L
Lilja
Vieras
Yritin kovasti pysyä erossa työkaveristani (suunnittelin työvuorotkin niin ettei olla kahdestaan iltavuorossa) . Oltiintäs 2-3 viikkoa niin et ei koskettu toisiimme (muuta kun ehkä ihan vähän "vahingossa" ku törmättiin). Mut kaiki suutelemiset ja halailut ym jätettiin pois.
Me yritettiin oikeasti pitää näppimme erossa toisistamme!
Mutta nyt se taas kävi, oltiin kahdestaan työpaikalla ja asia johti toiseen ja..
(emme edelleenkään ole edenneet seksiin asti). Totuus kuitenkin on et haluamme toisiamme enemmän ku mitään muuta tällähetkellä...
Enää puhtain paperein en tästä voi selvitä, mut miten selviäisin edes kuiville. Olen ihan koukussa työkaveriini.
(Olen siis kirjoitellut tästä tilanteesta ennenkin täällä)
Elelen edelleen avoliitossa ja meillä on lapsi. Olemme mieheni kanssa puhuneet tilanteesta (en tietenkään ole kertonut " toisesta miehestä"). Mieheni ei halua erota, eikä pitää mitään taukoa. Hänen mielestä kaikki on paremmin kun hyvin.
Itse en tällä hetkellä tiedä mitään omista tunteistani. Tunnen vetoa työkaveriini, olen ihastunut häneen (rakastunut, en tiedä?). Perhettäni kohtaan minulla on velvollisuuteni ja kunnioitan ja arvostan sitä mitä meillä on. Mutta riittääkö se? Olenko onnellinen, löydänkö vielä onnen tässä liitossa? Vai onko rakkauteni lastani kohtaan ainoa syy miksi pidän nykyistä liittoani kasassa?
Me yritettiin oikeasti pitää näppimme erossa toisistamme!
Mutta nyt se taas kävi, oltiin kahdestaan työpaikalla ja asia johti toiseen ja..
(emme edelleenkään ole edenneet seksiin asti). Totuus kuitenkin on et haluamme toisiamme enemmän ku mitään muuta tällähetkellä...
Enää puhtain paperein en tästä voi selvitä, mut miten selviäisin edes kuiville. Olen ihan koukussa työkaveriini.
(Olen siis kirjoitellut tästä tilanteesta ennenkin täällä)
Elelen edelleen avoliitossa ja meillä on lapsi. Olemme mieheni kanssa puhuneet tilanteesta (en tietenkään ole kertonut " toisesta miehestä"). Mieheni ei halua erota, eikä pitää mitään taukoa. Hänen mielestä kaikki on paremmin kun hyvin.
Itse en tällä hetkellä tiedä mitään omista tunteistani. Tunnen vetoa työkaveriini, olen ihastunut häneen (rakastunut, en tiedä?). Perhettäni kohtaan minulla on velvollisuuteni ja kunnioitan ja arvostan sitä mitä meillä on. Mutta riittääkö se? Olenko onnellinen, löydänkö vielä onnen tässä liitossa? Vai onko rakkauteni lastani kohtaan ainoa syy miksi pidän nykyistä liittoani kasassa?