Työkaveri - mitä mieltä tälläisestä??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja töissä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

töissä

Vieras
Mies, tosi bodattu, röyhtäilee tosi kuuluvasti vaikka muiden nenän edessä, kiroilee tosi paljon, kertoo miltä kuulostaa kun ihmistä potkitaan maihareilla päähän.

Tosi kova tekemään töitä, varmaan tuokin kunto auttaa siinä, mutta eilenkin laittoi aika varmasti kiusallaan meidän työpisteen eteen radion kiinni nippusiteilla ja jotain rappia aika kovalla soimaan -me ollaan siis vanhempia, joten helposti voi arvata ettei se meitä ilahduttanut.

Jos löytää virheitä muiden tekemistä osista huutaa numeroa (josta voi tunnistaa keneen tekemä) ja kiroilee, vaikka kyse olisi aivan mitättömästä virheestä jonka olisi itse jo korjannut samaan aikaan joka tuohon huutamiseen menee.

On vakituinen ja me taas ollaan vuokrafirmalaisia, on tosin ollut vakituinen ihan vähän aikaa vasta.

En halua riidellä kenenkään kanssa, enkä ole mitään sanonut ja silti tuntuu että uusimpana työntekijänä olen jollan tapaa tulilinjalla tai ehkä vaan kuvittelen.

Miten toimisitte asemassani??
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
kerro esimiehellenne tai työsuojeluvaltuutellulle

Mitä voin kertoa, tuo kiroilu ja röyhtäily ei taida olla mitään vielä.

Uutena työntekijänä en millään haluaisi antaa itsestäni ns.hankalaa kuvaa, joten :( mikä olisi järkevää??
 
Kuulostaa keskenkasvuiselta juntilta :(
Mitenkä pomot suhtautuu hänen käytökseensä vai osaako käyttäytyä kun pomo paikalla?
Tekeekö tasapuolisesti kaikille samaa vai onko ottanut jonkun/jotkut kohteeksi?
 
Voisitko vaikka enemmin hienovaraisesti sanoa/ vihjaista työkaverillesi etä tuommoinen käytös on muista aika inhottavaa.

Lähinnä hänen vaatetukseensa ja musiikkimakuun ei kannata puuttua tai mihinkään henkilökohtaiseen. Lähinnä voisit mainita hyvässä paikassa että koet hänen käytöksen hieman asiatomaksi tai muita loukkaavaksi, oikeastaan että hän voisi ottaa myös muut kanssa eläjät käytöksellään huoioon.

Nim. merkillä että ihan kiitettävästi kilahtaa kun aina ollaan minun tekemisistä sanomassa pomolle vaikka asian voisi hoitaa kahdenkeskenkin! Vihaan tuollaista vasikointi menoa muutenkin!!! Jos on jotain sanottavaa niin sanos edes suoraan!!! :kieh:

Jos on edes hieman järkeä niin arvostaa enemmin että hänelle on työkaveri maininnut asiasta mikä hiertää kuin että pomolle ruikutetaan välittömästi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie :
Kuulostaa keskenkasvuiselta juntilta :(
Mitenkä pomot suhtautuu hänen käytökseensä vai osaako käyttäytyä kun pomo paikalla?
Tekeekö tasapuolisesti kaikille samaa vai onko ottanut jonkun/jotkut kohteeksi?

Ikää en osaa edes arvoida, jotain yli 25v joka tapauksessa.

Hän elää saamastaan huomiosta, joten tietyllä tavalla on äänessä koko ajan, mutta kyllä melko selvää kiusantekoa eilenkin oli tuo radiojuttu.

On varmaan vähän erilainen kun työnjohtaja on paikalla.

En tiedä mitä tekisin vai tekisinkö mitään, kun kuitenkin on vähän hankalia nuo jutut eikä niin ilmiselviä. Itse en varmasti ole oma-aloitteisesti sanonut sanaakaan kyseiselle työkaverille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja koiramamma:
Voisitko vaikka enemmin hienovaraisesti sanoa/ vihjaista työkaverillesi etä tuommoinen käytös on muista aika inhottavaa.

Nim. merkillä että ihan kiitettävästi kilahtaa kun aina ollaan minun tekemisistä sanomassa pomolle vaikka asian voisi hoitaa kahdenkeskenkin! Vihaan tuollaista vasikointi menoa muutenkin!!! Jos on jotain sanottavaa niin sanos edes suoraan!!! :kieh:

Voisin, mutta on tosi äänekäs tyyppi kyseessä joten varmasti huutaisi kaikille, en kertakaikkiaan edes uskaltaisi ja mitään vihjausta ei edes tajuaisi.
 
Sinä tapauksessa jos hän haluaa asian kaikille ilmoittaa kannattaa tyynesti vedota siihen että voimme myös esimiehe kuullen käydä tämä keskustelu.. Tuskin on niin pässi että asian haluaa pomolleen viedä. Onko kukaan muu työporukasta huomannut hänen käytöksensä vai tuntuuko että oet ainoa.

Jos kantti ei kestä millään itse sanoa voisi pomolle vaikka sanoa että toivoisit seuraavassa palaverissa käytävän tiettyjä "työetiketi" sääntöjä läpi että olet huomannut että asia välillä joiltain unohtuu..

Jos jannu ei todellakaan usko hyvällä niin sitten pahalla eli sinne pomon puheille mars!
 
No, naisena varmaan pidän hänen käytöstään sikamaisempana kuin miehet, jotka ei niin näytä välittävän noista röyhtäilyistä (megaäänekkäitä), mutta muuten varmasti on sellainen tyyppi joka huomataan enkä usko että yleensä hyvässä mielessä.

Omaa porukan joka naureskelee hänen jutuilleen ja tekosilleen ja vanhemmat työntekijät varmasti ovat huomanneet saman kuin minäkin ja on siitä puhuttukin, mutta tosi kova työmies on kyseessä ja ei kovin helposti kukaan halua silmätikuksi tekemällä asiasta numeroa ja kun ne pikkujutut on sellaisia, jotka voi helposti kuitata "ei miksikään".

Jotenkin arvaan, että olen saanut kunnian tutustua entiseen koulukiusaajaan tai intissä simputtajaan, jos on sellaisessa asemassa ollut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Fatima von Gyllenbögel:
Osta puodista musavehkeet ja laita s***anan kovaa jarisillanpäätä kun tulee jotain v***n räppiä. Kun se sika röyhtäilee, hekottakaa kuorossa ja sano "SIKA SIKA LÄLLÄLLÄÄ"

Pitäisi ensin saada saman henkinen porukka :) muuten erittäin hyvä idea.

Viikkopalaverissakin ko. hlö röyhtäili :(
 
Kysäise pitäisikö hänen käydä lääkärissä tuon jatkuvan röyhtäilyn takia ettei vaan ole jotain pahasti vialla, kun ei tuollainen röyhtäily ole ihan normaalia.
 
anteeksi kun olen híeman ärhäkkä näin aamu tuimaan, en tarkoita pahaa :whistle:

Ehkäpä kannattaa miettiä onko asia tarpeeks iso/ häiritsevä vai voiko sen kanssa elää? jos riittävästi ärsyyntyminen nousee niin asiaan puuttumista, jos taas on riittävän "ei mitään" niin yritä asennoitua jotenkin muuten ko. kaveriin. Kaikista parhaiten asia onnistuu jos olet kylmä kala hälle eli ei reagoi....

itse varmaan v*****lisin ja yrittäsin "huumorin" avulla vähän nolata ko. typpiä. Mä en voi mitään mutta jos mun nenän eteen (ainaki tällä hetkellä) tulis joku pelle röyhtäilemään niin pakkohan siihen jotain olis sivaltaa esim. taisipa Jannella jäädä aamulla hampaat pesämättä ja häipysin paikalta.
 
Juu, yritän tätä ja toivon, että ensi viikolla työpisteemme sijaitsevat tarpeeksi kaukana toisistaan (kiertävät) ettei edes nähdä.

Tunnen tyypin eli sellainen, jonka aika kuluu parhaiten töissä kun on joku jota vaikka vähän kiusata tai sitten enemmänkin.
 
Mä tiedän kanssa semmoisen pahan suopasen työkaverin.

Lähinnä itsellä kasvaa sarvet siinä vaiheessa jos koen oloni "loukatuksi"...

Mutta ainakin hetkeksi kannattaa karttaa ko. iljetystä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja koia:
Mä tiedän kanssa semmoisen pahan suopasen työkaverin.

Lähinnä itsellä kasvaa sarvet siinä vaiheessa jos koen oloni "loukatuksi"...

Mutta ainakin hetkeksi kannattaa karttaa ko. iljetystä!

Joo, jos hyvin menee niin moneen viikkoon en hänen lähelleen joudu, mutta jos huonosti menee niin otan loparit.
 
Tuollainen heppu ei usko muuta kuin nyrkkiä. Jotkut bodarit nyt vaan sattuvat tulemaan tuollaisiksi itsekeskeisiksi paskiaisiksi kun kuvittelevat olevansa Kuninkaita kun haba on hiukkasen isompi kuin normijätkällä. naisena sä voit käyttää sen maanpinnalle palauttamiseen naisellisia keinoja kun et kuiteskaan turpaan pysty vetämään.
 
Miehille kannattaa "lyödä" luu kurkkuun heti,jos ei fiksu pyyntö auta.
Meillä töissä 20v todella kovan egon omaava heppu,mutta kyllä siltäkin heikko kohta löydettiin.Ja kas kummaa liittyy naisiin ja seksiin.

Alkuperäinen kirjoittaja Micosa:

Uutena työntekijänä konstit ovat vaan aika vähäiset, koska ei voi ihan mitä tahansa tehdä tai sanoa.
 
sieltähän se monesti löytyy.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Ei sitä tarvitse suoranaisesti kohdistaa häneen vaan vihjailevasti puhua muiden kanssa niin että kuulee.Ja olet sitten miten uusi vain voit huomauttaa.

No, katsotaan jos on aihetta vielä :)

Yhteistyössä