Uhmakas 5-vuotias

onko neuvoja miten toimia todella uhmakkaan 5v. tytön kanssa, neuvot alkaa olla vähissä.Tyttö suuttuessaan paiskoo ovia ja rikkoo tavaroita ja kiusaa pienempiä sisaruksiaan (pienemmät iältään 3v.poika ja 1.3v.tyttö).aluksi laitoimme hänet omaan huoneeseen miettimään ei auttanut,sitten on kokeiltu syliin ottamista ja siinä pitämistä niin kauan kun rauhoittuu ei tehoa.on myös kokeiltu karkkipäivän pois ottamista ja jonkin kivan asian tekemättä jättämistä ei tehoa.olen aivan jo neuvoton.olemme mieheni kanssa myös tehneet niin että tyttömme saa itsenäistä huomiota eli pääsee ostoksille esim. minun kanssani yksin mukaan tai isän kanssa ulos yksin mutta auttaa vaan vähän aikaa.lapsemme ovat hoidossa päiväkodissa siellä asiat yleensä sujuvat, mutta kun menen hakemaan alkaa kiukuttelu.antakaa hyviä neuvoja.en haluaisi lastani viedä kasvatus-ja perheneuvolaan, kun välillä saattaa hyviä päiviä olla montakin peräkkäin.kiitos jo etukäteen kaikille neuvoja antaville.

 

Meidän kohta 5v esikoinen on myös tosi lujaluonteinen tyttö! Ja meilläkin on kaksi pienempää sisarusta. Tyttö on tosi fiksu ja kilttikin, kun saa olla yksin. Pienempien sisarusten seurassa on jatkuvaa tappelua, huutoa, ovien paiskomista, lällättelyä, tuuppimista, lyömistä, vastaansanomista, tottelemattomuutta... Ja vanhempien pinnaa koetellaan tosissaan. Tyttö on ollut härkäpäinen koko ikänsä eli ihan pelkästä uhmaiästäkään meillä ei ole kyse.

Tilanteen tekee hankalaksi se, ettei meillä lapsia voi oikein erotella toisistaan, kun ovat kotona. Esikoisella on oma muskarinsa ja toki hänelle keksitään aina jotain "kehittävää" puuhaa. Usein kuitenkin pienemmät "sotkevat" systeemit. Tietsikkapeli on ainoa oma juttu, joka rauhoittaa. Niitä kahdenkeskisiä hetkiä on kuitenkin varmaan liian vähän. Miten teillä? Miten tyttönne käyttäytyy kotona, jos saa kaiken huomion teiltä vanhemmilta? Meillä se on oikeastaan ainoa keino ja valitettavasti harvoin mahdollista. Olen toki lähtenyt joskus leffaan tms. esikoisen kanssa kahdestaan, mutta ei siitä jälkeenpäin mitään "kiitosta" saa.

Itse uskon, että 5v tarvitsee jo tosiaan jotain päiväkotitouhuja ja ikätovereita, mutta "helpottavaa" lukea, että teidän tapauksessa ei sekään aina ole ratkaisu.

Sisarusparvessa ei arki aina ole helppoa. Jokainen taistelee asemastaan ja vanhempien huomiosta. Joskus tuntee itsensä todella avuttomaksi, kun ei omista kuutta kättä.

Ei muuta kuin voimia lujatahtoisen tytön kanssa - pitkää pinnaa, pelisääntöjä ja ennenkaikkea mahdollisimman paljon omaa aikaa vain hänelle.

 

meillä tyttö käyttäytyy todella hyvin jonkin aikaa jos on saanut koko huomioni, mutta meilläkin aikaa hänelle on selvästikin liian vähän ja hän hermostuu heti jos joudun sanomaan hänelle että nyt ei voida tehdä tätä juttua kun äiti on pienempien kanssa.yritän kyllä aina vapaa päivinä keksiä pienien päiväunien ajaksi yhteistä askartelua tai piirtämistä mutta ei siihenkään aina ole aikaa kun kotityötkin on hoidettava.onpa kiva kun en ole yksin ongelmani kanssa.

 

Meillä on ollut esikoisella tosi kovasti tota uhmaa ja nuorinkin on aika sisukas suuttuessaan.Pahinta on tavaroiden heittely kun tuntuu että lentää mikä tahansa satuu kädessä olemaan.
Joskus olen huomannut että joillakin helpotaa jokin välipala, verensokeri vaihtelut tekevät kiukkuiseksi.Ei siis mitään karkki juttuja, liika makean syöntikin tekee joistain lapsista kauhean levottomia ja kiukkuisia.Samati jos lapsi ei muista juoda riittävästi varsinkin kesäkuumalla.Ja se että hoidosta hakiessa pitää sitä huomiota saada sitten vaikka negatiivisilla keinoilla on aika tavallista.Jotenkin lapset on hoidossa kuitenkin aina vähän "vieraskoreita" ja on kaikenlaisia lastenvälisiä valtataisteluita jne.siitä syntyy lapselle sisäisiä paineita joita pitää jotenkin purkaa ja oma äiti on niin turvallinen että hänen seurasaan voi sitten päästellä höyryjä.Sitä pitää vain yritää oppia kohtamaan nämä negatiivisetkin tunteet, hyvähän ne on purkaa jotenkin pois, eikä padota ahdistukseksi.
Vois kokeilla jotain myrtsikkä nurkaa jossa olis vaikka joku nukke tai röllin kuva tms. ja sille vois sitte käydä vähän "mötyyttämässä", jos/ kun vanhemmat ei jaksa kaikkee ottaa vastaan.Siis on luvallista tuntea kiukkua ja uhmaa, mutta toisia ei saa satuttaa eikä tavaroita rikkoa.Rikkomisesta pitää aina seurata jotain ... itsehillintää ja kiukun kanavointia vaikka myrtsikkänurkassa huutamiseks voi yhdessä opetella.

 

Meillä on välillä samanlaista 5 v. pojan kanssa (pikkusisarukset 3,5 ja 2 v.). Meillä on auttanut se että poika saa purkaa energiaa liikuntaan, kun sitä näyttää riittävän, esim 5 km:n hiihtolenkki isän kanssa ei tee tiukkaakaan... tai hakee itsekseen puuliiteristä pulkallisen puita, tyhjentää tiskikoneen, vie matot ulos ja imuroi (jäljestä viis!), kesällä pihallamme on jättitrampoliini. Sitten jo kaipaakin rauhallista leikkiä ja iltaisin unikin tulee rauhallisesti. Toki joinain päivinä ei auta mikään, sitten vaan tehdään koko sakki "isojen" juttuja, eli pienetkin saavat askarrella tms. Pienintä, tyttöä, ei kiusaa, mutta saattaa kantaa häirikön esim vessaan ja lukita oven ulkopuolelta. Pikkuveljeä raapii ja repii kaulasta sekä irvistelee ja pelottelee. Olen kuitenkin yrittänyt tehdä selväksi, että niin ei saa käyttäytyä. Usein auttaa se, kun sanoo että älä opettele huonoja tapoja, kun sellaisia ei saa käyttää sitten eskarissa ensi vuonna.

 

Meidän noin 5-vuotias on myös välillä uhmakas. Kun rupesimme selvittämään missä tilanteissa uhmakkuus ilmenee ja mitä sitä ennen on tapahtunut löytyi yksi syy. Lapsemme kaipaa huomiota. Kun lisäsimme päivittäisiin rutiineihin aikaa hellittelylle, sylittelylle ja keskustelulle, loppui agressiiviset uhmakohtuakset kuin seinään.

Voisiko tästä olla apua teille?

 

pyydä jotain samanikäistä lasta leikkimään hänen kanssaan. kotityöt voivat olla ehkä kätevä ratkaisu, mutta liiallinen vastuunottaminen vaikka se tulisikin lapsesta itsestään VOI olla vahingollista lapsen kehitykselle. Voimia, sillä samanlainen tilanne meilläkin ja tiedän miten raskasta se voi olla.