S
Se toinen
Vieras
Minulla oli 5- vuotinen suhde työkaverini kanssa. Tuona aikana yritimme molemmat aika-ajoin lopettaa sitä, tuloksetta. Molemmilla meillä oli tahoillamme perheet ja tajusimme,ettei suhteessa ollut oikeasti mitään järkeä. Mutta koska työskentelimme samassa työpisteessä ja tapasimme lähes päivittäin, tunteet syttyivät aina uudelleen. Lopulta mies teki rohkean liikkeen ja vaihtoi työpaikkaa. Päätimme suhteen yhteisymmärryksessä no hard feelings-tunnelmiin. Silti itse kaipasin paljonkin häntä, vaikka tiedostinkin, että suhde oli myös tuonut paljon tuskaa, epätietoisuutta ja myöhemmin myös raskasta syyllisyyttä, koska olin pettänyt omaa rakkaintani. Samalla olin myös valtavan helpottunut, kun kaikki oli ohi. Suhde ei onneksi ehtinyt paljastua puolisoillemme ja olen päättänyt kantaa syyllisyyteni yksin, kertomatta puolisolleni,olkoon se minun rangaistukseni itselleni. En ole ollut todellakaan ylpeä itsestäni. Emme enää tavanneet tuon miehen kanssa, edes törmänneet sattumalta, silti huomasin välillä miettiväni mitä hänelle kuuluu. Tänään törmäsin häneen ensimmäisen kerran pari vuotta sitten tapahtuneen eron jälkeen ja juteltuani hetken hänen kanssaan niitä näitä, huomasin ihmetteleväni mitä ihmettä olen tässä ihmisessä nähnyt, miksi olin häneen niin tulisesti ihastunut. En tavoittanut mitenkään sitä tunnetta, hän tuntui minulle vieraalta, ne ärsyttävät puolet, jotka olin toki pitkän tuntemisemme aikana huomannut, mutta ihastuksen huumassa ignorannut, puskivat jo tuon lyhyehkön törmäämisemme aikana läpi. Kaiken hämmennykseni keskellä olin käsittämättömän helpottunut. Olin vapaa tuosta ihmisestä.Tsemppiä teille kanssasisaret, jotka vielä kipuilette menneitten suhteitten kanssa! Aika ja tietoinen etäisyyden ottaminen tekevät lopulta tehtävänsä...