Umpikujassa-mielipiteitä!

  • Viestiketjun aloittaja surusilmä
  • Ensimmäinen viesti
surusilmä
Olen aivan totaalisessa umpikujassa enkä tiedä mitä tehdä vaikka asiaa olen miettinyt kuukausitolkulla.
Tiivistettynä: olen seurustellut mieheni kanssa kohta kolme vuotta. Asumme vielä toistaiseksi eri kaupungeissa koska molemmilla on lapset tiiviisti elämässä mukana päiväkoteineen ja kouluineen.
Tämä on ollut aikamoinen rasite parisuhteelle ja vaikeuttanut tapaamisia, mutta yhdessä on pysytty ja erittäin vahvasti.
Tämä mies on elämäni suurin rakkaus. Olen 3kymppinen ja tavannut paljon miehiä elämässäni, mutta tämä mies on aivan ainutlaatuinen. Kun tapasin hänet, koimme molemmat todella voimakkaasti että olimme etsineet toisiamme koko elämämme ja koimme järisyttävän rakastumisen, joka ei ole haihtunut mihinkään. Hänen kanssaan olen löytänyt rauhan jota en ole aiemmin kokenut. Olemme sopineet mihin kaupunkiin muutamme(tämän vuoden aikana), kuten myös vuoden jona menemme naimisiin. Yhteistä arkea on kolmen vuoden aikana ehditty jakaa niin hyvässä kuin pahassakin, joten mitään harhakuvitelmia kummallakaan ei sen suhteen ole.

Ongelma...? Minä olen kohta kymmenen vuotta tehnyt työtä urani eteen. Kokenut hylkäämisiä, takaiskuja, kyyneleitä, mutta jatkanut sinnikkäästi ja määrätietoisesti koska olen uskonut omiin kykyihini ja siihen että joku päivä työni alkaa tuottaa tulosta. Työni (ja tietenkin rakas lapseni!)on ollut ennen tätä suhdetta elämäni suurin rakkaus. Minä rakastan työtäni, se on elämäntapa, osa identiteettiäni. Kahden vuoden sisään olen alkanut yhtäkkiä menestyä, saanut töitä ja tarjouksia valittavaksi asti. Työtäni arvostetaan ja sitä onnen tunnetta on mahdoton kuvailla miltä tuntuu kun työ alkaa oikeasti kantaa hedelmää. Kymmenen vuotta ei ole mennyt hukkaan! En ole harkinnut muuta ammatinvalintaa koska tämä on ollut aina se itsestäänselvä ala.

Mieheni on minua 14 vuotta vanhempi. Hänellä on takana sama ala kuin minulla. Sen epäsäännöllisyys aiheutti hänen avioeronsa ja hän on vakuuttunut ettei tasapainoinen perhe-elämä onnistu mikäli toisella on niin epäsäännöllinen työ. Vaikkakin työ takaa myös pitkiä vapaita.
Hän on sanonut ettei enää kestä samaa. Hän haluaa tasapainoisen perhe-elämän (kukapa ei?!) niin että molemmat puolisot ovat aina yhtäaikaa kotona.

Mimä olen siis valinnan edessä. Kymmenen vuoden työ jossa olen vihdoin alkanut todella menestyä ja elämä tyttäreni kanssa kahden, tai elämäni mies
ja uusioperhe, tasapainoinen parisuhde ja rauhallinen elämä mutta uusi työ josta en todella tiedä mikä se voisi olla. Joudunko menemään uudestaan koulun penkille opiskelemaan uutta ammattia...

Tuntuu pahalta. Pärjäisin kahden tyttäreni kanssa, ansaitsen saada nauttia sen uskomattoman sinnikkään työn hedelmistä, mutta toisaalta menettäisin rakastamani miehen ja perhehaaveet eikä ura lämmitä yksin vanhana keinutuolissa. En vain halua katkeroitua väärästä valinnasta. Tuntuu että olen umpikujassa.

Kiitos, kiitos että jaksoit lukea.

 
nm
On epäreilua mieheltä, että hän vaatii sinua valitsemaan. Ehkä hän on niin varma, että valitset tottakai hänet. Mutta tulee mieleen, että ilmeneeköhän myöhemmin muitakin asioita, joissa hän on yhtä ehdoton.

Teillä on ollut kaukosuhde, joten kokemusta "oikeasta" arkielämästä yhdessä ei liene kovin paljoa. Välimatka voi vääristää suhdetta, koska sitten kun näkee toisen, on se tietenkin tosi ihanaa, ja yhteisiä hetkiä ei halua käyttää riitelyyn tms.

Onko mies todella sitä mieltä, että avioeronsa johtui vain hänen työstään?

Olisikohan mahdollista, että kokeilisitte yhteiselämää niin, että sinä pidät työsi. Niin näette, mitä vaikutuksia sillä (ja yhteen muuttamisella) on suhteeseenne. Tosin, jos mies on alusta asti jyrkästi sitä mieltä, että yhteiselo ei voi onnistua, jos sinä pidät työsi, niin sitten se ei varmaan voi onnistua. Mutta onko se reilua? Ei minun mielestä.

Sanoit, että menetät perhehaaveet, jos et suostu miehen vaatimuksiin, mutta eihän asia välttämättä niin ole. Jos et olisi enää nykyisen miehesi kanssa (mitä et varmaan halua kuvitellakaan), niin on täysin mahdollista, että löydät toisen miehen. Niin, hyviä miehiä ei kasva joka oksalla, mutta on niitä olemassa kuitenkin. Eikä yhteen muuttaminen takaa sitä, että sinulla olisi seuraa vanhana keinutuolissa, koskaan kun ei voi tietää etukäteen, mitä elämässä tapahtuu.

Jos miehen tunteet sinua kohtaan on yhtä vahvat kuin sinun häntä kohtaan, jonkunlainen kompromissi pitäisi löytyä. Toisen ehdottomille vaatimuksille on vaikeaa perustaa tasa-arvoista suhdetta.
 
Misty
Yksikään ihmissuhde ei ole oman identiteettinsä hukkaamisen arvoinen, koska "se oikea" ei vaadi sinulta sitä. Luulen että tiedät itse parhaiten, mikä päätös on oikea.
 
emo
miks ei mies luovu työstään? melkoisia ehtoja.ja vaikea valinta. mutta tulee väkisinkin mieleen että mitäs kun olet luopunut urastasi ja tehnyt niinkuin mies haluaa ja sitten se yllättäen keksii että homma ei toimikkaan... uhrasit saavutuksesi rakkauden tähden joka ei sitten kuitenkaan kestänyt. juttele se sankarin kanssa. jos molemmat haluaa niin kyllä se arki jotenkin saadaan toimimaan.
 
emo
ja jos mies on huolissaan että työt vie toisen huomioimisen ja välittämisen näyttämisen arjesta siihen on sitten panostettava vaan kaksinkertaisesti. en muuta syytä oikein keksi sille että isäntä pelkää ettei toimi. voimia sulle :)
 
Kyy
Mutta jos miehesi tietää mitä se työ on ja mitä se sulle merkitsee, miksi hän vaatii sinua luopumaan siitä? Ettei vain olisi katkera, kun itse on luopunut? Ja haluaa, ettet sinäkään voi tehdä sit sitten kun ei kerran hänkään?

Minä sanoisin, että kymmenen vuotta on pitkä aika. Sinä olet uhrannut sen ja saavuttanut haluamasi. Mikä oikeus miehellä on sitä sinulta riistää? Ja jos nyt luovut, et voi enää palata.
Ja kukaan ei tiedä toimiiko parisuhde oikeasti ennen kuin asuu yhdessä. Kestääkö se suhde siis sen arjen? Ei ehkä kannata laittaa peliin koko elämää kun toinen tarjoaa vain salmiakkia.. Katso ensin, niin et kadu.
 
emo
jaa.. jos mies on jo oman valintansa tehnyt niin aika rohkea se on ja selvästi luottaa teidän suhteeseen. no...voi olla että minä kallistuisin sille kannalle että jos toinen on valmis noin isoon uhrsukseen niin sitten olen minäkin. ja eihän sitä tiedä mitä elämä eteen heittää uusien tuulien mukana. mutta tämä on vain minun näkemykseni. olen aina ollut vähän heittäytyjä näissä asioissa. mitään en kyllä kadu vaikka välillä takkiin tuleekin. ole rohkea ja tee päätös jota et kadu myöhemmin.
 
emo
mieti mikä sulle on elämässä tärkeintä ura vai parisuhde. seuraa tähteä! kun istut vanhana kiikkustuolissa niin kumpaa uskot katuvasi enemmän, menetettyä uraa vai menetettyä rakkautta?
 
entä
mitä jos ehdottaisit kymmenen vuoden siirtymää? panette kamppeet yhteen ja sinulla on 10 vuotta aikaa nauttia työsi hedelmistä, suunnilleen siihen ikään kun miehesi on nyt. ehkä sinäkin siihen mennessä olet saanut jo tarpeeksesi vaativasta työelämästä ja siirryt painopisteen kotiin. se olisi reilua, olisitte sitten samalla viivalla. eroa tai kriisiä teille tuskin töiden takia tulee kun jo molemmat tiedätte kokemuksesta millaista se on, osaatte varoa karikoita. voitte hankkia vielä perhettäkin jos tahdotte, mies voi aivan hyvin olla pääasiallinen kodinvastaava jos se vaan teille sopii.

jos teillä on yhteistä halua ja rakkautta, löydätte kyllä kompromissin jossa molemmat saavat ja antavat. molemmille sopivasti uraa sekä uhrautumista myös kotielämään. tuo ikäero tekee sen että ette ole nyt ihan samoilla viivoilla, mutta ei se siihen kaadu jos kumpikin näette asian myös toisen kannalta. 10 vuotta on lyhyt aika loppujen lopuksi.
 
atta
mies nyt oman harmistuksensa ja uhrauksensa, jonka itse aikoinaan tehny silloisen vaimonsa takia,sinulla ? Eikös mies ollut uransa jättänyt aikoinaan,silloisen parisuhteensa takia? ei lienee ole ollut miehelle helppo päätös silloin, ja nyt odottaa sinun toimivan kuten itse joskus toimi.Sinänsä minusta väärin, että hän vaatii sinulta nyt sellaista uhrausta ,jonka itse tehny menneisyydessä, jonkin toisen suhteen eteen...silloinhan ei ole kyse ollut TEIDÄN suhteesta,joten ei reilua.Kirjoitanpa jotenkin sekavasti,toivottavasti ymmärsit pointin :)
 
surusilmä
No...mies on lopettanut ne varsinaiset alan työt jo aiemmin ja kokenut että hänelle se on nyt lähinnä rakas harrastus ja tehnyt toista työtä kokoajan siinä sivussa. Minulle se on ollut ja on työ jolla olen itseni elättänyt ja jota olen ajatellut tekeväni eläkkeelle asti. Olisi kuulemma mahdollista säilyttää tämä työ harrastuksena tulevaisuudessa, mutta eikö se sillon veisi vielä enemmän aikaa kun jonkun työn lisäksi sitten harrastaisin vielä vapaa-aikana??
Tiedän että kuulostaa siltä kuin mies sanelisi ehtoja,mutta kyllä hänkin on paljon uhrannut suhteemme eteen. Miten paljon vaan voi uhrata menettämättä itseään? En tiedä...rakastan häntä hyvin paljon.
 
vieras
Mulle ainakin oikea rakastuminen on ollut harvinaista ja siitä pitäisin kiinni. Toisaalta antoisa työkin on tärkeää. Mä uskon kompromisseiihin. Harvaa työtä on pakko tehdä 100 lasissa varsinkin, jos paikka työelämässä on jo ansaittu. Älä vielä luovu työstä, mutta yritä löytää tapa, jolla työ ei vie yhteistä aikaa täysin. Matkatyöt on tietysti hankalia, mutta jos pärjäisit kahden tyttösi kanssa, tässä tuskin on kyse sellaisestakaan.
 
atta
tilanne sinulla...molemmat olette tehneet ja olette valmiita tekemään suuriakin uhrauksia yhteisen onnenne eteen,mikä sinänsä todella ihailtavaa, mutta siinäpä se suurin kysymys sulla nyt onkin...mikä on se,joka eniten vaakakupissa painaa?kummastakaan ei lienee helppo luopua...urasta, eikä miehestä.Ettekö mitenkään pääsisi sopuun, että vaikka kaksi ensimmäistä vuotta kun olette saman katon alla, saisit jatkaa työtäsi,ja katsoisitte vaikuttaako se todella niin haitallisesti suhteeseen?
 
Kyy
Alkuperäinen kirjoittaja surusilmä:
No...mies on lopettanut ne varsinaiset alan työt jo aiemmin ja kokenut että hänelle se on nyt lähinnä rakas harrastus ja tehnyt toista työtä kokoajan siinä sivussa. Minulle se on ollut ja on työ jolla olen itseni elättänyt ja jota olen ajatellut tekeväni eläkkeelle asti. Olisi kuulemma mahdollista säilyttää tämä työ harrastuksena tulevaisuudessa, mutta eikö se sillon veisi vielä enemmän aikaa kun jonkun työn lisäksi sitten harrastaisin vielä vapaa-aikana??
Tiedän että kuulostaa siltä kuin mies sanelisi ehtoja,mutta kyllä hänkin on paljon uhrannut suhteemme eteen. Miten paljon vaan voi uhrata menettämättä itseään? En tiedä...rakastan häntä hyvin paljon.
Tämä on tärkeä kysymys ja harkitse tarkkaan vastausta. Rakkaus, jonka tähden menettää minuutensa, ei ole sen arvoinen! Voin sanoa ihan kokemuksesta. :hug: Sitten vasta kun mies hyväksyy sinut sellaisena kuin olet, on kyse todellisesta rakkaudesta. (Tämä ei nyt tarkoita sitä, että parisuhteen eteen ei tarvitsisi kompromisseja tehdä. Totta kai täytyy, mutta itseään ei saa kadottaa!)
 

Yhteistyössä