienempi ikäero, niin sitä parempi. Mun mielestä taas huonoin mahdollinen on esim. jotain 3 vuotta. Juuri kun yksi selviää kaikista taaperovaihesta, niin ollaankin taas nollapisteessä ilman yhtään huilimista. Tämän takia mieluummin 2 lähekkäin. Siinä samassa menee 2 kuin yksikin. ---
Oon vähän eri mieltä tosta, että siinä ne 2 menee samalla, kun yksikin. Etenkin jos parisuhde ei ole todella hyvässä kunnossa, ja mies ei tue päivittäin ja tarpeeksi lasten kanssa. Jos toinen lapsi on esim. 1,5v ja äiti on juuri alkanut saada nukkua kunnollisia yöunia ja sitten sattuukin syntymään esim. koliikkivauva. Etenkin yksinhuoltajalle tuo on ihan hirmusen vaikea tilanne. On vaikeeta jaksaa ottaa vanhempaa lasta huomioon tarpeeksi, jos vauva valvottaa alati. Tietenkin nää jutut riippuu todella paljon siitä, millaset lapset saa. Sitähän ei ikinä voi tietää ennen, kun lapsi on maailmassa ja kasvaa. Ja parisuhteelle jäänee todella vähän aikaa tollasessa tilanteessa ehkä jopa 5 vuoden ajan. Siinä tulee olla todella vahva ja luotettava suhde, että tollasta kannattaa harkita. Ja miettii etukäteen sitä, miten parisuhde saadaan pysymään elossa, vaikkei kahdenkeskeistä aikaa juuri ole. Ero on lapsille aina vaikea asia, ja yksin kahden pienen lapsen kanssa on todella uuvuttavaa elää.
Minulla on itselläni juurikin 2,5-3v ikäeroa veljeeni. Äiti+isä ei koskaan oo puhuneet, että se ois jotenkin ollut huono ikäero. Tunnen monia, monia ihmisiä, joilla tuo ikäero on juurikin n.3vuotta. Ikäero ei ole liian suuri, eli hieman vanhempanakin yhteisiä leikkejä löytyy. Kuitenkin sellainen pikkusisarus-isosisarussuhde voi jo syntyä vanhetessa, ja isompi pitää pienemmästä huolta jne. Itse oisin varhais- ja teinivuosina kaivannut isosiskoa tai -veljeä, joka olisi ollut juuri jonkun 3-7 vuotta vanhempi, joka olisi "suojellut" ja auttanut kasvamisessa jne.
 
121212
Alkuperäinen kirjoittaja vielä lapseton:
Alkuperäinen kirjoittaja :):):):
Minäkin olen sitä mieltä, että mitä pienempi ikäero, niin sitä parempi. Mun mielestä taas huonoin mahdollinen on esim. jotain 3 vuotta. Juuri kun yksi selviää kaikista taaperovaihesta, niin ollaankin taas nollapisteessä ilman yhtään huilimista. Tämän takia mieluummin 2 lähekkäin. Siinä samassa menee 2 kuin yksikin. ---
Oon vähän eri mieltä tosta, että siinä ne 2 menee samalla, kun yksikin. Etenkin jos parisuhde ei ole todella hyvässä kunnossa, ja mies ei tue päivittäin ja tarpeeksi lasten kanssa.
no jos parisuhde ei ole hyvässä kunnossa, niin miksi tekisi lisää lapsia???
 
ei-vielä-äiti
Alkuperäinen kirjoittaja haaveilija ..:
Mietiskelen mikä olisi sopiva ikäero lapsille. Meillä esikoinen nyt 7 kk ja haluaisimme toisenkin lapsen. Esikoinen ei saanut alkuaan aivan helposti, joten tekisi mieli aloittaa yritys aika pian, jos sitten taas kestää kauan. Toisaalta sitten pelottaa että jos tärppääkin ihan heti, niin onko esim. 1,5 vuotta aivan liian pieni ikäero lapsille? Siis lähinnä tämän vauvavaiheen kannalta? Varmasti lapsista olisi seuraa toisilleen ja olisivat leikkikavereita sitten muutaman vuoden sisällä, mutta miten kaoottista olisi alkuaika, jos vauvalla masuvaivoja ja isommalla uhmaikää ja kukaan ei nukkuisi öisin? Muutamilla tuttavilla on alle kahden vuoden ikäero lapsilla ja ovat melkein kaikki hyvin uupuneita, jotkut jopa avioeron partaalla. Se pelottaa! Ja toisaalta taas tosiaan haluaisi aloittaa yrityksen pian jos siinä kestääkin kauan. Olisi mukava kuulla mielipiteitä, ajatuksia ja kokemuksia, miten pieni ikäero lapsilla uuvuttaa vanhemmat ja kuinka pian kakkosen yrityksen uskaltaisi aloittaa...?
Kommenttini tähän Lapsen näkökulmasta :) Ihaninta ollut, kun veljeni on minua ~vuoden nuorempi, hänestä aina ollut kaveri ja olemme ylimät ystävykset edelleen näin 3-kymppisinäkin!

 
fgg
Alkuperäinen kirjoittaja vielä lapseton:
Alkuperäinen kirjoittaja :):):):
Minäkin olen sitä mieltä, että mitä pienempi ikäero, niin sitä parempi. Mun mielestä taas huonoin mahdollinen on esim. jotain 3 vuotta. Juuri kun yksi selviää kaikista taaperovaihesta, niin ollaankin taas nollapisteessä ilman yhtään huilimista. Tämän takia mieluummin 2 lähekkäin. Siinä samassa menee 2 kuin yksikin. ---
Oon vähän eri mieltä tosta, että siinä ne 2 menee samalla, kun yksikin. Etenkin jos parisuhde ei ole todella hyvässä kunnossa, ja mies ei tue päivittäin ja tarpeeksi lasten kanssa.
Kuka idiootti nyt menee tekemään lapsia, jos ei parisuhteessa ole asiat kunnossa? Kai se nyt on päivän selvää, että silloin ei kannata tehdä ensimmäistäkään.
 
allkijh
kaverille tuli raskauden jälkeinen masennus ja on nyt ihan pulassa kahden pienen kanssa kotona. sanoo vaan ettei jaksa, kun ei saa nukuttua ja on koko ajan niin väsynyt. toisella uhmaikä ja toinen juuri syntynyt pari kk sitten. ei paljon miehestä päiviin apua, kun on töissä.
 
Monnia
Edelliselle sanoisin että pyydä kaveriasi kääntymään neuvolan puoleen. Ainakin täällä Espoossa saa tiukoissa paikoissa apua kotiin ihan vaikka pariksi tunniksi. Ja jos on tosi kova paikka niin uhmaikäinen tarhaan (ellei jo ole siellä).

 
Monnia
Ja tuosta parisuhteesta - hyväkin suhde voi kärsiä kun paineet on riittävän kovat. Ja vauvavuosi on ehdottomasti yhdenkin kanssa joskus todella raskasta aikaa ja parisuhde voi jäädä kakkoseksi helposti.
 
jiuji
Meillä on lapsilla ikäeroa 1v4kk. Periaatteessa tuo pieni ikäero on hyvä, koska esikoinen ei tosiaan kauan muista olleensa ainoa, mutta kyllä täytyy sanoa että rankkaakin on. Varsinkin jos pienempi ei nuku öitään ja isompi vaatii paljon huomiota päivisin, tulee elämästä aika näännyttävää. Vaippojen vaihtamista kahdelle en koe mitenkään rasittavana, siinähän niitä vaippoja vaihtaa yhdelle kuin kahdellekin. Ongelmalliselta tuntuu se, että haluaisi tarjota yksilöllistä huomiota ja kahdenkeskistä aikaa molemmille lapsille, ja siihen ei vaan riitä päivässä tunnit.

Optimaalisinta ikäeroa on aika vaikea määritellä, yksi sopii yhdelle toinen toiselle. Pääasia että itse on tyytyväinen.
 
äpossi
kylä se väsyttää kun toinen huutaa päivät ja toinen yöt..se on itsestään selvä. Turha väittää mitään onnelloisuusshaissea! Ja kauhee vituts koko ajan. nimimerkki kokemuksen syvä rintaääni.
Niin....ja nykyajan naiset ei yksin pysty siihen mihin ennenaikaan!!!
 

Yhteistyössä