Uhma; selviytyminen....

[äiti-73]

Vinkkejä ja kokemuksia kaivataan seuraavaan...Elokuussa 4v täyttävä tyttö jonka ns uhma kestänyt jo n. vuoden (lukuunottamatta erinäisiä ns hyviä päiviä...). Mikään ei auta, tepsi eikä tehoa. Ei vanhempien hillitty käytös eli rauhallinen puhe jne, eikä liioin kovemmat rangaistuksetkaan. Tappelua syntyy milloin mistäkin; syömisestä, pukemisesta, arkipäivän asioista. Nukkumaanmenot yhtä souvaamista; isä vie tytön sänkyyn, peittelee ja hyvät yöt. Sitä ennen käyty pissat, juomiset jne läpi. Isä pääsee olohuoneeseen niin piru irti! Tyttö pois sängystä ja kiljuu/huutaa isäänsä pistämään peittoa päälle. Paino sanalle kiljuu.... .Tätä jatkuu parhaimmillaan tunnista toiseen, joskus jopa 3h!!!! Joskus tilanne raukeaa siihen että tyttö kiljuu ja huutaa niin että oksentaa ja tilanne laukeaa siihen. Olemme yrittäneet sanoa ja tehdä kuten neuvolassakin "opetettiin" eli tytölle kerran peitto päälle ja jos kömpii pois niin annetaan tytön huutaa, voi kuulemma muutaman illan viedä mutta lopputuloksena pitäisi olla "rauhallinen" tyttö muutamien opettavaisten iltojen jälkeen...ja pah! Ei tehonnut . Pukeminen yhtä taistelua; tyttö kiljuu ja potkii ja heittelee kenkiä jne ja on kuulemma vauva eli ei osaa sitä sun tätä. tämä sama pätee syömiseenkin; tyttö leikkii ruualla ja vetoaa samaiseen vauvajuttuun eli ei osaa syödä jne ja huuto on valmis. Olemme koittaneen pitää yllä puolen tunnin ns sääntöä eli jollei siinä ajassa ruoka maita niin lautanen pois. Eilen viimeksi kielsin tyttöä repimästä tapettia ties kuinka montaa kertaa kunnes viimeisellä kerralla tyttö katsoi kirkkain silmin minua ja repi tapettia silti...hoh hoijaa...Eli jos jollain on hyviä vinkkejä miten hommat hoituisi "paremmin" taikka esim kokemuksia ns tarrataulusta missä lapsi saa hyvästä käytöksestä aina tarran jne, niin otetaan ilolla vastaan. Myös kokemuksia ns jäähyn antamisista...eli onko tehonnut/auttanut. Itse olen todella väsynyt/turhautunut kun mikään ei tunnu auttavan. Vedämme mieheni kanssa ns yhtäköyttä asioista tytön suhteen mutta nyt tuntuu kuin olisimme ajautuneet umpikujaan vailla pois pääsyä. Olen käynyt pari kertaa jo neuvolapsykologin juttusilla, mutta kaikesta huolimatta homma ei tehoa...

 

[annukan äiti]

Tähän ei voi muuta kuin :hug: meillä hyvin, hyvin samanlaista heinkuussa 4 täyttävän tytön kanssa... en edes jaksa kirjoittaa... tästä ei nyt sulle ollut mitään hyötyä, mut ainakin tiiät ettet ole yksin. miekin olen täysin neuvoton, uupunut ja väsynyt tuon tytön kans, eikä mitkään johdonmukaisuudet ym paljon auta... *huokaus*

 

[äiti-03-05]

Meidän tytöllä 3 v 6 kk on myös kova tahto. Huutaa ja kiukuttelee ja sen jälkeen turvautuu raastavimpaan keinoonsa eli kiljuntaan korkealta, kovaa ja kauan. Tässä opetellessani äidiksi, olen välillä itsekin hermostunut ja huutanut takaisin. 3 min arestitkin ovat olleet käytössä, mutta olen huomannut, että aresti saattaa tehota tilanteessa, jossa tyttö tietää kiusanneensa "liikaa" pikkuveljeään kehoituksistani huolimatta, mutta muissa tilanteissa aresti tuntuu enemmänkin provosoivan häntä kuin rauhoittavan. Nyt olen saanut ahaa elämyksen. Annan tytön meuhkata jonkin aikaa ja sitten käyn kysymässä, että "mikä hätänä?" Katson silmiin ja myötäilen hänen liikkeitään. "Haluatko syliin ja kertoa, että miksi huudat?" Jos ei halua, menen jatkamaan hommiani tai keksin jotain kotipuuhaa. Tyttö jatkaa kiljunnalla, mutta alkaa seurailemaan, että mitä puuhailen ja silloin minä taas kysyn, että "mikä hätänä?" Tällä menetelmällä huudot ovat jääneet lyhyemmiksi ja tyttö on rauhoittunut. En siis anna tytön tunnetilan vaikuttaa omaani, vaan pysyn itse rauhallisena. Yritän unohtaa, että mitä naapurit ajattelevat kuunnellessaan tytön meuhkaamista. Eipähän kuulu enää minun meuhkausta Asumme kerrostalossa ja olen kertonut naapureille, että tyttö on hyvin omapäinen luonne ja väistämättä noita huutotilanteita tulee. Tytölle ja veljelle tulee rajuja riitoja nykyisin harvemmin. Usein saamme asiat selviksi ihan neuvottelemalla.

 

[mutter]

ihanaa huomata että on muitakin joilla on kovatahtoisia tenavia..kyllä välillä tuntuu et miten tästä selvitään?viimeeks aamul oli taas kova tahtojentaisto kun piti kerhoon lähteä. koitan täs vaan ajatella positiivisesti kohtahan ne on jo isoja..

 

[Akkavalta]

Mulla on tepsinyt tällainen et otetaan vaik tuo tapetin repiminen (vaikkei meil kerrostalos ole tapetteja)et jos tyttö repii tapetteja niin ei ole huomaavinaankaan vaan kiinnittää lapsen huomion muualle esim juttelemalla sisaruksen kans jostain aivan mielettömän mielenkiintoisesta asiasta. Oikein korostaa EIHÄN, NIINKÖ, MITEN SE SILLAI, MAHTAVAA jne. Jolloinka laps tulee katsoon mikä on niin mielenkiintoista. Sit vasta myöhemmin pyytää lapsen siihen tapetin viereen ja keskustelee nätisti et kuin ikävän näköinen seinä on ja kuin pahalta vanhemmista tuntuu. Jos ei ole sisarusta niin menee vaikka jonkun kukkapurkin luokse ja huokaisee VOI EI. EI VOI OLLA TOTTA. MITEN SE NYT NÄIN. ja kun uhmis tulee viereen niin sanoo et katsoppa ku toi multa on ihan ruskeeta. joo-o. on se. jne tai jotain muuta typerää jolloinka laps unohtaa mitä oli tekemässä.

 

[Mummy Sunshine]

\

Mulla on tepsinyt tällainen et otetaan vaik tuo tapetin repiminen (vaikkei meil kerrostalos ole tapetteja)et jos tyttö repii tapetteja niin ei ole huomaavinaankaan vaan kiinnittää lapsen huomion muualle esim juttelemalla sisaruksen kans jostain aivan mielettömän mielenkiintoisesta asiasta. Oikein korostaa EIHÄN, NIINKÖ, MITEN SE SILLAI, MAHTAVAA jne. Jolloinka laps tulee katsoon mikä on niin mielenkiintoista. Sit vasta myöhemmin pyytää lapsen siihen tapetin viereen ja keskustelee nätisti et kuin ikävän näköinen seinä on ja kuin pahalta vanhemmista tuntuu. Jos ei ole sisarusta niin menee vaikka jonkun kukkapurkin luokse ja huokaisee VOI EI. EI VOI OLLA TOTTA. MITEN SE NYT NÄIN. ja kun uhmis tulee viereen niin sanoo et katsoppa ku toi multa on ihan ruskeeta. joo-o. on se. jne tai jotain muuta typerää jolloinka laps unohtaa mitä oli tekemässä.

Sopiskohan toi huomiotta jättäminen paremmin johonkin muuhun toimintoon kuin tapetin repimiseen..

 

[Martza]

Samaa vikaa tääpääs.. tyttö on 4,5v ja 1,5v varmaan ollut aikas kova uhma ja todella välillä tuntuu että pää hajoo, välillä kiroon itteni että oon varmaan maailman kauhein äiti kun sorrun huutaan, välillä taas pystyn pysyyn rauhallisena jne. kaikkee ollaan kans kokeiltu. tarroja annettu aina hyvistä päivistä, välillä tepsinyt,välillä ei, jäähypenkki on nytkin käytössä ja siinä saa sitten pitää ainakin lähes puoltuntia että vähän tepsii, 4minuuttia ei olisi mitään (siis se 1min/vuosi).. huuto ja hermoilu ei auta mitään muttakun siihenkin tulee liian usein syyllistyttyä.. parhaiten tepsii se KUN PYSTYY (PYSTYISKIN) PITÄÄN ITSENSÄ TYYNENÄ ja olla niinku ei huomaiskaan JOITAKIN PAHOJA TEKOJA,esim huutoja ym, ja sitten SÄÄNNÖT jotka selitetään lapselle ´(sata kertaa koska ei kuuntele,niin ehkä joskus jotain jää kaaliin..) ja niistä säännöistä kiinni pitäminen! Esim, kun tekee pahaa, sanoo kerran/kaksi että noin ei saa tehdä,koska....ja sen, että huonolla käytöksellä /sääntöjen rikkomisella on seuraukset, ja kun seuraus on esim jäähy, niin jos/KUN ei kiellosta usko, menee ja kantaa tai pyytää käveleen, tyynen rauhallisena sinne penkille istuskeleen ja antaa raivota siä. tepsii,ainakin joskus. ja kun sitä positiivista huomioo jaksais antaa mahd paljon niille vaikka koville ottaakin kun saa niin tapella.. entiä, kamppaillaan tääkin lähes päivittäin.joskus toki on hyviäkin päiviä. koskahan tää uhma loppuu? sitten kun murrosikä alkaa?????

 

[taustalla]

Mulla 3.5v poika uhmailee. Meillä niin, että kotona tuhmapenkki toimii, kunhan sitä pidetään tarmokkaasti yllä. Jos kerrankin jättää huomioimatta jonkin tempun niin seuraavalla kerralla miettimistauko ei enää toimi. Mutta ehdottomasti suosittelen jäähyjä.. ainakin kannattaa kokeilla koska meillä halpotti tosi paljon.

Ongelma onkin lähinnä kyläily ja käytös ihmisten ilmoilla.. Tuhmapenkki ei toimi esim bussissa, koska ei jäähyä voi tietenkään siirtää odottamaan kotiin pääsyä.. Huoh.. Helppoa ei ole olla sen riehuvan kakaran äiti, vaikka muut kuinka huomattelisi ja supisisi esim bussissa.

 

[RiikkaTii]

Oletteko ottaneet leluja jäähylle? Meillä pikkulegojen ottaminen jäähylle on aika kova uhkaus.

Ja jäähy toimii tuon 4-vuotiaan kohdallakin. Jos tekee kotain "pientä" väärin, niin komennan portaalle jäähylle. Usein huutaa siinä jonkun aikaa mutta rauhoittuu aika pian. Sitten pois, anteeksipyyntö ja muihin hommiin.

 

[taustalla]

Tuosta kodin ulkopuolella käyttäytymisestä, voisko sitä ihan "opetella" sillain, että menee lapsen kanssa kauppaan, ja tekee selväksi lapselle että jos ei ole nätisti, ni sitte mennään heti pois. Ja myös toteutetaan se heti, jos lapsi alkaa uhmailemaan tms. Bussistakin voi hypätä pois, jos ei matka muuten suju. Ei tietty kiireessä.

Toinen asia mitä pitäis jaksaa muistaa antaa lapsillensa määrättömästi, on aika ja huomio. En tietenkään väitä että ette jo nyt sitä antais, mutta joinakin hyvän käytöksen palkintoina vois olla esim. että "jos puet nyt kiltisti, niin äiti leikkii sun kanssa sitten nukkekotia", "jos tulet reippaasti kylvystä niin äiti kerkeää lukea enemmän satuja" tms. Ja antaa ylenpalttisia kehuja ihan tosta vaan, ilman sen kummempaa pyydettyä toimintoa: "ai että te leikitte täällä niin hienosti" jne. Ja joskus voi antaa tilanteen mennä siihen, että sitä nukkekotia tai muuta houkutinta ei tulekaan, koska lapsi ei totellut, ja sitten myöhemmin muistuttaa siitä että "muistatkos miten kävi viimeksi kun vain riehuit etkä antanut pukea? Ei keretty leikkiä kotia". Tuon ikäinen kyllä muistaa jo.
Mulle kerran sanottiin, että jos ei muuten aika meinaa riittää, niin kuitenkin päivässä pitäis pyhittää puoli tuntia VAIN lapselle ja itselle, yhdessä jotain tehden.

Ja se vielä kielloista ja säännöistä; eihän niitä ole liikaa? Jos nimittäin joka asiasta kielletään (tietenkin lukuunottamatta esim. just tapetin repimistä tms), niin sille helposti lapsikin turtuu eikä jaksa enää kuunnella mistä se äiti taas pajattaa. Ja kun kielletään/torutaan, niin tehdään se selkeästi, lyhyesti ja ytimekkäästi ilman turhia syy-seuraus-rimpsuja ja kouhkaamista.

Tuosta pikkuvauvajutusta, kun tyttö tykkää heittäytyä vauvaksi välillä, niin auttaisko jos vaikka joskus istuttaisit tytön katsomaan yhdessä vauvakuvia jne., ja samalla yhdessä tytön kans selvittäisitte, mitä ne vauvat OIKEASTI tekee ja miltä ne näyttää, ja samalla vertailla niitä tyttöön/nykysiin kuviin tytöstä. "Vauvalla on vaipat, onko sinulla enää?" "Vauva ei osaa syödä, koska se ei ole kunnolla kehittynyt. Oletko sinä?" Ja sitten vaikka selostaa että ei ole yhtään kivaa olla vauva kun ei osaa asioita, tai jotain.

En tiiä oisko noista nyt sitte mitään vinkkiä edes.. Tsemppiä kuitenkin! :flower:

 

[selvisin]

Tytöt tuntuu olevan kovakalloisempia ja uhmakkaampia ja vaikeampia kuin pojat.

Omanikin oli vallan järkyttävä mutta on kyllä kamppailusta ja minun vääristä toimistani huolimatta kasvanut ihan vastuuntuntoiseksi ja normaaliksi nuoreksi naiseksi.

HUOMIOTTA JÄTTÄMISESTÄ sanoisin, että EI MISSÄÄN NIMESSÄ !

EN suosittele lainkaan !

MInusta pitää kertoa, mitä saa ja mitä ei saa tehdä ja miksi. Ja kertoa, mitä voi tehdä.

Vertaan tuota hylkäämiseen. AIvan sama kuin se tilanne, että jossain leikkipuistossa tai kauppakeskuksessa lapsi kieltäytyy lähtemästä ja vanhemmat sanoo: jää sinä tänne minä menen. Ja lähtee kävelemään pois päin ja lapsi juoksee perässä järkyttyneenä huutaen: älkää jättäkö minua tänne.!
Ja vanhemmat vaan menee.
Siinä ei ole mitään kasvatuksellista, että uhkaa hylätä lapsen tai jättää huomioimatta lapsen.
Muistan nimittäin tapauksen:
Lapsi oli jo iso, taisi olla koulussa alaluokilla jo. Hän teki tai sanoi jotain, mitä vanhemmat eivät pitäneet suotavana, se oli jotain varsin viatonta, mutta hölmöä, en muista enää mitä se oli. VAnhemmat eivät kiinnittäneet mitään huomiota lapseen pieneen hetkeen, käänsivät selkänsä ja juttelivat keskenään ihan muista asioista aivan kuin tätä (heidän omaa) lasta ei olisi ollut paikalla olemassaankaan.

Lapsen ilme oli kyllä katsomisen arvoinen. Hän oli paitsi hämmästynyt, myös ymmällään. HÄn ei tajunnut, miksi hänet pudotettiin ulkopuolelle, miksi häntä ei nyt olekaan. Hän katseli aikuisia ja oli todella hämillään.

MInulla ei silloin ollut vielä lapsia ja ajattelin, etten ikinä, ikinä noin tekisi omalle lapselleni: sanoisin aina, että miksi ja mitä hän teki hölmösti, että noin ei tehdä siksi.. Kyse ei siis ollut edes ilkityöstä, tapetin repimisestä tai raivokohtauksesta tai "en halua, en osaa, minä haluan" jne, vaan jostain varsin viattomasta, mutta vähän hölmöstä jutusta.

 

[selvisin]

Vieraan kirjoutuksesta vauva-jutusta tuli mieleen: meilä on 3,5 v tenava jonka kanssa isä leikkii välillä vauvajuttuja. Pitää sylissä kuin vauvaa ja sitten tulee leikisti tuttipulloa ja tuttia ja tenava sylkee ne näkymättömät pois ja mies laittaa aina takaisin. Isin vauva. Ja sitten kikatetaan.

Etenkin kun on pienempi, vauva, joka saa syliä ja hoitoa enemmän kuin isompi, isompikin haluaa osalliseksi vauva-passaamisesta ja jos se tehtäisi leikin varjolla ?
Meiläon toki helppo uhma, sitä on vähän ja se on hallittavissa.
Haluamisiin ja ulinoihin en aina jaksa, joskus olen alkanut itsekin ulova: byää, mä haluun, mä en haluu, jne.
Ja leikkipuistossa leikkiauton takana istuin ja hoin kuten tenavakin oikeasti auton takapenkillä: mä en jaksa, milloin ollaan perillä.. ja muksulla oli hauskaa.

 

[taustalla]

Toi oikeestaan olikn parempi neuvo kuin omani tuo vauva-juttu, että kun välillä saa leikkiä "luvan kanssa" vauvaa, niin sitte ehkä ei tule enää tahallaan tehtyä niin. Yritin vaan miettiä että jos sen koko jutun kääntäis niin että "ei ne vauvat ny niin cool oo", niin ehkä lapsikin ois sitte heittäny vauvamaneerinsa pois. Meillä se osittain toimii meidän 2,7 - vuotiaalle pojalle, kun rupeaa matkimaan pikkuveljeään sopimattomassa tilanteessa. "Sinä olet jo iso poika niin osaat jo käyttäytyä paremmin kuin vauvat, näytä esimerkkiä niin vauvakin oppii".

 

[uhmiksenäiti]

Meidän neiti heittäytyy vauvaksi ja tai riiviöksi aina kun ei ole saanut tarpeeksi huomiota äidiltä. Nykyisin mietin iltaisin minkä verran olemme ihan oikeasti olleet tytön kanssa päivän mittaan. Joskus yllätyn itsekin miten vähän olimmekaan yhdessä,vaikka kuvittelin viettäneeni päivän hänen kanssaan. Aamupalalla joudun huomioimaan hänen lisäkseen myös vauvan ja syömään itse. Kun lähdemme ulos, vauva käy unille. Mielestäni olen ollut tytön kanssa ulkona, vaan kun tarkemmin miettii, hän leikkikin naapurin muksujen kanssa. Sisään tultua syödään, vauva saattaa herätä, yhteistä aikaa leikille ei ehkä jää. Iltaisinkin voi olla kauppareissua, kotitöitä, omia menoja, tyttö touhuaa isänsä kanssa, kenties lisää ulkoilua, mutta tyttö leikkii taas toisten lasten kanssa. Päivä saattaa hujahtaa iltaan niin, että olemme touhuilleet koko päivän olematta varsinaisesti kunnolla yhdessä. Yksi tälläinen päivä silloin tällöin ei vielä maata kaada, mutta useampi peräkkäin, niin johan vauvattaa ja tuhotyöt alkavat. Muutenkin tyttö tuntuu olevan hyvä huomaamaan milloin olen väsynyt ja silloin hän heittäytyy kaikkein vaikeimmaksi. Juuuuu... ja meidänkin neiti oksentaa huudettuaan hetken oikein kunnolla!
Jäähypenkki ei oikein toiminut meillä ja ainoa asia mihin huomiotta jättäminen tehoaa, on ruma kielenkäyttö. Naapurin teineiltä omaksuttu v-sana unohtui kummasti, kun kukaan ei kommentoinut mitenkään, vaikka neiti kuinka rankutti sitä puoli päivää. Huutaminen ei auta mitään, mutta syliin nappaaminen silloin, kun vauhti alkaa kiihtyä, toimii. Myös Jo Frostin lapsityrannit kirjasta napattu idea pelittää meillä kivasti... neitiä aletaan valmistaa hyvissä ajoin esim. ulkoa sisälle lähtöön, että raivarilta vältytään. Muutenkin koitan aina kertoa mitä seuraavaksi tehdään, ettei tule yllätyksenä.

Ai nii ja meillä toimineita konsteja sängyssä temppuiluun! Tyttö karkaili sängystä pois ja minä kannoin kerta toisensa jälkeen takaisin neitiä joka huusi "ei sänkyyn" ja rimpuili. Sitten käänsin asian nurin. Laitoin hänet sänkyyn ja kun hän oli taas lähdössä pois, ilmoitin, että menes pois, kun et osaa olla. Jäin itse makuuhuoneeseen ja komensin hänet pois. Kohta tyttö jo kurkisti ovelta, että mitä se äiti jäi puuhaamaan. Komensin vaan pois ja saattelin muutaman kerran ovelle jos yritti tulla. Hetken päästä neiti huusi tahtovansa sänkyyn. Tämän kun on toistanut muutamana iltana, niin alkavan temppuilun lopettamiseen riittää nykyisin kysymys, että vienkö sinut pois. Muualla ei sitten luonnollisestikaan pidä olla mitään kovin kiintoisaa tekemistä. Peiton viskely meillä loppuu varsin nopeasti takavarikoimalla peitto hetkeksi... toosin usein paras konsti on kuitenkin syliin ottaminen ja iso ja pitkä hali ennen takaisin petiin kellauttamista.