Uskaltaisitko jättää n.2,5-v:n n.7-v:n pojan hoitoon?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äiti

Vieras
Eilen oltiin puistossa, kun siihen kipitti suunnilleen tuon ikäset lapset kahdestaan. Leikkivät aikansa ja kipittivät takasin. Isompi ei edes katsonut pienemmän perään kun juoksivat kadun yli. Koko ajan odottelin, että kohta tulee äiti tai isä perässä, mutta eipä tullutkaan. oli vissiin jätetty pienempi tuon isomman hoitoon:/
 
Meillä on melkein ton ikäset pojat ja koko ajan väännetään siitä kättä että
isompi saa mennä viilettää jo kavereiden kanssa mutta pienempi on vielä kotona. On tosin
jo kohta 4 mutta silti. Talvella( ensi talvena) saatan päästää lumitöihin takapihalle ikkunan alle yms. mutta
puistoon tai muualle en ikinä päästäisi. Ja tosiaan haluja kyllä olisi ja 7 vuotiaamme on tosi
vastuuntuntoinen ja fiksu.
 
en. Naapurin 9v hoitaa tosin 4v ja 2,5v yksin pihalla. Tai lähinnä itse on kavereidensa kanssa ja ne pienet touhuaa mitä touhuaa. Ovat mamuja niin kai se kuuluu niiden kulttuuriin.
 
Tätäkin on vaikee sanoo.. koska aina on mahdollisuus että tää n. 7v onkin vaikka 9v.. pienikonen tms.. ja samoin pienikokonen 4v vois olla toinen.. mut joo..
en kyllä nion pientä laittais toisen vastuulle. Ja tossakin ei tosiaan tiedä olivatko omalta pihalta karanneet... toisaalta sinnekään ei sais noin pinetä yksin laittaa..
 
Mä laitan välillä kohta 7-vuotiaan vahtimaan 1,5-vuotiasta pihalla, mutta kyllä niitä saa sivusilmällä itekin vahtia ikkunasta tms. Just mökillä isompi vahti pienempää. Kun katoin, niin isommalla oli naama kiinni Akkarissa ja pienempi oli aikeissa maistella löytämäänsä sientä. :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
Eilen oltiin puistossa, kun siihen kipitti suunnilleen tuon ikäset lapset kahdestaan. Leikkivät aikansa ja kipittivät takasin. Isompi ei edes katsonut pienemmän perään kun juoksivat kadun yli. Koko ajan odottelin, että kohta tulee äiti tai isä perässä, mutta eipä tullutkaan. oli vissiin jätetty pienempi tuon isomman hoitoon:/

En.
 
Asumme alueella, jossa on paljon lestadiolaisperheitä. Aika luottavaisia ovat äidit. Pienimmät yksin, sisarusten kanssa liikkuvat taaperot ovat semmoisia puolitoistavuotiaita. Isompien perässä menevät, eikä äitejä näy. Liekkö ikkunasta kyttäävät tekemisiä.
 
Ei en jättäis, mutta tässä lähellä on puisto jonka vieressä on "slummitaloja" siis sellasia mihin kaupunki sijoittaa kaikki sosiaalitapaukset ja joissa asuu paljon mamuja joiden isommat vahtii ihan just kävelemään oppineita vauvoja. Siinä iso porukka arvateki saman perheen lapsia pyörii pihalla ja aina joku vähän kattoo niiden taaperoidenki perään. Tätä näkee aika paljon mamuilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja blääh:
taas tämmönen..tää oli vasta täällä..lukekaa tarkemmin niin ette aina alottele samoja juttuja :(

Ai sori. Ei kaikki ole täällä 24/7

Samaa mieltä! mua niiiiin ärsyttää kun teet jostain alotuksen niin joku tokasee et "just tää tääl oli" Joo, mullakaan ei ole aikaa päivystää täällä koko ajan et mistä keskustellaan! Et repikää siitä. En ees tajua miten joku jaksaa tääl koko pvän istua.Kärsikää toisten alotukset vaik tulis samat 100 kertaa päiväs samat, ei niihin ole pakko ottaa kantaa!

Alkuperäinen kirjoittaja ansa:

Peesi tähän ja sehän on lukijasta kiinni mitä aloituksia avaa. Ei oo pakko avata ja jos avaa niin ei oo pakko lukee ja jos avaa ja lukee ni ei oo pakko kirjottaa :D
Lisäksi vielä todellakin kaikki ei oo täällä kokoajan :D
 
Yhteistyössä