K
kisumisu
Vieras
Heips! onko kellään ollut vastaavaa tilannetta?! Työnantajani soitti juuri aamulla ja tiedusteli vointiani ja esitti toiveen...sairaslomasta loppu raskauden ajaksi. Uskomatonta mutta totta. Olen ollut nyt jo kuukauden sairaslomalla etisen istukan vuoksi. Lääkäri on toiveikas istukan kohoamisesta (vasta ensimmäisellä kolmanneksella) ja sairaslomaa on tullut viikko pari kerrallaan. Tilannetta siis seuraillaan. Mutta jo tästä kuukaudesta on aiheutunut työnantajalleni suuria ongelmia.
Tähän asti on löytynyt tuuraaja, mutta nyt olisi kesälomat alkamassa ja tuuraajia ei ole. He joutuvat nyt miettimään uuden työntekijän palkkaamista jotta hommat tulisivat tehtyä. Vaan uuden työntekijän palkkaaminen vaatisi rahaa ja aikaa. Ja jos minä nyt sitten kesän puolivälissä tulisinkin takaisin töihin olisi uusi työntekijä tietenkin erotettava. Raha ei kasva puussa, kummankin palkkaa ei voi maksaa.
Minun sairaslomani perustaksi he esittivät töiden fyysistä raskautta, jonka takia olen siis osittain nyttenkin ollut saikulla. Etisen istukan kanssa kun ei kuulemma ole leikkimistä.
Itse olisin ihan mielelläni kotosalla, kyllä sitä täälläkin tekemistä löytyy. Vaan moraalinen puoli mietityttää. Tässä ollaan vähän niinkun puun ja kuoren välissä. Kokemuksia vastaavasta...onko kellään??