tyytymätön ja kititsevä 4-kuinen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kyllästynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kyllästynyt

Vieras
Heippa, eksyin tänne palstalle ja toivottavasti joku osaapi auttaa. Mulla on nyt nelikuinen esikoistytöntyllerö. Tähän asti sen kans on menny ihan jees, mitä nyt ihan alussa normaalit ilmavaivahuudot yms. Täysimetyksellä mennään vielä toistaseks. Yleensä tyttö on ollu hyväntuulinen ja viihtyny itekseen lattialla leikkimatolla tai sitterissä pitkänki aikaa. Nyt pari viikkoa on kuiteski ollu sellasta, että tyttö ei siis yksinkertasesi oo ikinä tyytyväinen. Se kyllä herää aina hyväntuulisena, syö ja viihtyy pikkuhetken aikaa lattialla tai sitterissä, mutta sit sillä ikään ku menee hermo ja alkaa kitinä. Mikään ei kelpaa. Yritän näyttää leluja, kirjan kuvia, vaihtaa asentoa, laulaa, lorutella, mutta ei. Pakko ottaa syliin. Jos en heti ota, itku vaan yltyy ja lopulta huutaa ihan punasena kurkku suorana niin, että lopuks vaan korina kuuluu kurkusta. Se on ihan hirveetä. Nälästä ei pitäs olla kyse, syö kahen tunnin välein edelleen eikä yleensä ees huoli tissiä näissä tilanteissa. kun otan syliin, saan aikani hytkyttää ja kanniskella, ennenku rauhottuu vähän, mutta pois sylistä ei suostu menemään enää, heti alkaa sama hirveä huuto. Käytännössä siis koko ajan täytyy kanniskella ja viihdyttää.. Sillonki kätisee heti ku liike loppuu.

Onko kellään kokemuksia ja esim ideoita, mitä mukavaa ja kiinnostavaa tekemistä vois tytölle keksiä? Onko se vaan kyllästyny tuohon lattialla olemiseen ja leluihinsa (toki vaihtelen aina leluja, ettei oo koko ajan samat jne). Vai voisko olla kyse jostain muusta? korvatulehustaki mietin, koska tyttö rääkyessään haroo korvaansa, mutta en kuiteskaan usko koska se nukkuu aina tosi hyvin ja luin, että tuo korvan harominen on normaalia väsyneenä tai sit voi viitata hampaisiin... Oon ihan pihalla ja nyt alkaa suoraan sanoen pikkuhiljaa kyrsiä koko touhu. On vähä niinku ilo kaikonnu koko hommasta ku tyttö on koko aika tyytymätön, aina vaan oottaa että joko olis menny niin kauan että sen sais laittaa nukkumaan...

Tottakai on varmaan paljo vaikeampiaki vauvoja, koliikkitapauksia yms yms, mutta en nyt välittäis kuulla mitään sellasta että "eihän tuo vielä mitään..." Toivottavasti joku osaa auttaa! Ja anteeksi purkaukseni, mutta se helepotti :)
 
Kuulostaa tutulta. Meillä auttoi se kun lapsi oppi liikkumaan. Eli hiffas miten käännytään ja siitä aika pian ryömimisen. Tulkitsen näin jälkeen päin, että meillä juuri tuossa iässä johtunut en-ole-tyytyväinen-mihinkään-paitsi-syliin oli lähinnä turhautumista. Kova halu olisi ollut liikkeelle mutta taidot eivät vielä riittäneet. Turhautumista siis ainakin meillä. Sitten kun liikkeelle päästiin omin avuin, niin taas alkoi tytölläkin elämä hymyillä ja äidin elämä muuten vaan helpottua :)
 
Meillä oli samaa 3kk iässä ja kyllä kyse oli meidän kohdalla nälästä. Tissiä ei huolinut ja siksi luulin ettei ole nälkäinen. Pulloa ei huolinut juuri lainkaan. Koska en mitään muuta keinoa keksinyt, enkä voinut kaikenpäivää sylissä kantaa aloin tarjota kiinteitä ja kitinät loppui siihen paikkaan. Samoin pulauttelu, jota meillä oli.
Päättelin,että vauva turhautui kun tissistä ei tullut masu täyteen ja siksi kieltäyi, koska nyt tissi kelpaa taas paremmin, kun on "vain" lisänä.

Tämä minun kokemukseni :)
 
kjin mönkijäisellä. Minä kannoin kantoliinassa ja sylissä ja imetin aina, kun pyydettiin. Ei siinä muu auttanut. Mutta 5 kk ikäisenä neiti lähti ryöminään ja olo helpottui heti. Ja koko ajan lisää, kunhan oppi kävelemään vähitellen. Nyt mulla ontosi päivänsäde, joka tosin on edelleen kova viihtymään sylissä. Muuten tosi villi vipeltäjä ja melkein aina hyväntuulinen ellei ole kovin väsynyt.
 
Kiitos näistä vastauksista! Nälästä en usko meillä olevan kyse, koska tyttö tosiaan syö parin tunnin välein ja varmasti kyllä itsensä kylläiseksi (tiedän sen siitä, että alkaa "pelleillä" tissillä kun ei ole enää nälkä, irrottaa otteen, katsoo muhun ja nauraa, sitten taas imasee pari kertaa ja taas nauraa, hassu tyttö :) Se myös nukkuu yöllä aina vähintään 6 tunnin pätkän, niin siitäkin uskon, että saa tarpeeksi ruokaa. Kiinteitä alottelen varmaan sitte seuraavan neuvolan jälkeen 5-kuisena.

Varmaan sitten meilläkin on kyse tuosta turhautumisesta, kun ei vielä muuta osaa kun kääntyä mahalleen. Mutta kun eteenpäin ei pääse, se varmaan kismittää ja saa aikaan pahan mielen.. tempperamenttiä siis löytyy. johtuisiko siitä sit myös se, että tyttö haluaa häntä nimen omaan kanniskeltavan, kun ei ite pääse liikkelle niin haluaa että häntä sitte liikutellaan, että maisema vaihtuu :) Sellaista vielä kysyisin, että mitä kivaa tekemistä tällaisessa vaiheessa olevalle keksis? Meillä on tuo leikkimatto, josta roikkuu leluja. Vaikka niitä leluja usein vaihdankin ja koitan paljo lauleskella ja seurustella tytön kanssa, vaikuttaa vaan niin kyllästyneeltä ja kitisee, niinku aluksi kerroin... olen myös pitänyt lattialla viltin päällä ja sitterissä, jossa ennen viihtyi paljon, nykyään sillon tällön. Vinkkejä otetaan vastaan! :)
 
Ensimmäiseksi tsemppiä sulle!! Jos sulla on huonot fiilikset, niin sitten on. Noi sun fiilikset voi olla masennuksen tapaistakin (tutulta ainakin kuullostaa, kahden äitinä), joten on hyvä että puhut niistä, vaikka sitten edes tänne. Eiks olekin kauheeta kun oma laps tuntuu rasittavalta?! Eihän semmoista kehtaa kenellekään sanoa, varsinkaan kun on tosiaan niitä "vaikeampiakin tapauksia" olemassa.

Toiseksi, oletko kokeillut ottaa lasta mukaan? Siis jos menet keittiöön, niin otat vauvan keittiön lattialle, kun menet vessaan otat sinne, jne. Jotain kivaa erilaista kokeiltavaa eteen (kauha tms). Eikä siinä mitään vilttejä tarvita. Meidän lapsista oli aivan valtavan kiehtovaa tutkia maton kulmaa, läpsytellä lattiaa yms.

Kolmanneksi, et ehkä tätä halua kuulla, mutta aika kuluu vääjäämättä eteenpäin ja lapsi kehittyy kyllä. Parin kuukauden päästä tilane on jo täysin eri. Ja kesällä vauvasi jo lähtee liikkeelle.

Neljänneksi, jos epäilet lapsesi olevan kipeä, kokeile kipulääkettä.

Jaksamista!!
 
Ensinnäkin edelliseen viitaten, aina ei todellakaan tarvitse olla masentunut vaikka tunteekin ärsyyntymisen ja rasittumisen tunteita lastaan kohtaan. Voi toki olla sitäkin mutta minun mielestä on ihan normaalia ja ei-masentunutta olla välillä ärsyyntynyt omaa lasta kohtaan. Varsinkin jos eletään ns. normaalia vaativampaa vaihetta.

AP:lle, minäkin koin sen niin, että kun vauvan mieli olisi tehnyt tutkimaan paikkoja ja katselemaan muitakin maisemia, niin harmittihan se kun itse ei päässyt. Senpä takia syli oli se paras paikka. Siinä oli vaihtelevat maisemat. Tuohon aikaan kuljetin tyttöä kovasti rintarepussa. Sen avulla kädet olivat vapaat ja pystyi tekemään jopa kotihommiakin vähän. Tyttö vaati kovasti myös sitä, että piti kävellä ympäriinsä. Rintarepun kanssa sekin oli vaivattomampaa.

Meillä ei auttanut sellainenkaan, että olisi kerännyt kasan leluja ja muuta tutkittavaa viereen keittiöön ja itse olisi esim. yrittänyt tehdä ruokaa siinä ihan vieressä. Ei toiminut. Kamala huuto vain tuli. Neiti vaati silloinkin, että niitä leluja ollaan hänelle esittelemässä tai ainakin katsomassa ihan vieressä kuinka hän järsii helistimen reunaa :) Nyt jälkeen päin naurattaa, silloin ei. Se oli oikeasti todella rasittava vaihe. Mutta se varmasti menee ohi. Kärsivällisyyttä vain.
 
Ap, vaikuttaa siltä, että haluaisit mieluiten että lapsesi viihtyisi yksikseen??? Ehkä lapsi ei halua olla yksin. Ei kiinnosta yksin tavaroita katsella, vaan haluaa äidin huomiota, hyväilyjä, hellittelyä, fyysistä läheisyyttä jne. Tuolla jo jotkut kertoivat, että kantoivat lasta koko ajan kun muu ei auttanut. Siis jos se huomion lisääminen ja kantaminen auttoi, niin ehkä juuri sitä lapsi kaipasi. Ei kai pikkuvauva ihan yksin viihdy, varsinkin kun alkaa kaipaamaan sosiaalista kontaktia. Yksin jätetty, hylätty lapsi voi näyttää tyytyväiseltä yksin ollessaan, mutta se voi myös olla jo toivonsa menettänyt mitä läheisyyden- ja huomiontarpeisiin tulee. Se, että vauva ei itke, ei välttämättä tarkoita sitä, että se on tyytyväinen. Se voi olla myös turhautunut, jos sen tarpeita ei ymmärretä.
Lapsi kehittyy vuorovaikutuksessa äitiinsä, eikä se kehity jos sitä vain syötetään ja vaihdetaan kuiviin ja jätetään loppuajaksi yksin.

Lapsi kokee itsensä äidin kanssa yhdeksi, jos äiti on hermostunut, masentunut, ärsyyntynyt, niin totta kai se vaikuttaa vauvan mielialaan. Tunnen monia, jotka kantoivat lastaan kantopussissa kunnes se halusi kävelemään omin jaloin. Kestä muutama kuukausi ja satsaa lapsesi tarpeisiin, vaikka se kuinka riippuvalta tuntuisi. Saat palkan satsaamisestasi monin kerron takaisin. Mikä on oma asenteesi riippuvuuteen ihmissuhteissa? Pieni vauva on riippuva, itsenäisyyttä ja yksin viihtymistä siltä voi vaatia vasta paljon myöhemmin. Kun vauva saa läheisyydentarpeen kiintiönsä täyteen, niin se alkaa kaivata itsenäistymistä. Jos se ei koskaan saa tarpeeksi läheisyyttä, niin se jää siihen tarpeeseen kiinni. Jokainen vauvan tarve tulee täyttää tarpeeksi hyvin, eli niin hyvin, että se voi siirtyä tavoittelemaan uusia asioita ja jättää vanhat tarpeet taakseen.
 
Lisään vielä, että äidin ja vauvan suhde on täysin erilainen kuin muut ihmissuhteet siinä asiassa, että vauvan ei tarvitse antaa mitään takaisin. Vauvan ei tarvitse olla aurinkoinen ja helppohoitoinen helpottaakseen äidin taakkaa. Äidin tulee antaa kaikkensa vauvan tarpeet tyydyttääkseen, vauvan tulisi saada olla sitä mitä se on, kiukkuinenkin ja hankala, ilman että se riskeeraa menettää äidin rakkauden.

Kun vauva saa kokea ainutlaatuisen ihmissuhteen, jossa se saa olla mitä vain, ilman että toinen asettaa vaatimuksia, niin se oppii itse käyttäytymään samoin, antamaan itsestään. Tällaisesta vauvasta tulee helppohoitoinen lapsi, joka haluaa ja osaa ottaa toiset huomioon. Lapsi on tällöin samaistunut hoitavaan äitiin, jolle lapsi sai olla sitä mitä oli, ilman vaatimusta olla helppohoitoinen vauva.
 
Lisään vielä, että äidin ja vauvan suhde on täysin erilainen kuin muut ihmissuhteet siinä asiassa, että vauvan ei tarvitse antaa mitään takaisin. Vauvan ei tarvitse olla aurinkoinen ja helppohoitoinen helpottaakseen äidin taakkaa. Äidin tulee antaa kaikkensa vauvan tarpeet tyydyttääkseen, vauvan tulisi saada olla sitä mitä se on, kiukkuinenkin ja hankala, ilman että se riskeeraa menettää äidin rakkauden.

Kun vauva saa kokea ainutlaatuisen ihmissuhteen, jossa se saa olla mitä vain, ilman että toinen asettaa vaatimuksia, niin se oppii itse käyttäytymään samoin, antamaan itsestään. Tällaisesta vauvasta tulee helppohoitoinen lapsi, joka haluaa ja osaa ottaa toiset huomioon. Lapsi on tällöin samaistunut hoitavaan äitiin, jolle lapsi sai olla sitä mitä oli, ilman vaatimusta olla helppohoitoinen vauva.


Lyhyesti vastaan sinulle: Kirjoituksesi on tosi syyllistävä, ajattelitko, että jotenkin autat minua tuollaisella? Olen hyvin tietoinen kertomistasi asioista, joten turhaa puhut minulle kuin en ymmärtäisi mistään mitään. Pidätkö minua tyhmänä? Ihme pätemisentarve sinulla. Kun sanoin että viihtyy yksikseen, tarkoitin sitä, että viihtyy niin, että riittää kun olen vauvan kaverina lattialla ja kudon vaikka sukkaa, välillä juttelen, laulan, leikin, loruttelen, kuten sanoin. Olen siis läsnä, varmasti enemmän kuin tarpeeksi. En ole väsynyt, masentunut tai hermostunut. Joten jos sinulla ei varsinaisesti ole minulle mitään kommentoitavaa niihin asioihin, joista ESITIN KYSYMYKSEN, niin voit yhtä hyvin olla kommentoimatta.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä ttttttt on taas näitä jeesustelijoita, jotka eivät osaa muuta kuin syyllistää. Kohta se linkittää tänne sivutolkulla jotain tutkimuksia aiheesta ja saa kivasti normaalitkin äitiyteen kuuluvat tunteet tuntumaan epänormaaleilta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mönkijäinen;10437302:
Tämä ttttttt on taas näitä jeesustelijoita, jotka eivät osaa muuta kuin syyllistää. Kohta se linkittää tänne sivutolkulla jotain tutkimuksia aiheesta ja saa kivasti normaalitkin äitiyteen kuuluvat tunteet tuntumaan epänormaaleilta.


Näinpä! Kiitos sulle :)
 
Lyhyesti vastaan sinulle: Kirjoituksesi on tosi syyllistävä, ajattelitko, että jotenkin autat minua tuollaisella? Olen hyvin tietoinen kertomistasi asioista, joten turhaa puhut minulle kuin en ymmärtäisi mistään mitään. Pidätkö minua tyhmänä? Ihme pätemisentarve sinulla. Kun sanoin että viihtyy yksikseen, tarkoitin sitä, että viihtyy niin, että riittää kun olen vauvan kaverina lattialla ja kudon vaikka sukkaa, välillä juttelen, laulan, leikin, loruttelen, kuten sanoin. Olen siis läsnä, varmasti enemmän kuin tarpeeksi. En ole väsynyt, masentunut tai hermostunut. Joten jos sinulla ei varsinaisesti ole minulle mitään kommentoitavaa niihin asioihin, joista ESITIN KYSYMYKSEN, niin voit yhtä hyvin olla kommentoimatta.


Tosi hyvä, että osuin arvailuissani väärään. Vastauksestasi ymmärrän, että olet hyvä äiti, omani ei ollut, joten olen aika kärkäs arvostelemaan äitejä ja tuomitsen näköjään hyvätkin äidit. Huomaan, että puhuin enemmän omasta äidistäni, en sinusta. Pyydän anteeksi, jos loukkasin.
 
Viimeksi muokattu:
Tosi hyvä, että osuin arvailuissani väärään. Vastauksestasi ymmärrän, että olet hyvä äiti, omani ei ollut, joten olen aika kärkäs arvostelemaan äitejä ja tuomitsen näköjään hyvätkin äidit. Huomaan, että puhuin enemmän omasta äidistäni, en sinusta. Pyydän anteeksi, jos loukkasin.

Loukkaannuin joo.. koska tuntui että yritit tahallasi lukea rivien välistä jotain sellaista mitä siellä ei ollut. Siksi vastasin takaisin vähän kiihdyksissä, olisi pitäny itsekin miettiä ensin mitä kirjoitan. Saat anteeksi, anteeksi tuo omakin vihainen tekstini.
 
Viimeksi muokattu:
läheisyydentarpeesta sen verran, että se on kai aika yksilöllistä. Itse kannoin ja imetin lasta ensimmäisen vuoden lähes koko ajan, muuten se pääasiassa itki. Mutta ei se sitten 1-vuotiaana mihinkään juossut. Lujaa menee kyllä, mutta mielellään olisi nykyäänkin sylissä ja rinnalla suurimman osan ajasta. Nukkuukin enimmäkseen sylissä isän ja äidin välissä. Enkä oikein usko, että olen lastani tähän opettanut, kun muu ei ole ottanut onnistuakseen millään. Tottakai hän joskus leikkii yksikseenkin, mutta ei kovin paljoa vieläkään. Ei riitä, että äiti istuu lattialla vieressä, vaan osallistua pitää koko ajan. Komento on kova! Ja jos menen sohvalle istumaan metrin päähän, lapsi kiipeää saman tien syliin ja leikit jäävät sikseen. Ruokaa laittaessa lapsi kohta 2 v on sylissä lähes aina tai sitten kiljuu tai itkee, pyytää syliin. Kun kotona on molemmat vanhemmat, on ihan tavallista, että paikalle vaaditaan kumpikin. Mutta jotenkin onnistuu silloin esim. kotitöiden teko toiselta, isältä helpommin. Äiti kun on leikkimistä ja maidonsaantia varten olemassa :)
 
Hei!

Muistelisin että ihan neuvolan jossain brosyyrissäkin sanottiin, että 4-kuisena lapsi saattaa muuttua vaativammaksi viihdytyksen suhteen eikä viihdy enää itsekseen lelukaaren alla tms. Lapsen huomio- ja käsityskyky kehittyy ja haluja olisi päästä katselemaan enemmän mutta kun ei osaa. Meilläkin se meni niin, tuossa iässä piti aina olla heiluttelemassa jotain lelua tai muuta sirkusta olla että pysyi mieli korkealla. Makuullaan ei enää tykännyt olla vaan piti pitää pystyssä sylissä ja kanniskella ympäriinsä maailmaa katsomassa. Sitten helpottui aikanaan kun oppi istumaan ja pystyi pitämään itse leluja käsissään, ja tietysti kun oppi liikkumaan.

Ehkä teilläkin on nyt se vaihe sitten menossa?
 
Hei!

Muistelisin että ihan neuvolan jossain brosyyrissäkin sanottiin, että 4-kuisena lapsi saattaa muuttua vaativammaksi viihdytyksen suhteen eikä viihdy enää itsekseen lelukaaren alla tms. Lapsen huomio- ja käsityskyky kehittyy ja haluja olisi päästä katselemaan enemmän mutta kun ei osaa. Meilläkin se meni niin, tuossa iässä piti aina olla heiluttelemassa jotain lelua tai muuta sirkusta olla että pysyi mieli korkealla. Makuullaan ei enää tykännyt olla vaan piti pitää pystyssä sylissä ja kanniskella ympäriinsä maailmaa katsomassa. Sitten helpottui aikanaan kun oppi istumaan ja pystyi pitämään itse leluja käsissään, ja tietysti kun oppi liikkumaan.

Ehkä teilläkin on nyt se vaihe sitten menossa?


Näin se varmaan on. Muistatko mistä tuon luit? Muutenkin tuntuu,e ttä tytön tempperamentti on tosissaan nyt tullut esille. Kun sillä menee hermo johonkin, se tosiaankin menee ja huutaa ihan raivona ja pää punasena. Ja muu ei auta kun vaan pitää sylissä puoliväkisin (rimpuilee ja vetää itsensä kaarelle) ja hyssyttää. Sitten lopulta rauhoittuu, useimmiten nukahtaa hetkeksi ja herättytään on taas kuin aurinko. ihme maanis-depressiivinen vauva :D Tosi vaikeaa on myös tulkita tuota, että milloin tyttö on väsynyt: välillä saattaa olla hereillä kolmekin tuntia putkeen, joskus on jo alle puolentoistatunnin päästä jo ihan väsy.. jos ei ennakoi tuota väsymystä, saattaa huutaa puolikin tuntia ennenkuin suostuu nukahtamaan. Saattaa rauhoittua, sitten ikään kuin kerää uutta voimaa ja aloittaa huutamisen uudestaan. hermot on koetuksella...

Mutta kiitos vastauksista kaikille! Huomenna meillä on neuvolalääkäri niin pääsee tarkistamaan, ettei mistään koravtulehduksesta tms ole kyse. Taitaa tytsy vaan olla äitiinsä tullut kun luonnetta löytyy, vähän liikaakin ;)
 
Viimeksi muokattu:
...eli lupasin kertoa mitä neuvolalääkärissä sanottiin. Noh, ei kovin valaiseva käynti ollut. Tyttö oli fyysisesti terve kuin pukki, ei siis korvissakaan mitään. Kun kerroin noista raivoamistilanteista yms, niin sekä terkkari että lääkäri olivat vaan sitä mieltä, että tyttö on kovin tempperamenttinen.. että siihen kannattaa varautua, että uhmaikä saattaa olla haastava. Paino oli tytöllä notkahatnut, mutta se on normaalia tässä iässä täysimetetyillä vauvoilla. Tyttö on ollut aina ihan alakäyrän tuntumassa muutenkin, on pitkä ja siro, mutta nyt tipahdettiin käyriltä. Kiinteitä käskettiin alkaa antaa, mutta viikon päästä tulee 5kk täyteen jolloin olin muutenkin ajatellut ne kiinteät aloittaa. Ja tietääkseni jonkun porkkanan ja perunan syöttäminen ei kovinkaan vielä painokäyriä nosta, niissä kun on vähemmän ravintoarvoa kuin äidinmaidossa.. Mutta siis pointti se, että vaikka paino on notkahtanutkin vähän, en edelleenkään usko että on ollut kyse nälästä koska syö 2 tunnin välein ja esim nukkuu pitkiä pätkiä yössä (jopa 8h). Eli en usko että nälkäänsä huutaisi.

Toivottavasti tästä oli jollekkin jotain apua, tää jatkaa taiselua tuittupäätyttärensä kans! :)
 
Tsemppiä tosiaan ap:lle! Meillä oli kans vaativa vauva joka kitisi ja itki paljon. Tyttö on alusta asti ollut tulta ja tappuraa. Mutta se helpottaa! Meillä alkoi helpottaa kun tyttö täytti 1,5 vuotta ja nyt tyttö lähenee 2 v ja meillä on välillä jopa ihan leppoisaa :) Uhmaikä tietysti painaa päälle mutta se on pientä siihen vauvavuoden jatkuvaan kitinään ja kätinään verrattuna. Jaksamista vaan kovasti! Ei se perustyytymättömän vauvan hoito ole aina ihan helppoa ja vaatii pitkää pinnaa.
 

Yhteistyössä