En tiedä miten asian ottaisin esille, jotta tulisin oikein ymmärretyksi, mutta katsotaan nyt, saatko ap ajatuksestani kiinni.
Lukaisin nämä viestit, sekä edellisen ketjusi koskien pälvikaljuutta. Tuli sellainen olo, että surkuttelet nyt lasta ja olet aivan hajalla, siitä että hän kaljuuntuu. Toki asia on iso ja sitä saa surra ja siitä saa olla jopa hajalla, mutta kyseessä on kuitenkin nyt hei vain hiukset ja lapsi on iältänsä vasta nuori.
Uskon vahvasti, että mikäli sinä itse pystyt tuon kaljuuden hyväksymään, on tyttärellesikin asia sata kertaa helpompi, kun tulee se aika, että hän huomaa olevansa erilainen.
Tiedän monta lasta, joilla on erittäin poikkeava ulkonäkö, mutta jotka eivät ole siitä moksiskaan. Tiedän myös muutaman tällaisen aikuisen. Heitä on kaikkia tuettu kotoota käsin olemaan rohkeasti sellainen, jonkalainen nyt sitten kukin taholtaan sattuu olemaan ja se heissä näkyy.
Tällä haen siis sitä, että toki saat olla järkyttynyt, mutta tilanne on mikä on ja sen kanssa pitää oppia elämään. Mielestäni kun kyseessä ei ole edes asia, jonka kanssa olisi kovinkaan vaikeata olla ja elää. Ehkä itse näet asian nyt toisin (näin olin vähän lukevinani, kun pelkäät tästä koituvan henkisen puolen ongelmia lapselle) mutta pohdi myös sitä, että moni näkee sen toisin kuin sinä.
Jos hiukset ovat vain yksi osa elämää siinä missä mitkä tahansa mutkin ihmiskehon karvat ja asia nimenomaan näin lapselle esitetään, niin en usko siitä koituvan henkisiä ongelmia lapsen taholle. Tsemppiä teille.
Minulla todettiin palvikaljy kun olin 7-vuotias, kaikki hoidot juoksin lapi ja kaiken maailman rasvoja kokeiltiin. Ainoa mika auttoi oli kovalla hammasharjalla hinkkaaminen. Jo muutaman paivan paasta alkoi uusi hius kasvamaan. Toivottavasti tasta on jotain apua teille