U
uskotteko
Vieras
Mä näin viime yönä sellaista unta,et meille oli syntynyt vauva (olen raskaana). Me oltiin sellaisessa kolkossa isossa talossa missä oli paksut valoaläpäisemättömät vihreät verhot. Huoneet oli korkeita ja tyhjiä vain sellainen harmahtava neliöistä tehty lattia (sellaisia oli aikoinaan koulun lattiat)
Otin vauvan mihen sylistä ja sillä oli nenään asti pitkä tosi paksu tummanruskea tukka, ihmettelin vielä,et miten se on noin tuuhea ja paksu. Otin siis lasta ensimmäistä kertaa syliini. Kysyin mieheltä vielä,et olikos tämä nyt tyttö. Vastasi että joo on se tyttö.
Pidin vauvaa hetken sylissäni niin sen silmät alkoi muuttumaan sillee kamalan ulkoneviksi ja muodottomiksi. Jalkovälistä alkoi kasvaa sellaisia verestäviä pallukoita mistä yhdestä sitten kasvoi iso ihan kuin penis.
Seuraavan kerran muistan kun kävelin jonkun pimeähkön huoneen ohi missä mies istuit sohvalla vauva sylissä ja selitit mun siskolle ja äitille,et en olisi uskonut,että mun viimeinen lapsi nyt sit olisi vammainen. Mä kävelin pois vaan ja itkin siellä korkeassa huoneessa,missä joku mies veti toisen ikkunan eteen verhot ja toisen ikkunan edestä kävi aukaisemassa mistä aurinko paistoi sisään.