Uunituore tieto 9.12. ”THL -Jo yli kolmannes koronatartunnan saavista on täysin rokotettuja!”

  • Viestiketjun aloittaja Piikkikaruselli
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Tilastoharha. Rokotettuja on niin paljon enemmän, ja sairastuneet ovat yleensä saaneet rokotukset yli puoli vuotta sitten ja ovat niitä vanhoja ja perussairaita.

Tilanteelle ei voi nyt juuri mitään muuta kuin tehostaa rokotuksia. Epidemiasta olisi päästy mahdollisesti ohi, jos koko maailma olisi saanut rokotuksen yhtä aikaa ja samalla noudatettu turvavälejä, karanteeneja, yms. Tällä pitkittämisstrategialla siitä ei ole mahdollista päästä nopeasti.
 
vierailija
Tuttava sanoi että korona ja rokotukset ovat paholaisen työtä. Eikä hän sen takia ota rokotuksia.
Tekisi mieli sanoa että rokotuksen vastustajat nimenomaan osallistuvat siihen työhön, mutta kilttinä kristittynä en tietenkään sano toiselle mitään noin rumaa.
 
Neulatyynyt ohoi
  • Tykkää
Reactions: Echo
Ja neljäs ja viides ja ja ja kun ei se tehoa ilmeisestikään omicroniin että onnea vaan teille neulatyynyille

ps Pekkakin sai taudin

Lauantaina uutisoitiin, että kaksi rokotusta saanut ulkoministeri Pekka Haavisto(vihr.) oli saanut työmatkaa varten tehdystä koronatestistä positiivisen tuloksen
Varmaan tulee toimimaan ihan samalla tavalla kuin influenssa rokote.

Rokote ei estä sairastumista. Se ehkäisee tehohoitoa ja sairaalahoitoa.
Jos ei rokotuksiin usko, ei myöskään kannata nojata suomalaisen terveydenhuollon puoleen missään asiassa.
 
vierailija
Teho on siinä, että ilman rokotteita ja nykyisillä tartuntamäärillä meillä kuolisi joka päivä n. 200 ihmistä koronaan.
Elä viitti. Ei kuollut silloinkaan kun ei ollut rokotteita. Ja se että ei usko tämän rokotteen toimivuuteen ei tarkoita sitä ettei uskoisi muuten suomalaiseen lääke tieteeseen. Mut rokotehan ei olekkaan suomalainen.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
vierailija
Elä viitti. Ei kuollut silloinkaan kun ei ollut rokotteita. Ja se että ei usko tämän rokotteen toimivuuteen ei tarkoita sitä ettei uskoisi muuten suomalaiseen lääke tieteeseen. Mut rokotehan ei olekkaan suomalainen.
(y)

onkohan yhtään maata maailmassa jossa kokonaisuuskuolleisuus olisi edes himpun verran noussut?

Ja kuinkahan paljon on kaksi tai kolme kertaa rokotettuja kuollut saatuaan sittenkin taudin?
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Järkyttävät Pfizer-asiakirjat: Yli 1200 rokotekuolemaa heti ensimmäisten viikkojen aikana!

Yhdysvaltojen Elintarvike- ja lääkevirasto (FDA) toimitti ensimmäisen erän Pfizerin mRNA-COVID-19-piikityksiin eli "koronarokotteisiin" liittyviä asiakirjoja. Salatut tiedot palajastuvat sen jälkeen kun liittovaltion tuomari määräsi, että viraston on noudatettava tiedonvapauslain (FOIA) pyyntöä. Asiakirjat paljastaa kauhistuttavia asioita.

USA:ssa oikeus Pfizerin salaiset paperit julkaistaviksi. Lisää tulee viikoittain. Tämä ensimmäinen dokumentti kertoo, että Pfizer tiesi jo alkuvuodesta että rokote tappaa.

Tutkimuksessa 42,086 henkilöä ja 1223 kuollutta. Kuolleisuus oli 2.9%!! Koronaan max kuolleisuus 0,20%(manipuloitu luku) Joten rokote tappaa x 15 enemmän kuin ilman rokotetta vaikka PCR testi olisi positiivinen.

Virallisen Pfizer-asiakirjan mukaan, jonka otsikko on kumulatiivinen analyysi luvan myöntämisen jälkeisten haittatapahtumien raporttien raporteista, rokotteen käyttöönoton ensimmäisten 90 päivän aikana 1. joulukuuta 2020 alkaen raportoituja rokotteiden haittavaikutuksia oli kymmeniä tuhansia, mukaan lukien yli 1 200 rokotekuolemaa.

vierailija
Tilastoharha. Rokotettuja on niin paljon enemmän, ja sairastuneet ovat yleensä saaneet rokotukset yli puoli vuotta sitten ja ovat niitä vanhoja ja perussairaita.

Tilanteelle ei voi nyt juuri mitään muuta kuin tehostaa rokotuksia. Epidemiasta olisi päästy mahdollisesti ohi, jos koko maailma olisi saanut rokotuksen yhtä aikaa ja samalla noudatettu turvavälejä, karanteeneja, yms. Tällä pitkittämisstrategialla siitä ei ole mahdollista päästä nopeasti.
Niin on tilasto harha mutta sillon tilastot ovat tosin oikeassa kun kerrottu että rokotukset ovat pelastaneet ihmis henkiä
 
Tilastoharha näyttäytyy paremmin/pahemmin pienemmässä ryhmässä, eli tässä tapauksessa rokottamattomien ryhmässä.

Tilastoharha. Rokotettuja on niin paljon enemmän, ja sairastuneet ovat yleensä saaneet rokotukset yli puoli vuotta sitten ja ovat niitä vanhoja ja perussairaita.

Tilanteelle ei voi nyt juuri mitään muuta kuin tehostaa rokotuksia. Epidemiasta olisi päästy mahdollisesti ohi, jos koko maailma olisi saanut rokotuksen yhtä aikaa ja samalla noudatettu turvavälejä, karanteeneja, yms. Tällä pitkittämisstrategialla siitä ei ole mahdollista päästä nopeasti.
 
vierailija
Miksi juuri tämä rokote on pahasta, mutta kaikki muu lääketiede ok?
Nooh lääketiedekin tekee virheitä. Ja nyt olemme saanneet nähdä että tämä rokote ei toimi kunnolla vaan tarvitaan uusia piikityksiä monta kertaa vuodessa. Oletetaan et rokote oisi hyvä. Ni miksi sen teho alkaa hiipua niin nopiasti?. Eli ei ole kestävä ratkaisu viellä. Nyt tiedetään että uudessa rokote tegnologiassa on ongelmia. Ja luinkin yhden artikkelin et tiettyi juttui ei olisi tajuttu jos tätä uutta rokotetta ei olisi tuikattu ihmisiin. Et ehkä se auttaa tulevaisuudessa paremmin.
 
Te rokotteen puolustajat intitte koko ajan, että rokotetta on tutkittu tarpeeksi niin että jokaisen tulee se ottaa ja että se estää sairastumasta koronaan ja estää sen taudin vakavan muodon. Tuota olette rääkyneet alusta asti ja haukkuneet rokotekriittiset alimpaan helvettiin.
 
vierailija
Keskustelu on hieman outoa koska jokainen tietää että koronaviruksen jatkuva muuntautuminen on normaalia viruksen omaa taistelua selviytymisestä. Kun virus muuntuu niin rokotteenkin on käytävä kehityskulkua ja tämä sama pätee myös kausirokotteisiin. Jos jotain on tällä pallolla tutkittu ja tutkitaan niin rokotteet ja lääkehoito.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama

Juuri näin! Siksi joka vuosi annetaan halukkaille ja tarvitseville influenssarokote.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama

Yhteistyössä