tyttö oli jäänyt tarhassa yksin johonkin huoneeseen kun muut mennyt pihalle.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Sanoisin vielä kommenttina, että sehän on hyvä merkki, että päiväkodilla reilusti kerrottiin tapahtunut. Mulle sattui astetta pelottavampi läheltä-piti-katoaminen oman lapsen kanssa, mutta minusta hoitajat suhtautuivat asiaan riittävän vakavasti, enkä kokenut että minun olisi pitänyt viedä asiaa johonkin eteenpäin. He ymmärsivät kyllä itsekin tilanteen.

En myöskään kelaisi asiaa lapsen kanssa "paljon" kuten eräs kommentoija ehdotti. Siitähän se lapsi vasta säikähtääkin ja alkaa pelätä.

Eikö teillä muilla muuten koskaan satu itsellänne mitään erehdyksiä tai vahinkoja lasten kanssa? Esimerkiksi lapsi hävinnyt hetkeksi kaupassa? Kenelle niistä reklamoitte?
 
Alkuperäinen kirjoittaja iltasella:
Eikö teillä muilla muuten koskaan satu itsellänne mitään erehdyksiä tai vahinkoja lasten kanssa? Esimerkiksi lapsi hävinnyt hetkeksi kaupassa? Kenelle niistä reklamoitte?

Oman lapsen hukkaaminen on aivan eri asia kun vieraan lapsen hukkaaminen. Hoitajat on vastuussa lapsista ja vanhempien on voitava luottaa siihen. Mun mielestä tällaisten tapahtumien jälkeen on tärkeä kartoittaa tilanne pk:ssa että miksi näin kävi ettei vastaavaa tapahtuisi enää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lto:

Ok, oikeassa olet tuossa hukkaamisasiassa. Ja tilanteen kartoitus on varmaan just se mitä pitääkin tehdä. Ammatti-ihmisenä ilmeisesti tiedät.
 
Alkuperäinen kirjoittaja VanillaVanilla:
okei alan kohta ihan vaan kaksplussaa lukemalla olla kääntymässä siihen tulokseen et meidän lapsi ei mee ikinä päiväkotiin...

juu kyllä kannattaa luottaa tässä asiassa nimenomaan palstaan. täällä kun on niin obkektiivinen näkemys päivähoitoon :)
 
Similar threads

Y
Viestiä
4
Luettu
3K
Aihe vapaa
vierailija
V
O
Viestiä
6
Luettu
2K
A

Yhteistyössä