Minusta on ehdottoman tärkeää, että menet sinne kerhoon. On aika hassua ajatella, että jos lapsi on arka niin pidetään häntä nyt vain kotona. Kynnys seuraan vaan nousee ja nousee iän myötä. Pienenä on juuri erinomainen tilanne harjoitella seurassa olemista äidin kanssa tutussa viikottain toistuvassa tilanteessa. Jos ootte vain kotona, myöhemmin hän joutuu sitten kylmiltään tilanteisiin, jossa on sitä seuraa ja ehkä vielä äitikin poissa. Sinuna kävisin kerhossa, lapsesi siihe ajan kanssa tottuu. Mutta tekisin sen täysin lapsentahtisesti. Jos hän haluaa istua koko ajan sylissäsi, anna istua. Siellä hän tarkkailee muita ja touhuja ja liittyy mukaan, kun on itse siihen valmis. Jos hän haluaa, voi jopa aluksi istua kasvot sinuun päin eli näkee lähinnä sinut. Luonnostaan arkakin lapsi jossain vaiheessa alkaa kurkkia mitä tapahtuu. En pakottaisi häntä lattialle enkä väkisten yrittäisi saada kontaktia muihin. Aika tekee tehtävänsä. Itsellä on poika, joka kanssa vuoden iässä hieman ujohko. Mutta aina on menty eri paikkoihin ja on saanut olla sylissä ja "turvassa harjoitella" niin nyt melkein 2,5v ja kyllä on sosiaalinen.Mutta ei siis pakkoa! Ja toistuvat tutut kerhot on juuri hyvästä.