V
"vieras"
Vieras
Persfinnit ovat ryhmiä rasisteja! Kyllähän se nyt tiedetään.
Euroopan äärioikeistoa tutkinut ruotsalaistoimittaja on hämmästynyt perussuomalaisten lausunnoista, kertoo Uusi Suomi.
Lisa Bjurwald on kirjoittanut Euroopan häpeä: Rasistien voittokulku-nimisen kirjan, joka on nyt julkaistu myös suomeksi. Kirjassaan Bjurwald tutkii erilaisia rasistisia puolueita sekä ryhmiä.
Bjurwald on hämmästynyt suomalaisesta politiikasta. Hän on US:n mukaan huomannut, että perussuomalaisten kansanedustajien suusta pääsee yhä jatkuvasti ala-arvoisia, rasistisia lausuntoja.
- Ruotsidemokraatit olisivat voineet sanoa näin silloin, kun he vielä olivat uusnatsiryhmä. Mutta he eivät missään tapauksessa olisi näin tyhmiä enää nykyisin, Bjurwald päivittelee Uuden Suomen haastattelussa.
Perussuomalaiset todistavat kerta toisensa jälkeen, että he hyväksyvät rasismin.
US: Ruotsista tyly tervehdys Suomeen: "Meid