Ukko on näköjään käynyt halvimmissa mahdollisissa huorissa!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja :(
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

:(

Vieras
Hesaria luin tänään ja Pattayalta oli juttua, miten on halvin ja pahamaineisin paikka Thaimaassa. Siellä on ukko aikoinaan käynyt tökkimässä nälkäänäkeviä. Olen minä onnekas kun tuollaisen miehen olen itselleni löytänyt :(

Olisikohan aika laittaa kiertoon tuollainen helmi, ei kai kukaan voi itselleen tuollaista omia???
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
siis käynyt Ennen kuin tavannut sinut?

Yli 10 vuotta ennen tapaamistani, mutta silti tuo asia on välillämme ollut aina. Salasi sen, ei valehdellut mutta salasi, muualta paljastui. On sitä paitsi käynyt viisi kertaa siellä eli ei mikään hetken päähän pisto, vaan joka vuosi viiden vuoden ajan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Q-kuppi:
Ai että piti oikein lehdestä lukea, ennen kun sua alkoi ällöttää se, että miehesi on käynyt huorissa Pattayalla?
Mä en nyt tajunnut.

Ällöttää se aina, mutta en muista sitä koko aikaa, tuollaisesta se tulee mieleen - siksi aloitus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
siis käynyt Ennen kuin tavannut sinut?

Yli 10 vuotta ennen tapaamistani, mutta silti tuo asia on välillämme ollut aina. Salasi sen, ei valehdellut mutta salasi, muualta paljastui. On sitä paitsi käynyt viisi kertaa siellä eli ei mikään hetken päähän pisto, vaan joka vuosi viiden vuoden ajan.

Yäk. mä en ottais miestä, joka ois käynyt huorissa jossain, hinnasta viis. :(
 
Olisiko sen pitänyt istua kotona odottamassa, kunnes tapaa sinut?
Nuorena ja sinkkuna miehet joskus tekee tyhmyyksiä. Mutta mun mielestä se, mitä mies tekee liittonne aikana, on merkittävää. Ei se, mitä hän teki ennen sinua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:

Jos ehdit rakastua ja ihastua sydänjuuriasi myöten ennenkuin saat tietää niin se voi vaikuttaa, kuten meillä. Noin puoli vuotta tapaamisesta sain tietää, kun yksi miehen kaveri kysyi tiedänkö missä he ovat tavanneet eka kerran??? Voit uskoa, että mietin asiaa pitkään ja hartaasti, mutta olisi kai pitänyt miettiä vielä pitempään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Q-kuppi:
Olisiko sen pitänyt istua kotona odottamassa, kunnes tapaa sinut?
Nuorena ja sinkkuna miehet joskus tekee tyhmyyksiä. Mutta mun mielestä se, mitä mies tekee liittonne aikana, on merkittävää. Ei se, mitä hän teki ennen sinua.

Joku voi ajatella noin, mutta mä ajattelen niin, että mies, joka on joskus ostanut seksiä, ei ainakaan ois mulle tarpeeks hyvä. Ottasin vaikka tappajan mieluummin.
 
Tuo olisi ollut paras vaihtoehto, että olisi odottanut :)
 
Näin ajattelen itsekin, mutta kuten sanoin niin olimme tosi rakastuneita ja en osannut erota ihan tuon vuoksi, vaikka se asia on aina välillämme.
 
Jos sä et halua erota, niin sitten teidän on saatava se asia jotenkin pois teidän välistä. Puhumalla vaikka.
 
En mäkään ottaisi miestä, joka on joutunut seksistä maksamaan.
Mutta me juteltiin nämä asiat läpi ennen naimisiinmenoa: heti suhteen alussa kerrottiin toisillemme kaikki tietämisen arvoinen.
Mutta jotenkin vaikuttaa hullulta, että joku ottaisi nyt eron jonkun sellaisen asian takia, jonka mies teki yli kymmenen vuotta ennen heidän tapaamistaan. Muuttuuhan ihmiset vuosien varrella, kun vanhenevat.
 
No huh huh.Minä en ikinä olisi sellaisen miehen kanssa joka on käyny huorissa.Siis jos on tosiaan ollut niin epätoivoinen...Yöks...Ei ole normaalin miehen käytöstä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Q-kuppi:
Olisiko sen pitänyt istua kotona odottamassa, kunnes tapaa sinut?
Nuorena ja sinkkuna miehet joskus tekee tyhmyyksiä. Mutta mun mielestä se, mitä mies tekee liittonne aikana, on merkittävää. Ei se, mitä hän teki ennen sinua.

Tuo olisi ollut paras vaihtoehto, että olisi odottanut :)

Mutta eihän se ole realistinen vaihtoehto, jos tapasitte aikuisiällä :)
Jokaisella meillä on menneisyys, edes jonkinmoinen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja Q-kuppi:
Olisiko sen pitänyt istua kotona odottamassa, kunnes tapaa sinut?
Nuorena ja sinkkuna miehet joskus tekee tyhmyyksiä. Mutta mun mielestä se, mitä mies tekee liittonne aikana, on merkittävää. Ei se, mitä hän teki ennen sinua.

Joku voi ajatella noin, mutta mä ajattelen niin, että mies, joka on joskus ostanut seksiä, ei ainakaan ois mulle tarpeeks hyvä. Ottasin vaikka tappajan mieluummin.

Näin ajattelen itsekin, mutta kuten sanoin niin olimme tosi rakastuneita ja en osannut erota ihan tuon vuoksi, vaikka se asia on aina välillämme.

Jos sä et halua erota, niin sitten teidän on saatava se asia jotenkin pois teidän välistä. Puhumalla vaikka.

Ollaan puhuttu ja mies sanoo ettei ole ikinä missään bordelleissa käynyt tai missään seksiä suoranaisesti ostanut, vaikka kaikki tietää nämä thai-"tyttöystävät" ettei ne ilmaisia ole, maksu voi olla ruokaa, juomaa, vaatteita, baari-iltoja ja myös rahaa totta kai. Kyseessä on naiset, jotka loman ajan viihdyttävät miehiä kaikin mahdollisin tavoin, pesevät heidän vaatteensa ja ihan kaikkea.

Ilolintuja joka tapauksessa, vaikka tärkein tavoite onkin päästä naimisiin länsimaalaisen kans.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja Q-kuppi:
Olisiko sen pitänyt istua kotona odottamassa, kunnes tapaa sinut?
Nuorena ja sinkkuna miehet joskus tekee tyhmyyksiä. Mutta mun mielestä se, mitä mies tekee liittonne aikana, on merkittävää. Ei se, mitä hän teki ennen sinua.

Joku voi ajatella noin, mutta mä ajattelen niin, että mies, joka on joskus ostanut seksiä, ei ainakaan ois mulle tarpeeks hyvä. Ottasin vaikka tappajan mieluummin.

:o

tekisin päinvastoin.

mieluummin nuorena ostanut seksiä, kuin tappaja. :|
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No huh huh.Minä en ikinä olisi sellaisen miehen kanssa joka on käyny huorissa.Siis jos on tosiaan ollut niin epätoivoinen...Yöks...Ei ole normaalin miehen käytöstä.

Meistä tuskin monikaan tietää ihan kaikkea toisistamme, joten koskaan ei voi sanoa varmaksi mitään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ollaan puhuttu ja mies sanoo ettei ole ikinä missään bordelleissa käynyt tai missään seksiä suoranaisesti ostanut, vaikka kaikki tietää nämä thai-"tyttöystävät" ettei ne ilmaisia ole, maksu voi olla ruokaa, juomaa, vaatteita, baari-iltoja ja myös rahaa totta kai. Kyseessä on naiset, jotka loman ajan viihdyttävät miehiä kaikin mahdollisin tavoin, pesevät heidän vaatteensa ja ihan kaikkea.

Ilolintuja joka tapauksessa, vaikka tärkein tavoite onkin päästä naimisiin länsimaalaisen kans.

Olisiko tilanne eri, jos miehellä olisi ollut suomalainen kesäkissa jonka kanssa makasi, ja jolle maksoi juomat, ruoat, osti koruja tms?
Tai jos hänellä olisi ollut lomaromanssi vaikkapa Espanjassa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja cothis:
Mikäs siinä jos äijäs on pitäny vähän kivaa, sehän on ihan sallittua.

Minusta se on säälittävää ja antaa omituisen kuvan ihmisestä ja kyseessä on ollut nuori ihan normaalin näköinen mies - ei vanha äijänkuvatus, joka ei suomesta enää millään naista saa.
 
Hmmm... Mites sitten sellaiset miehet, jotka ovat harrastaneet seksiä useinkin vaikka ihan vain kotimaassa, mutta vähän kenen kanssa sattuu ja ties kuinka monen?? Mites se sitten eroaa ennen seurustelua seksistä, maksaa se tai ei??

Kyllä niitäkin naksuttelijoita on ollut useita, jotka ovat nyt naimisissa ja rauhoittuneet, mutta nuorina mennyt missä sattuu...

Kyllä varmaan Suomestakin saa "nälkää näkevää" tai tautista, jopa ilmaitteeksi...

Ja minä en hyväksy Pattajalla (tai muuallakaan) käyntiä, varsinkin kun siellä nämä "ammattilaiset" ovat harvoin aikuisia :'(
 
Yhteistyössä