L
leena
Vieras
Kukaanhan ei voi mun puolesta tätä päättää, mutta johonkin pitää purkautua. Pitkä suhde menee koko aika vaan huonommaksi, mutta nyt en osaa sanoa kuinka paljon toisen lapsen tulo ja remontin keskellä asuminen lisää paineita.
Kuitenkin oikeitakin ongelmia on esim. multa salaillaan raha-asioita ja muita tärkeitä. Mies siis väittää ne hoitaneensa ja myöhemmin paljastuu, ettei ollutkaan. Lisäksi on jotenkin kiinni vanhemmissaan, joiden pillin mukaan hyppelee ja antaa niiden mielipiteiden vaikuttaa meidän asioihin. Usein mä kuulen viimeiseksi meidän remonttia koskevista hankinnoista, kun mies on jo vanhempiensa kanssa niitä suunnitellut. Vanhemmat ovat mukavia, mutta nykyään en voi sietää heitä lähelläni vain näiden meidän välisten asioiden takia.
En väitä olevani täydellinen, oikeasti olen mm. todella ärsyttävä nipottaja, kun itse en pysty jotain tekemään (esikoinen jaloissa), vaadin miestä tekemään sen ja toistan itseäni riittävän kauan, jotta asia hoituu. Toisaalta tämä on oire just siitä, ettei mies ole saanut yleensä asioita hoidettua. Nyt raskausaikana olen varmasti vielä hirveämpi, mutta toisaalta sen ei luulisi olevan yllätys, kun tämä on koettu jo ennenkin.
Eniten mua ahdistaa miehen raivarit, kun se saattaa suuttua tosi pienestä ja huutaa ja hakkaa seiniin, pöytiin tms. Ei siis ole muhun koskenut ikinä noissa tilanteissa, mutta n. viikko sitten nyrkki osui aivan mun käden viereen, kun löi keittiön tasoon. Silloin säikähdin oikeasti ja toisaalta jo toivoin, että olisi osunut, niin saisin kunnon syyn lähteä tästä suhteesta. Nämä raivarit on lisääntyneet paljon eli tulevat pienenkin riidan yhteydessä ja koko aika useammin. Pelottaa, että olenko mä kohta kohteena?
Mä en osaa puhua enää kellekään kaverille mitään näin henkilökohtaista. Jotenkin varmaan yritän pitää kulisseja pystyssä. Eilenkin vaan mainitsin yhdelle, että 6 vkl:a meni riidellessä, mutta en sen syvällisemmin asiaa selvittänyt. Tuntuu ja näinhän se onkin, että aika yksin olen tän asian kanssa. Ei oikeastaan tee edes mieli kenenkään kanssa mitään sopia, koska mulla on jatkuvasti paha mieli ja itku herkässä tästä tilanteesta. 1,5-vuotiaan lapsenkin takia haluaisin jo rauhan, koska se joutuu näidden purkauksien keskelle ja näkee jatkuvasti äidin itkemässä.
Kuitenkin oikeitakin ongelmia on esim. multa salaillaan raha-asioita ja muita tärkeitä. Mies siis väittää ne hoitaneensa ja myöhemmin paljastuu, ettei ollutkaan. Lisäksi on jotenkin kiinni vanhemmissaan, joiden pillin mukaan hyppelee ja antaa niiden mielipiteiden vaikuttaa meidän asioihin. Usein mä kuulen viimeiseksi meidän remonttia koskevista hankinnoista, kun mies on jo vanhempiensa kanssa niitä suunnitellut. Vanhemmat ovat mukavia, mutta nykyään en voi sietää heitä lähelläni vain näiden meidän välisten asioiden takia.
En väitä olevani täydellinen, oikeasti olen mm. todella ärsyttävä nipottaja, kun itse en pysty jotain tekemään (esikoinen jaloissa), vaadin miestä tekemään sen ja toistan itseäni riittävän kauan, jotta asia hoituu. Toisaalta tämä on oire just siitä, ettei mies ole saanut yleensä asioita hoidettua. Nyt raskausaikana olen varmasti vielä hirveämpi, mutta toisaalta sen ei luulisi olevan yllätys, kun tämä on koettu jo ennenkin.
Eniten mua ahdistaa miehen raivarit, kun se saattaa suuttua tosi pienestä ja huutaa ja hakkaa seiniin, pöytiin tms. Ei siis ole muhun koskenut ikinä noissa tilanteissa, mutta n. viikko sitten nyrkki osui aivan mun käden viereen, kun löi keittiön tasoon. Silloin säikähdin oikeasti ja toisaalta jo toivoin, että olisi osunut, niin saisin kunnon syyn lähteä tästä suhteesta. Nämä raivarit on lisääntyneet paljon eli tulevat pienenkin riidan yhteydessä ja koko aika useammin. Pelottaa, että olenko mä kohta kohteena?
Mä en osaa puhua enää kellekään kaverille mitään näin henkilökohtaista. Jotenkin varmaan yritän pitää kulisseja pystyssä. Eilenkin vaan mainitsin yhdelle, että 6 vkl:a meni riidellessä, mutta en sen syvällisemmin asiaa selvittänyt. Tuntuu ja näinhän se onkin, että aika yksin olen tän asian kanssa. Ei oikeastaan tee edes mieli kenenkään kanssa mitään sopia, koska mulla on jatkuvasti paha mieli ja itku herkässä tästä tilanteesta. 1,5-vuotiaan lapsenkin takia haluaisin jo rauhan, koska se joutuu näidden purkauksien keskelle ja näkee jatkuvasti äidin itkemässä.
Ammattiapuakin yritin varovasti ehdottaa, mutta lähinnä oli jotenkin huvittunut siitä.
