Uskotko olevasi miehesi kanssa loppuelämäsi?

Uskon ja toivon. En vaihtaisi, ja tuskin vaihtaisi mieskään. :heart:

 

En tiedä uskonko, kovasti toivon ja töitäkin sen eteen on tehtävä.

 

Viis vuotta takana ja kaks muksua....ei olla naimisissa vielä Minnekäs sitä hyvää vaihtaisi.

 

Kohta kakskyt vuotta takana, joten eiköhän tässä pärjätä jatkossakain!

Meillä oli 17 aviovuotta takana yhteisiä vuosia parikymmentä. Minulle tuli varmaan 35:den kriisi ja tunsin tukehtuvani,, pakko päästä pois. Lapset jo aika isoja ja jotain kaipasin, niinpä erosimme.
Muutamia kokeiluja takana mutta edelleen olen yksin tai siis olenhan kuopuksen saanut mtta en ole halunnut kenenkään kanssa muuttaa yhteen ja vuosia on yhtä paljon mennyt kuin aviovuosia.

 

toivottavasti. Haluan uskoa siihen, vaikeuksien kautta voittoon.

 

Ainakin toivon niin, ainakin tällä hetkellä.

 

Jaa-a. Paha sanoa, katotaan taas vuos tai pari ja mä vastaan sit jälleen uudelleen.
(yli 10 vuotta yhteiseloa takana meilläkin, eikä tää tän paremmaks oo muuttunu)

 

Toivon hartaasti ainakin että saisin elää tuommoinen maaliman mahtavin persoona rinnallani lopun elämäni.Hetkeäkään en pois vaihtas tuon ihmisen kanssa ja toivon että saan nauttia lopunelämäni noista yhteisistä hetkistä tuon ihanan miehen kanssa.
Maalimassa ei ole toista yhtä mahtavaa ihanaa kaikkeee..ihmistä kun tää kyseinen on.

Hän on vaan niin paras!!!
Eikä tää suhde ihan tuore enään ole...

 

En usko enkä oikeastaan edes toivo.

 

Itse en.

Vielä jonakin päivänä kun olen tarpeeksi rohkea haen eroa. Vielä joskus se päivä koittaa.

onpas sulla hyvä asenne!

Jo useamman vuoden olen antanut anteeksi erilaisia pettämisiä, lyöntejä, alistamista ym. Nyt olen henkisesti ihan lopussa enkä jaksa enää välittää hänen tekemisistään. Silloin hengitän vapaasti kun hän on poissa.
En vain uskalla ottaa sitä eroaskelta vaikka se olisi minulle ja lapselleni uusi parempi alku.

Noinhan ne menee uset liitot, kulissit täytyy pitää pystyssä vaikka miten huonosti menisi ja lapset kärsivät.

 

Itse en.

Vielä jonakin päivänä kun olen tarpeeksi rohkea haen eroa. Vielä joskus se päivä koittaa.

onpas sulla hyvä asenne!

Jo useamman vuoden olen antanut anteeksi erilaisia pettämisiä, lyöntejä, alistamista ym. Nyt olen henkisesti ihan lopussa enkä jaksa enää välittää hänen tekemisistään. Silloin hengitän vapaasti kun hän on poissa.
En vain uskalla ottaa sitä eroaskelta vaikka se olisi minulle ja lapselleni uusi parempi alku.

Sori! En tiennyt... Rohkeutta sulle tehdä se ratkaisu. Parempi sinulle ja lapselle!

 

No muotoillaanko vaikka näin, että en osaa kuvitella arkea kenekään muunkaan kanssa B) Eli kai mä silloin uskon.

 

Toivottavasti olisin.

 

Joinain päivinä uskon, ja joinain päivinä (kun mies ryyppää) en usko. Mutta sydämestäni toivon sitä.

 

Totta hitossa! Läpi harmaan kiven.

 

Kohta kakskyt vuotta takana, joten eiköhän tässä pärjätä jatkossakain!

Meillä oli 17 aviovuotta takana yhteisiä vuosia parikymmentä. Minulle tuli varmaan 35:den kriisi ja tunsin tukehtuvani,, pakko päästä pois. Lapset jo aika isoja ja jotain kaipasin, niinpä erosimme.
Muutamia kokeiluja takana mutta edelleen olen yksin tai siis olenhan kuopuksen saanut mtta en ole halunnut kenenkään kanssa muuttaa yhteen ja vuosia on yhtä paljon mennyt kuin aviovuosia.

Oliko se ero mielestäsi jälkikäteen ajateltuna ihan 100% loppuun ajateltu ja tarpeellinen?

 

Haluaisin olla, kovasti. Toivottavasti se pitää minut koko loppuelemän.

 

Uskoin, ja toivoin ja oletin.. Vaan mies ei ollut samaa mieltä..

 

Uskon :heart:

 

kyllä, koska jo reilut 20v. on takana, niin mitäs sitä hyvää vaihtamaan...

sama täällä!

 

Tavoitteena olis olla 60v yhdessä, pikkusen reilu 50v olis enää jäljellä

 

Uskon

 

:| no en.

 

en.

 

kyllä uskoja ja toivon!