Uniper-sotkun pääsyylliset: Lintilä, Lundmark, Baldauf

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ja mitään kommenttia ei nyt medialle anneta.

Se on sitä oikeistolaista vastuunkantoa.

Fortumin suomalaisjohto hinkusi ostaa Uniperin, vaikka saksalaisyhtiön johto haukkui oman yhtiönsä huonoksi sijoitukseksi ja vastusti kauppaa
"Eduskunnan talousvaliokunta pui tiistaina omistajaohjausta ja energiapolitiikkaa. Taustalla on Fortumin epäonniseksi kääntynyt Uniper-kauppa. Fortumin entinen suomalaisjohto ei suostu kommentoimaan Uniper-kauppoja mitenkään.

Valtionyhtiö Fortumin ostoaikeet saksalaisesta energiayhtiöstä Uniperista vaativat vuonna 2017 melkoisesti sisua ja päättäväisyyttä silloiselta suomalaisjohdolta, sillä Uniperin oma johto vastusti kauppoja tiukasti.

Kun Fortumin miljarditarjous(siirryt toiseen palveluun) E.ON-energiayhtiön omistamista Uniperin osakkeista tuli julki syyskuussa 2017, Uniperin johto aloitti harvinaislaatuisen julkisuuskampanjan Fortumin omistajuutta vastaan. Muun muassa maksetuissa lehti-ilmoituksissa Uniper mustamaalasi itse itseään: kuvassa oli valtava hiilikasa ja otsikko kysyi, onko Uniperista strategiseksi kumppaniksi Fortumille.

– Tällainen julkinen hyökkäys omistajien tekemiä kauppoja vastaan on tietysti aika poikkeuksellinen ja hieman hämmentävä, Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark sanoi tuolloin.

Uniperin johdon mukaan Fortum ei tuota vankasti fossiilisiin polttoaineisiin nojaavalle yhtiölle eikä sen työntekijöille ja osakkeenomistajille lisäarvoa. Myös Uniperin työntekijät vastustivat kauppoja. Lundmark luonnollisesti puolusti ostotarjousta.

Miljardeja sähköverkoista
Fortumilla oli kova halu kasvaa, koska se oli saanut yhdeksisien miljardia euroa Suomen ja Ruotsin sähköverkoistaan, jotka se oli myynyt muutamaa vuotta aiemmin. Ostajiin kuului mm. Caruna.

– Olennaista on se, että Uniper ja nämä myydyt sähköverkot ovat suurin piirtein saman arvoisia liiketoimintoja. Uniperin kannattavuus on kolminkertainen sähköverkkohin verrattuna. Siksi tämä [Uniperin osto] on hyvä uutinen suomalaiselle veronmaksajalle ja kaikille 130 000 suomalaiselle piensijoittajalle, Lundmark vakuutti.

Ihan kaikki eivät nielleet ostoaikeita pureksimatta. Esimerkiksi vihreiden kansanedustaja Satu Hassi kyseli kaupan mielekkyydestä. Silloinen elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) puolusti Uniperin ostoa.

Lintilän mielestä Fortumin Uniper-kauppa vahvistaisi Fortumia merkittävästi. Lintilän mukaan valtio-omistaja suhtautuu Uniper-kauppaan myönteisesti, eikä aio suurimpana omistajana puuttua ostoon. Valtio omisti tuolloin – kuten nytkin – Fortumista hieman yli 50 prosenttia.

Sari Baldauf johti hallitusta Fortumissa ja Pekka Lundmark toimi yhtiön toimitusjohtajana. Nyt molemmat nostavat Nokiaa samoilla tehtävänimikkeillä."


Ei vittu pikavoittoja itselleen eli tulospalkkion bonuksia ja optioita halunneet Fortumin kokoomusjohtajat tekivät riskibisneksiä veronmaksajien rahoilla. Sama kokoomusjohto myi aiemmin luonnollisen monopolin sähköverkot ulkomaille. Kokoomus on täystuho Suomelle kertoi jo Kekkonen ja Lintilän kepu edustaa samaa arvomaailmaa. Voitot heille (kaverikapitalistit) kulut, tappiot ja ympäristörikokset meille veronmaksajille, kuluttajille, kansalle sekä yhteiskunnalle.
 
vierailija
Seuraavana kaatunee Nokia. Ovathan siellä Uniperinnoston arkkitehdit Lundmark ja Baldauf johdossa.

Uniperin osto oli historian typerin kauppa.
Ensin menivät sähköverkot ja sijoittajat rahastavat. Sähköverkkojen myynnistä saadut eurot on hukattu kahteen kertaan. Nyt vaaditaan valtioita apuun pelastamaan osakkaiden rahat. Antaa riskin toteutua ja yhtiön kaatua, silloin Saksan valtion on vastattava energiapolitiikastaan.

Taisi olla Sipilä-Orpo -hallitus, joka ohjasi Fortumia, kuten taksiuudistustakin.
Keskustan ohjauksessa on nykyisin VM, SP, (T)EM, PLM eli paljon rahaa.

Ilman jälkiviisastelua voi sanoa, että jo vuonna 2018 uutisten kommenteissa ihmeteltiin Fortumin halua ostaa Uniper. "Suomi osti taas Saksasta ilmaa" todettiin eräässä kommentissa, jolla viitattiin Soneran UMTS-kauppoihin, jolla Sonera osti Saksasta yli 4 miljardilla eurolla matkapuhelinverkkotoimiluvan vuonna 2000. Sijoitus oli pari vuotta myöhemmin arvoton.

Lauseella "yksi Suomen taloushistorian suurimmista kaupoista" alkaakin olla jo melkoisen paha kaiku.
 
Keskity moralisoimaan sotkun aiheuttaneita kokoomus & kepu ministerit/Fortumin johto.
Tuppurainen koittaa minimoida niiden aiheuttamat miljardivahingot.
Nykyisen hallituksen siunauksella on Fortum hankkinut enemmistöosuuden Uniperista. Joten ihan jokaikinen poliittinen puolue on sotkeentunut tähän. No ei ehkä Liike nyt, mutta kaikki muut puolueet ovat olleet hallituksessa jossain vaiheessa päättämässä ostosta.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es
vierailija
Ja mitään kommenttia ei nyt medialle anneta.

Se on sitä oikeistolaista vastuunkantoa.

Fortumin suomalaisjohto hinkusi ostaa Uniperin, vaikka saksalaisyhtiön johto haukkui oman yhtiönsä huonoksi sijoitukseksi ja vastusti kauppaa
"Eduskunnan talousvaliokunta pui tiistaina omistajaohjausta ja energiapolitiikkaa. Taustalla on Fortumin epäonniseksi kääntynyt Uniper-kauppa. Fortumin entinen suomalaisjohto ei suostu kommentoimaan Uniper-kauppoja mitenkään.

Valtionyhtiö Fortumin ostoaikeet saksalaisesta energiayhtiöstä Uniperista vaativat vuonna 2017 melkoisesti sisua ja päättäväisyyttä silloiselta suomalaisjohdolta, sillä Uniperin oma johto vastusti kauppoja tiukasti.

Kun Fortumin miljarditarjous(siirryt toiseen palveluun) E.ON-energiayhtiön omistamista Uniperin osakkeista tuli julki syyskuussa 2017, Uniperin johto aloitti harvinaislaatuisen julkisuuskampanjan Fortumin omistajuutta vastaan. Muun muassa maksetuissa lehti-ilmoituksissa Uniper mustamaalasi itse itseään: kuvassa oli valtava hiilikasa ja otsikko kysyi, onko Uniperista strategiseksi kumppaniksi Fortumille.

– Tällainen julkinen hyökkäys omistajien tekemiä kauppoja vastaan on tietysti aika poikkeuksellinen ja hieman hämmentävä, Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark sanoi tuolloin.

Uniperin johdon mukaan Fortum ei tuota vankasti fossiilisiin polttoaineisiin nojaavalle yhtiölle eikä sen työntekijöille ja osakkeenomistajille lisäarvoa. Myös Uniperin työntekijät vastustivat kauppoja. Lundmark luonnollisesti puolusti ostotarjousta.

Miljardeja sähköverkoista
Fortumilla oli kova halu kasvaa, koska se oli saanut yhdeksisien miljardia euroa Suomen ja Ruotsin sähköverkoistaan, jotka se oli myynyt muutamaa vuotta aiemmin. Ostajiin kuului mm. Caruna.

– Olennaista on se, että Uniper ja nämä myydyt sähköverkot ovat suurin piirtein saman arvoisia liiketoimintoja. Uniperin kannattavuus on kolminkertainen sähköverkkohin verrattuna. Siksi tämä [Uniperin osto] on hyvä uutinen suomalaiselle veronmaksajalle ja kaikille 130 000 suomalaiselle piensijoittajalle, Lundmark vakuutti.

Ihan kaikki eivät nielleet ostoaikeita pureksimatta. Esimerkiksi vihreiden kansanedustaja Satu Hassi kyseli kaupan mielekkyydestä. Silloinen elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) puolusti Uniperin ostoa.

Lintilän mielestä Fortumin Uniper-kauppa vahvistaisi Fortumia merkittävästi. Lintilän mukaan valtio-omistaja suhtautuu Uniper-kauppaan myönteisesti, eikä aio suurimpana omistajana puuttua ostoon. Valtio omisti tuolloin – kuten nytkin – Fortumista hieman yli 50 prosenttia.

Sari Baldauf johti hallitusta Fortumissa ja Pekka Lundmark toimi yhtiön toimitusjohtajana. Nyt molemmat nostavat Nokiaa samoilla tehtävänimikkeillä."


Ei vittu pikavoittoja itselleen eli tulospalkkion bonuksia ja optioita halunneet Fortumin kokoomusjohtajat tekivät riskibisneksiä veronmaksajien rahoilla. Sama kokoomusjohto myi aiemmin luonnollisen monopolin sähköverkot ulkomaille. Kokoomus on täystuho Suomelle kertoi jo Kekkonen ja Lintilän kepu edustaa samaa arvomaailmaa. Voitot heille (kaverikapitalistit) kulut, tappiot ja ympäristörikokset meille veronmaksajille, kuluttajille, kansalle sekä yhteiskunnalle.
Uniper tekee 100 miljoonaa euroa tappiota päivässä. Onpa Suomella tosi taitavia bisneksen pyörittäjiä. Etteivain Suomalainen veronmaksaja joudu maksajaksi kuinkahan paljon se tekee veronmaksajaa kohden?

Oletko onnellisen kansan iloinen veronmaksaja?
 

Yhteistyössä