Unihalvauksesta

  • Viestiketjun aloittaja "Piika-äiti"
  • Ensimmäinen viesti
"Piika-äiti"
Viime yönä oli taas sellainen. Saan unihalvauksen pari kertaa vuodessa, yleensä kun olen itse tai kun lapset ovat kipeitä tai on joku muu stressitila. Nyt on kipeinä lapset, minä itse ja lisäksi oli yksi muu lapsiin liittyvä huoliasia.

Oli ihan kamalaa olla puoleksi valveilla kun kädet ja ääntöväylä eivät totelleet enkä saanut sanottua että lapselle pitää soittaa, eli sitä painajaisunen viestiä. Ja mies oli havahtunut vieressä, nähnyt ja kuullut soperteluni eikä tehnyt mitään, todennut vaan, että vaimo näkee taas painajaisia.

Minä uskon, että kosketus, halaaminen ja syliin ottaminen helpottaisi unihalvaustilassa ja keskeyttäisi sen, mutta mies sanoi, että säikähtäisin vielä enemmän ja tilanne olisi vielä vaikeampi. Mitä te luulette tai tiedätte asiasta?
 
metsänpeitto
En tiedä, vaikea sanoa. Olen kerran kokenut unihalvauksen, tai ehkä joskus aikaisemminkin hyvin lievän. Mutta kyllä se pelkotila oli jo niin voimakas, että en tiedä olisko se siitä pahemmaksi mennyt jos mies olisi koskettanut minua.

Mulla meni unihalvauksen jälkeen useampi vuosi, ennen kuin uskalsin nukkua selälläni :(
 
heipp
mä saan halvauksia mutta en enää niin usein kuin ennen.Mies tietää, että kun puhuu tai koskettaa niin se raukeaa heti siihen paikkaan.Tottakai miehesi pitää sinut "herättää" jos näkee ja kuulee.
Enää en pelkää niitä kohtauksia.Minulla on kokemusta niistä sen verran myös että muutaman kerran olen tuntenut leijuvani ja valohäiriöt myös koettuna.Toisaalta aika mielenkiintoistakin :)
 
"Piika-äiti"
mä saan halvauksia mutta en enää niin usein kuin ennen.Mies tietää, että kun puhuu tai koskettaa niin se raukeaa heti siihen paikkaan.Tottakai miehesi pitää sinut "herättää" jos näkee ja kuulee.
Enää en pelkää niitä kohtauksia.Minulla on kokemusta niistä sen verran myös että muutaman kerran olen tuntenut leijuvani ja valohäiriöt myös koettuna.Toisaalta aika mielenkiintoistakin :)
Kun niitä tiloja on ollut tarpeeksi, niin en osaa pitää niitä kiinnostavina. Nyt oli ensimmäinen kerta kun mies oli nähnyt ja tajunut, että näen painajaista, yleensä ne ovat olleet ikiomia trippejäni omaan yötajuntaan.

Mutta vähänkö olin aamulla kiukkuinen kun mies ei ollut puuttunut unihalvaustilaan vaan katsoi päältä ja jatkoi uniaan.
 
"Piika-äiti"
http://www.unihalvaus.com/

Voit katsoa myös wikipediasta lisätietoa asiasta.

Unihalvaus on tietysti äärimmäisen kuvaava kansannimi tälle ikävälle tilalle, mutta silloin vartalo todellakin käyttäytyy kuin olisi halvaantunut, esimerkiksi kättä ei saa liikutettua.
 

Yhteistyössä