Unikoulusta kysyttävää

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
vieras
Vauva pian 11kk ja ajattelin testata sitä. Kaveri oli vauvalleen pitänyt saman ikäisenä ja muutaman kerran kävi 5min välein laittamassa uudelleen pinniksessä makaamaan ja sitten oli nukahtanut ja lopettanut huutamisen. Seuraavana iltana ei enää mitään ongelmaa.

Mutta onko toi 5min välein ok vai oisko 3min parempi ja hellempi vaihtoehto? Vai onko se hyödytön väli?

 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
http://kaksplus.fi/keskustelu/t530624 harvalla tosiaan noin helposti mennään.
Tuo tassutus on mun mielestä yhtä tyhjän kans. Ei mitään hyötyä. Aattelin tosiaan kokeilla ihan tylysti tuota huudatusta vaan, mutta tuota aikaa mietin. Ehkä tosiaan vois tehdä noin et ensin 1min, sit 2, 3 jne ja sit jättäis tauot 5min välein.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
http://kaksplus.fi/keskustelu/t530624 harvalla tosiaan noin helposti mennään.
Tuo tassutus on mun mielestä yhtä tyhjän kans. Ei mitään hyötyä. Aattelin tosiaan kokeilla ihan tylysti tuota huudatusta vaan, mutta tuota aikaa mietin. Ehkä tosiaan vois tehdä noin et ensin 1min, sit 2, 3 jne ja sit jättäis tauot 5min välein.
No ihan kuinka vaan, nykysuositukset ovat ehdottomasti tassutuksen kannalla ja itkutukset ovat menneen talven lumia ihan sen haitallisen vaikutuksen takia, joita en lähde luettelaam, jos kiinnostaa niin kuukleta. Meillä ainakin tassutus on mennyt todella loistavasti.
 
vieras
HUS unikoulu:

http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,6445,7649

Unilaboratorioissa on seurattu unihäiriöisten ja ei-unihäiriöisten imeväisten nukkumista. On todettu molempien heräävän säännöllisesti n. joka toisen - joka kolmannen unikierroksen aikana. Herääminen on toisella ryhmällä täydellistä, toisella vain havahtumista valvetilaan, jonka jälkeen alkaa uusi painuminen kohti unen syviä kerroksia. Tämä ero jakaa lapset hyviin ja huonoihin nukkujiin.

Jos lapsi herää ympäristössä, joka on selkeästi erilainen kuin se, missä hän nukahti, hän havahtuu kiinnittämään tähän asiaan täyden huomionsa. Evolutiivisesti on ymmärrettävää, että pienen lapsen on tärkeätä aika ajoin tarkistaa ympäristö: Mikäli emo olisi siirtynyt leiriltä eteenpäin ja hänet olisi unohdettu, hänellä olisi vielä mahdollisuus huutamalla tulla huomatuksi ja otetuksi mukaan.

Unitutkimukset siis osoittavat, että terve vauva usein herää unisyklinsä kevyimmissä kohdissa nukahtaakseen joko itse tai autettuna uuteen sykliin. Koska vauva herää oman unisyklinsä mukaan, hän saa tarvitsemansa unen ja on päivisin virkeä - päinvastoin kuin häntä hoitaneet aikuiset. Unihäiriöiset vauvat eivät pysty itse auttamaan itseään uneen herättyään, kun taas hyvin nukkuvat pystyvät. Huonojen nukkujien hoidon kulmakivi on tukea lapsessa olevaa säätelyjärjestelmää, jonka varassa hän myös pystyy herättyään painumaan takaisin uneen.

Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6-10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin - ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.

Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä.

Tässä erityisen vaikeassa vaiheessa vauvat tarvitsevat paljon apua omien tunteiden säätelyssä. He tarvitsevat läsnäoloa, mutta omien unensäätelymekanismien vahvistamiseksi yön ja päivän pitämistä selkeästi erillään, selvästi toisistaan erottuvina.

Yksin nukkumisen vaikeuksissa ja siirtymäkohteen käytössä korostuu länsimaisen vanhemmuuskulttuurin erityinen vaikeus. Pyrimme korostamaan lapsen itsenäisyyden ensisijaista arvoa ja tukemaan kaikkea kehitystä, joka saa hänet selviämään jo varhain omillaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ihmislajin kehityksellinen, evolutiivinen päämäärä, vaan lapseen on virittynyt vahva taipumus varmistaa kiinnittymisen kohteen läsnäolo ja läheisyys oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa, joista pimeys on biologisesti keskeisin.

Nukkumiskäyttäytymisen tutkijat ovat todenneet, että siirtymäkohde tunnetaan ilmiönä ainoastaan teollistuneessa Euroopassa ja sen kulttuuria omaksuneissa maissa. Muualla, jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle ei ole tarvetta. Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa. Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä.


Perinteisin malli, jota usein kutsutaan huudatusunikouluksi, lähtee siitä, että lapsen yöllinen heräily ja lohdun tai avun vaatiminen on manipulatiivinen yritys ottaa tilanne hallintaan. Kieltäytymällä kuulemasta lapsen "vaatimuksia" vanhemmat "näyttävät hänelle kaapin paikan" eli opettavat, että vanhemmat määräävät ja lapsen on sopeuduttava riippumatta siitä, miltä se lapsesta tuntuu. Jättäessään lapsen yksin huutamaan huoneeseen, kun hänen on vaikea saada unta, vanhempi ajattelee auttavansa lasta itsenäistymään. Useissa tapauksissa tämä toimii ja parin kolmen yön jälkeen lapsen heräily vähenee.

Mallin ongelmana on ensinnä se, että temperamenttisesti hyvin vahvat lapset jaksavat protestoida yksin jättämistä tuntikaupalla ja harvan vanhemman vaistot antavat myöden näin selkeälle lapsen viestille. Siinä joutuisi kieltämään itseltään sen perusajatuksen, että lapsen viesti omasta kokemuksestaan on todellinen ja siihen kuuluu ainakin jollakin tasolla vastata. Toinen ongelma on kiinnittymistutkimusten havainto siitä, että lapset yleistävät kokemuksensa vanhempien tavasta vastata heille heidän tarvitessaan apua tai lohtua.

Toistuvissa kokemuksissa, joissa vanhemman vastaus on torjuva tai hylkäävä, lapsi kehittää välttelevän kiinnittymissuhteen, jolloin merkittävä osa hänen omasta kokemuksestaan jää jakamatta vanhempien kanssa. Näiden lasten sisäinen maailma kehittyy kognitiivista hallintaa korostaen vailla yhteyttä suureen osaan lapsen omia tunteita, erityisesti pienuuden, avuttomuuden, pelon ja lohdun tarpeen tunteita.

 
vieras
Huudatusunikoulua ei kannata kokeilla, koska lapsi oppii siitä turvattomuuden lisäksi vain sen, ettei tämän tarpeisiin vastata. Heräilyn todellinen syy ei selviä, mikäli oletetaan lapsen olevan hemmoteltu tai oppineen heräilemään.

http://www.babyidea.fi/vinkkeja/einuku.html
 
vieras
Kirjaa lukiessa alkaa tosiaan vaikuttaa päättömältä se, millaisia ponnistuksia länsimaiset vanhemmat suorittavat yrittäessään saada vastasyntyneen tai pienen vauvan nukkumaan omassa sängyssään.

Jacksonin mukaan vanhempien olisi tärkeää tarkkailla lasta, niin että he näkevät, milloin lapsi viihtyy itsekseen ja tuntee olonsa hyväksi itsekseen nukkuessaan. Läheisyyttä kaivataan, jos lapsi itkee, sätkii jalkojaan turhautuneena, on levoton tai ei kykene rentoutumaan.

Käy muun muassa selväksi, että yöheräily ja uniongelmat ovat harvinaisempia niissä ympyröissä, joissa vauvat nukkuvat vanhempiensa vieressä. Eli paradoksaalisesti tapa erottaa vauvat vanhemmistaan, jotta vanhemmat saisivat nukkua rauhassa, aiheuttaakin usein päinvastaista.

"Miksi ihmeessä ammattilaiset ovat niin huolestuneita toisista tavoista, mutta eivät toisista ollenkaan. Me puemme vauvalle vaipat ja tiedämme, että niistä päästään kyllä eroon siihen mennessä, kun lapsi täyttää kolmekymmentäviisi. Silti vauvojen, jotka tuuditetaan uneen tai otetaan vanhempien sänkyyn nukkumaan, uhkaillaan jäävän loppuiäkseen riippuvaisiksi. Älkää vain rakastako niitä liikaa tai ne rupeavat vaatimaan sitä."

Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apjackson.html
 
vieras
Granju: Attachment Parenting:

Aiemmista AP-esittelyistä tutulla tavalla Granju suosittaa, että lasta ei jätetä yksin öiseen aikaan. Perhepeti voi taata paremman unen koko perheelle, kun vauvan yöheräämiset vähenevät. "Please, please, please don't Ferberize your baby", Granju kirjoittaa - Dr. Richard Ferber on amerikkalainen lääkäri, joka on kirjoittanut Babywise-oppaan, jossa suosittelee huudattamisunikoulua vauvoille parempien yöunien takaamiseksi.

Granjun mukaan vauvan jättäminen yksin huutamaan on kaikkea muuta kuin suositeltavaa. Se on piittaamattomuutta vauvan tarpeista ja tylsyttää vanhempien vaistoa lapsen viestejä kohtaan. Lisäksi pitkitetty itkeminen on haitallista vauvoille. Kaiken huipuksi, Granju kirjoittaa, huudattaminen ei paranna yöunia yleensä kuin tilapäisesti.

Juliana, yksivuotiaan tyttären äiti, kertoo kokemuksensa huudattamisesta, "Ferberin metodista".

"Ferberin metodi oli itse asiassa syy, joka muutti meidät AP-vanhemmiksi. Kokeilimme sitä, kun Jenna oli puolivuotias, vaativa ja suuritarpeinen vauva. Jenna alkoi huutaa kurkku suorana sillä sekunnilla, kun lähdimme huoneesta (siliteltyämme ja taputeltuamme häntä ensin, kuten Ferberin kirjassa suositellaan). Hän jatkoi hirvittävää, korviasärkevää karjuntaansa pieniä taukoja lukuunottamatta neljän tunnin ajan.

Silloin tällöin kävimme kertomassa hänelle, että rakastamme häntä ja teemme tätä vain hänen omaksi parhaakseen. Joka kerta, kun näin hänen pienet kyynelten juovittamat kasvonsa anelemassa, etten jättäisi häntä, minusta tuntui kuin kuolisin. Mutta kirjan mukaan meidän oli tehtävä se, mikä oli Jennalle parhaaksi, jos halusimme olla hyviä vanhempia. Muuten hän ei koskaan oppisi nukahtamaan itsekseen. No, lyhyesti sanottuna hän ei lopultakaan nukahtanut tuona yönä ja minä tunsin sisälläni, että se mitä teimme, oli todella väärin.

Viikkoja tapahtuman jälkeen Jenna ripustautui minuun kuin apinanpoikanen eikä halunnut päästää minua näkyvistään. Hänen kurkkunsa oli käheä huutamisesta. Hän alkoi itse asiassa nukkua paljon huonommin kuin aikaisemmin, koska hän pelkäsi, että jättäisimme hänet taas yksin. Koko kauhea kokemus sai minut etsimään uudenlaista tapaa käsitellä hänen persoonaansa. Olen todella iloinen, että löysin Tri Searsin kirjan ("The Fussy Baby: How To Bring Out the Best in Your High-Need Child", Signet 1989). Se muutti elämämme." (Juliana)

Granju lainaa myös AP-guru Searsia kirjassaan:

"Kysymys: Olen kuullut, että jos vauva tottuu nukahtamaan rinnalle tai isänsä syliin, hän ei herättyään osaa nukahtaa itsekseen. Onko tämä totta?

Tri Searsin vastaus: Totta, totta - ja entä sitten? (---) Vauva on pieni vain lyhyen aikaa, ja tänä aikana luodaan luottamuksen perusta. Mieti, mitä tapahtuu, jos vauva herää yksin ja hänet pakotetaan, ennen aikojaan, rauhoittamaan itse itsensä. Koulukunta, jonka mukaan vauvan pitäisi oppia rauhoittamaan itse itsensä ja nukahtamaan ilman äidin ja isän apua jo ihan pienenä, jättää huomiotta tärkeän asian lapsen kehityksessä: tarve, joka on tyydytetty varhaislapsuudessa, poistuu. Sen sijaan tarve, jota ei ole tyydytetty, ei koskaan poistu kokonaan, vaan ilmenee myöhemmin 'kiintymishäiriöinä': aggressiona, kiukkuna, eristäytymisenä tai vetäytymisenä ja kurinpito-ongelmina. Meillä on käytännön nyrkkisääntö: ensimmäisen vuoden aikana lapsen halut ja tarpeet ovat yleensä yhtä." (lyhentäen suomennettu)

Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apgranju.html
 
ap
Joo minä tiedän kyllä itkettämisen ns. haitat enkä todellakaan siis aio antaa lapselle mitään hylkäämiskokemuksia. Kyseessä ei siis ole tilanne, jossa lapsi havahtuisi unesta hereille vaan se, että ei osaa nukahtaa omaan sänkyynsä ja näin ollen riekkuu vieressäni parhaimmillaan klo yhteen yöllä. Ei paljon ole tassuttelut auttaneet siihen. Eikä siis heräile öisi ja jos herääkin niin tissi suuhun toimii siinä. Itse yöt ei siis ole mikään ongelma vaan se yöunille käyminen.

Ja koska minä kuitenkin aion käydä siinä koko ajan niin tuskin mitään kovin välttelevää kiintymyssuhdessa pääsee tapahtumaan tämän kokeilun seurauksella. Palsta kun on sitä mieltä, että lapsen saa muutenkin laittaa yöhoitoon, koska siitä ei ole mitään haittaa että äiti on vallan hävyksissä, koska sellaiset yksittäiset jutut ei kuulemma haittaa mitään. No meidän lapsella on aina äiti saatavilla eikä hän ole ollut hoidossa joten muutaman min välein käynti tuskin tekee haittaa kiintymyssuhteelle melkein 1veen kohdalla.
 
vieras
Perhepeti on ihmisen perusmalli

Unihäiriöt ovat länsimainen ilmiö

Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.

Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin". Tämä tapa perustuu hänen mielestään puhtaasti aikuisen tarpeeseen: "Nisäkäspennun paikka on emon ihoa vasten". Emolla hän tarkoittaa niin isää kuin äitiäkin, tai muuta läheistä aikuista.

Läheisyys kasvattaa itsenäisyteen
Perhepedissä hyväksytään lapsen tarve olla vanhempansa lähellä niin yöllä kuin päivälläkin. Yhdessä nukkuvat perheet eivät usein pidä esimerkiksi vauvan yöheräämisiä huonona tapana, josta on päästävä eroon, vaan kehitysvaiheena, joita tulee ja menee. Näissä perheissä perustan laskeminen turvallisuuden ja läheisyyden varaan nähdään tärkeämpänä kuin lapsen varhainen itsenäistyminen.

Perhepedin tiukin määritelmä on se, että lapsi tai lapset nukkuvat vanhempien vuoteessa. Väljemmin määriteltynä perhepediksi voidaan lukea myös sivuvaunu, jossa pinnasänky on kiinni vanhempien vuoteessa, laita alas laskettuna tai poistettuna. Myös omassa sängyssään samassa huoneessa vanhempien kanssa nukkuvan lapsen voi sanoa olevan perhepedissä.

"Varhaislapsuudessa maksimaalisesti vanhempiensa lähellä ollut lapsi on kolme-, neljävuotiaana erittäin kyvykäs suuntautumaan ulkomaailmaan", kertoo Jukka Mäkelä kiinnittymistutkimukseen viitaten. Hän kumoaa myös väitteen siitä, etteivät perhepedissä nukkuvat lapset koskaan oppisi nukkumaan yksin: "Lapset siirtyvät omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen sitten, kun oman tunnemaailman hallinta on kunnossa. On lapsia, jotka tarvitsevat läheisyyttä pidempään, mutta hekin siirtyvät ajallaan". Kun lapset siirtyvät perhepedistä omiin huoneisiinsa, heillä on positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumisesta. He eivät yhdistä nukkumista yksinjäämiseen.

Läsnäolo ja kosketus rauhoittavat
Jukka Mäkelän mukaan vanhempien on syytä miettiä, mihin haluavat lapsensa kasvattaa. Noin 80-85 % lapsista oppii tavalla tai toisella olemaan itkemättä ja nukkumaan. Mäkelä kehottaa vanhempia kysymään itseltään, mitä muuta lapsi oppii siinä samalla: "Mikä on lapsen kokemus, kun hän herää ja kokee, että on hätä? Onko joku läsnä ja tyynnyttää, vai jätetäänkö hänen hätäänsä vastaamatta?"

Mäkelä muistuttaa omaankin kokemukseensa viitaten, että aina on se noin 15 % lapsista, jotka eivät opi nukkumaan "kunnolla": "Puolitoista vuotta joka yö kannoimme ja lohdutimme lastamme. Vasta kolmevuotiaana hän nukkui tunteja. Meillä jokaisella on hauraat kohtamme, tämä on hänen." Tällaisissakin tapauksissa vanhemman läsnäolo ja lohduttaminen ovat lapselle tärkeitä. Hellä, mutta vahva kosketus selän ja pakaroiden alueella rauhoittaa. "Se ei ehkä aina yksinään riitä tyynnyttämään lasta kokonaan, mutta joka tapauksessa se rauhoittaa", vakuuttaa Mäkelä.

Aikuisen läheisyys auttaa lapsen epäkypsää hermostoa itsesäätelyyn unen aikana. Se voi jopa vähentää kätkytkuoleman riskiä estämällä lasta vaipumasta liian syvään uneen Vanhemman hengitys myös rytmittää lapsen hengitystä.

Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."

Loput : http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml
 
vieras
Tuollaiset "kontrolloitu itkettäminen" ja tietyn minuuttimäärän odottaminen, kunnes mennään luokse ovat täysin mielivaltaisia eivätkä tosiaan auta kiintymyssuhteen rakentamisessa. Päinvastoin, huudattamisesta ei tule mitään muuta kuin haittaa ja tilanne voi käydä vielä vaikeammaksi.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Huudatusunikoulua ei kannata kokeilla, koska lapsi oppii siitä turvattomuuden lisäksi vain sen, ettei tämän tarpeisiin vastata. Heräilyn todellinen syy ei selviä, mikäli oletetaan lapsen olevan hemmoteltu tai oppineen heräilemään.

http://www.babyidea.fi/vinkkeja/einuku.html
Joo minä tiedän kyllä itkettämisen ns. haitat enkä todellakaan siis aio antaa lapselle mitään hylkäämiskokemuksia. Kyseessä ei siis ole tilanne, jossa lapsi havahtuisi unesta hereille vaan se, että ei osaa nukahtaa omaan sänkyynsä ja näin ollen riekkuu vieressäni parhaimmillaan klo yhteen yöllä. Ei paljon ole tassuttelut auttaneet siihen. Eikä siis heräile öisi ja jos herääkin niin tissi suuhun toimii siinä. Itse yöt ei siis ole mikään ongelma vaan se yöunille käyminen.

Ja koska minä kuitenkin aion käydä siinä koko ajan niin tuskin mitään kovin välttelevää kiintymyssuhdessa pääsee tapahtumaan tämän kokeilun seurauksella. Palsta kun on sitä mieltä, että lapsen saa muutenkin laittaa yöhoitoon, koska siitä ei ole mitään haittaa että äiti on vallan hävyksissä, koska sellaiset yksittäiset jutut ei kuulemma haittaa mitään. No meidän lapsella on aina äiti saatavilla eikä hän ole ollut hoidossa joten muutaman min välein käynti tuskin tekee haittaa kiintymyssuhteelle melkein 1veen kohdalla.
 
ap
No miten te sitten tekisitte, kun heräily ei siis ole ongelma ja lapsi tosiaan saa nukkua perhepedissä. Olis vaan niin kauheen kiva alkaa joskus nukkua itsekin ennen kello yhtä kun kaksi isompaa lasta kuitenkin herää jo kahdeksalta aamulla.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Milloin nukkuu viimeiset päiväunet? Pitäisi olla 5 h väliä, kunnes käydään sänkyyn maate. Muuten on liian virkeä.
Nukkuu päiväunet näihin aikoihin eli menee unille noin klo 12-13 ja herää vaihtelevasti 2-4h unien jälkeen. Eli todellakin on väliä vähintään se 5h.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Eli sinä teet huudatusunikoulun vaikka sait noin paljon tietoa sen haittavaikutuksista? No omahan on lapsesi, valitettavasti!
No miten te sitten tekisitte, kun heräily ei siis ole ongelma ja lapsi tosiaan saa nukkua perhepedissä. Olis vaan niin kauheen kiva alkaa joskus nukkua itsekin ennen kello yhtä kun kaksi isompaa lasta kuitenkin herää jo kahdeksalta aamulla.
 
Ooo
Kas, AngelinaJolie on taas täällä vieraana luennoimassa unikoulusta :)

Kokeile tuota minuutista eteenpäin menevää meininkiä. Älä mene kauas jne, ei siinä lasta yksin hyljätä... tsemppiä. Joskus voi helpottaa myös perhepeditä siirtyminen sivuvaunuun tai omaan sänkyynkin. Meillä se auttoi.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
No miten te sitten tekisitte, kun heräily ei siis ole ongelma ja lapsi tosiaan saa nukkua perhepedissä. Olis vaan niin kauheen kiva alkaa joskus nukkua itsekin ennen kello yhtä kun kaksi isompaa lasta kuitenkin herää jo kahdeksalta aamulla.
Meillä tyttö nukahtaa perhepetiin tissille ihan normaali aikana eli 20-22 riippuen monesta seikasta. Usein lähden vielä pois ja tyttö jää hälyttimen päähän ja meillä onkin ongelmana se että huutaa heti kun huomaa etten olekaan vieressä eli iltapuuhat jää vähille, ehtii koneen tyhjäämään hyvällä tuurilla, monasti sitten nukahdankin tytön viereen kun tarpeeksi monta kertaa huutaa takasi.
 
Ei meillä huudatus tehonnut tippaakaan ja 5. iltana luovutin kun ei mitään muutosta. Ei kestänyt enää sydän sitä hommaa. Nyt on taapero ja vaihdellen nukahtaa itse tai nukutettuna. En enää halua pakottaa, saa oppia oma tahtiaan. Todellakaan se ei kaikilla toimi tuo huudatus enkä mitenkään sitä puolla unikoulukeinona.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja leijona76:
Ei meillä huudatus tehonnut tippaakaan ja 5. iltana luovutin kun ei mitään muutosta. Ei kestänyt enää sydän sitä hommaa. Nyt on taapero ja vaihdellen nukahtaa itse tai nukutettuna. En enää halua pakottaa, saa oppia oma tahtiaan. Todellakaan se ei kaikilla toimi tuo huudatus enkä mitenkään sitä puolla unikoulukeinona.
No mulla olikin ajatuksena testata sitä eikä jatkaa ja jatkaa jos ei kerran toimisi.
 

Yhteistyössä