Uskotko olevasi miehesi kanssa loppuelämäsi?

En usko! Tiedän olevani mieheni kanssa poikamme takia. Pelottaa jäädä yksin pienen lapsen kanssa ihan tyhjänpäälle.. Ja musta tuntuu että mieheni on tässä parisuhteessa vain rakkaudesta lapseen.. Ei minun vaan lapsemme tähden. Kun poika kasvaa ja kaikki muutkin asiat on kunnossa, eroamme hyvässä yhteisymmärryksessä.. näin valitettavasti vaan on!!

Uskon ja toivoin, mutta paljon on sattunut ja kun tarpeekisi monta kertaa on viilletty arpeutuneet haavat auki ei ne enää arpeudu ne vuotavat hhiljalleen sisälläni. Vaikka kuinka haluaisin unohtaa en voi!

Minä rakastin, mutta en saa koskaan tietää rakastiko mieheni! En voi enää luottaa tuohon lauseeseen "rakastan sinua"

 

Uskon ilman muuta. Yhdessa olemme olleet jo 21 v, puolet elamastani jo

 

up

 

Tottakai. Eihän sitä nyt kumpikaan huonompaan vaihtaisi! :heart:

 

Totta hitossa! Läpi harmaan kiven.

Jep. =)

 

Toki elämä voi viedä minne vaain mihin ei uskoiskaan tai tehdä kepposia mutta vahva usko ja toivo on siitä et vanhanakin istutaan yhdessä kiikkustuoleissa. Syynä siihen suuri rakkaus, toimiva suhde ja se, että sovitaan yhteen huippuhyvin :heart:

 

Kaikesta huolimatta uskon, toivon ja rakastan. :heart:

 

Toivon, että näin on ja uskon myös, varma en tokikaan voi olla.

 

Paha mennä sanomaan, näkee sitten . Mitä tahansa voi elämässä tapahtua, se on selviö. Nyt menee hienosti, ei mitään pahaa sanottavaa. Mutta eihän sitä tosiaan koskaan tiedä...

 

Kun viime viikolla näin sen tuskan ja luovuttamisen tunteen joita isoäitini käy tällä hetkellä läpi menetettyään rakkaansa 64 yhteisen vuoden jälkeen, mietin hetken, että olisikohan parempi olla yksin, jottei koskaan joutuisi samaa kokemaan. Mutta sitten mietin, että toisaalta reilut 60 yhteistä onnelista vuotta varmasti ovat sen surun ja tuskan arvoisia. :'( :heart:

Uskon ja toivon koko sydämestäni, että minä ja mieheni jaksamme taivaltaa yhdessä myötä- ja vastamäessä kunnes kuolema meidät erottaa.

 

kolmasosan vasta omasta elämästäni tän tyypin kanssa ollut ja edelleen on ensimmäinen mielessä pojan kanssa kun aamulla herään ja kun lähtee pois luota hetkoksi niin heti tekisi mieli halia.. :heart:

 

Uskon. Jo yli 20 vuotta takana.

 

Uskon. Ja toivon.

 

En :ashamed:

 

Uskon. Mutta kyse ei ole pelkästään uskosta, vaan myös teioista, sitoutumisesta, lupauksesta, onnesta, toivosta ja rakkaudesta. :heart:

 

Kaikki on hyvin. En ymmärrä mistä nämä tunteet tulivat. Ihan tässä viimeaikoina olen alkanut epäillä, ettemme ehkä sittenkään näe vanhuutta yhdessä ...jotain...en vaan ymmärrä mitä..
Ehkä vaan kuvittelen.

Toivon että olemme, uskon että olemme. Tietää ei voi koskaan...

 

kyllä.

 

En mä tiedä, ei kuulu tuo tulevaisuuteen näkeminen mun lahjoihini

 

Uskonhan minä, parempaa miestä en voisi saada, arvokkainpia aarteitani 3>

 

Uskon. Vaikka ei se ole uskon asia, se on tahdon asia. Niinhän se pappikin kysyi: tahdotko?

 

Tulevaisuudesta ei koskaan tiedä, mutta kyllä mun lähtökohta naimisiin mennessä oli, että tämä kestää ja yhdessä ollaan loppuun asti.