Työssäkävijät: miten selviätte erossa lapsesta?

Hei,

olen aloittamassa 5-päiväisessä vakityössä, ja ahdistaa. 1,4v taaperollamme on todella hyvä, pieni hoitopaikka, jossa hän on viihtynyt hyvin. Tähän saakka hoitopäiviä on kuitenkin ollut vain 3 viikossa ja ne ovat olleet n. 6-7-tuntisia. Uudessa tilanteessa päiviä tulee viisi ja ehkä n. 7-8-tuntisia. Tosin nukkuu yhdet 3 tunnin päiväunet, eli käytännössä hoitoaikaa jää aamupäivä ja reilu tunti unien jälkeen.

Meillä on lapsen kanssa hyvin kiinteä suhde (no, niin varmaan jokaisella äidillä) ja olen alkanut oikeasti ahdistua siitä, miten osaan olla hänestä erossa! Toki tähänkin saakka ollaan käyty hoidossa, ja viihtymisongelmia ei tosiaan ole ollut. Päinvastoin - kotona olo on välillä lapsesta todella tylsää puuhaa.

Onko muilla ollut samanlaista etukäteen ahdistumista nimenomaan tästä näkökulmasta (miten ITSE pärjään, kun lapsi hoidossa)? Onko mennyt ohi? Ja onko 5-pv hoito jotenkin vaikuttanut suhteeseenne, sitäkin pelkään... :ashamed:

Niin ja en kaipaa nyt "miksi laitat lapsesi alle 3-vuotiaana hoitoon"-kommentointia, vaan ajatuksia samassa tilanteessa olevilta/olleilta.

 

Olen itse miettinyt samaa asiaa.
.Olen menossa vuoden alusta töihin ja mulla on vuorotyö..eli tosinaan en näe lasta kuin aamulla!
Tyttö on nyt 1v ja tosi kiinni minussa,hoitopaikasta meillä ei ole edes vielä tietoa!
Voi olla et päätös tulee vasta kaksi viikkoa ennen hoidon alkua!
Siinä ei paljon ehditä harjoittelemaan hoidossa oloa..Alustavasti ollaan sovittu miehen kanssa et hän vie tytön hoitoon aamuisin, voi olla helpompaa!
Mut nyt jo sydäntä raastaa ajatus siitä et joutuu olemaan erossa omasta pikkuisestaan!!

 

Meillä samanikäinen poika, joka on ollut 3kk hoidossa 5pv/vko klo 8-16. Poika on viihtynyt tosi hyvin hoidossa, loppuviikosta lähinnä perjantaisin, on ollut sitten kotona pientä väsymistä havaittavissa. Kyllä siihen äitikin tottuu, älä ole huolissasi. Ajattele asiaa siltä kantilta, että pääset itsekin vähän ihmisten ilmoille ja tapaamaan aikuisiakin ihmisiä. Itse teen lopputyötä kotona ja tuntuu, että välillä tosiaan kaipaa aikuiskontakteja; kun saa pienenkin tilaisuuden jutella jonkun kanssa, niin jutusta ei meinaa tulla loppua. Ja juuri puhuttiin hoitotädin kanssa siitä, että hoidossa lapsi saa toisilta lapsilta jotain sellaista, mitä kotona äiti tai mummo tai edes hoitotäti ei pysty antamaan. Tsemppiä, kyllä se siitä!

 

Kyllä välillä riipaisee jättää lapsi hoitoon. Usein sitä miettii oman työnsä mielekkyyttä; että onko tämä nyt sitten tärkeämpää ja arvokkaampaa kuin lapsen kanssa oleminen. Vaikka oikeasti on ihna turha ajatella noin ehdottomin sanakääntein. Ratkaisut ovat niin monista seikoista ja asioista kiinni.

Minulla on välillä aivan kauhean ikävä lastani,mutat kait se on vain merkki rakkaudesta ja välittämisestä.

 

Minulla on sama ongelma kuin ap:llä. Olen saanut unelmieni työpaikan vastaan viikko sitten. Saisin tehdä 4 päivää viikossa ja palkka olisi 750 euroa parempi kuin vanhassa jobissa. Esikko olisi aloittaessani 2,5 v ja nuorin 1v. Hoitopaikka on vielä avoin. Sydäntä raastaa ikävä jo valmiiksi mutta kotiäitinä tahtoo välillä pinna olla tiukalla, kun meillä apuja arkeen ei yksinkertaisesti ole. Taapero ikäiselle tekisi hyvää olla välillä ikäistensä seurassa ja nuorimmainen on ollut aina rohkea ja avoin lapsi ja ei niin herkkä kuin esikko (tätä ovat monet sukulaist sanoneet).

Silti äidin sydäntä puristaa. Olen muutamana päivänä saanut tehdä omia juttuja ja olen niiden jälkeen ollut kuin uusi ihminen. Olen jaksanut lasten uhmat ja ruokien heittämiset, pukemioperaatiot neuvotellen kun ennen aloin hermostua.

Mies sanoi, ettet sinä ole huono äiti vaikka töissä olisitkin, koska ajattelet lasten etua ennen töitä. Tässä hän viittasi yhteen työtarjoukseen jonka sain mutta siinä ei olisi ollut selkeää työaikaa, niin en uskaltanut sitä ottaa lasten tähden.

Mutta Ap. Tsemppiä sinulle, et ole yksin. Minulle sanoi yksi perheterapeutti, että isä/äiti tuntee aina syyllisyyttä jostakin, se tavallaan kuuluu vanhemmuuteen ja siihen kasvamiseen. Me ollaan kuitenkin naisina se uusi ikäpolvi jota tarvitaan työelämässä ja myös arjenpyörittämisessä. Kun läydät hyvän hoitajan niin uskon, että nautit työstäsi ja perhe-elämästä.

Niin, ja mun äiti kertoi, että minä olin 70-luvulla 8 kuukautta kun hänen piti palata töihin. Ei ollut silloin hoitovapaita tai kunnan hoitopaikkoja. Vaikka olen hoidossa olen ollut pienestä asti silti, suhteeni äitiini on tosi läheinen.

 

Olen miettinyt samaa: minä olin nimittäin 70-luvulla 3kk, kun menin hoitoon! Ja TOD. läheiset välit äitiini. Jostainhan sekin kertoo...
Myös minulla oli se tilanne, että sain tarjouksen aivan unelmaduunista. Ja talouskin pitäisi helpottua, mikä tekisi ehkä arjen vähemmän kireäksi.
Vähän helpottaa se, että aina hoidosta hakiessa taapero on hymyssä suin innoissaan touhuamassa muiden kanssa.
Mutta ovat nämä isoja päätöksiä äitien harteilla.

 

Jos työ on mielenkiintoinen ja koet sen itsellesi tärkeäksi, tuo mielestäni työn ja perheen yhdistäminen rikkautta elämään (siis henkistä sen materiaalisen lisäksi...)

Kiire on tietenkin valtava, paljon pahempi kuin kotona ollessa, mutta jos sen osaa hyväksyä ja selättää arjen organisoimisella, niin kyllä asiat sujuvat.

Lisäksi on tärkeää, että saat hyvän hoitopaikan lapselle. Jos voit jättää lapsen hyvillä ja turvallisella mielellä hoitoon, en usko, että ahdistut asiasta työpäivän aikana.

Yleisesti ottaen kaikki uusi hirvittää, mutta asioihin tottuu nopeasti. Jos pystyt tekemään aluksi 6 tunnin työpäivää, helpottaa tämä uuteen totuttelua ja ehdit olla ihan mukavasti lapsenkin kanssa arkipäivisin.

Itselleni haastava työ tuo rikkautta elämään ja jaksan taas uhmiksen kanssa paremmin kotona.

 

mulla kans vuorotyö ja joskus näin poikaa vain aamulla tunnin verran. ikävähän sitä on, vähensinkin vähän työtunteja eli menen töihin vasta kun mies on tullut kotiin. Iltavuorot hoituu suurimmaksi osaksi näin, toki joskus joutuu menemään aikaisemmin.

pidän kuitenkin suurimmaksi osaksi työstäni ja vaikka joskus "vakavasti" mietin, niin ei minusta olisi kotiäidiksi.

 

Mulla työt alkamassa ensi vuoden alusta ja poika hoitoon 2 v 1 kk ikäisenä. Hoitopaikasta ei vielä tietoakaan, perhepäivähoitoon haettu. Harmittaa jo nyt, vaikka vielä olenkin yrittänyt sulkea ajatuksen töihinlähdöstä jonnekin taka-alalle. Mietin sitä vasta lähempänä, mutta kyllä nyt jo suren koko juttua ja sitä että olen pojasta erossa- tai pikemminkin että joku ulkopuolinen hoitaa lastani. Tosin teen vaan 6 h päiviä ja 5 pv viikossa.

Eiköhän suurin osa äideistä tunne meidän tavoin!

 

Meillä poika meni hoitoon 1-v:na ja sopeutui tosi nopeasti joukon jatkoks. Äitllä oli enemmän sopeutumisvaikeuksia takaisin työelämään... Mutta kyllä siitä eroahdistuksesta on päässyt yli kun hoitaja on ollut tosi mukava (tosin näin äidin näkökulmasta turhan huolimaton) ja lapsi jää ihan ilman itkua hoitoon.
Mutta itsellä on kyllä edelleen työpäivät pitkiä... Tarkoitan että aamupäivä menee vielä ihan vauhdilla, mutta ruokatauon jälkeen alkaa se kellon tuijotus, että koska pääsee hakemaan lapsen hoidosta. Siinä vaiheessa aina yritän miettiä jotain lapsen kiukkukohtausta ja aatella, että töissä on ainakin "omaa aikaa" B)
Juu, eiköhän se jokaista äitiä mietitytä kun joutuu lapsen hoitoon viemään ja aikansa se ottaa ennen kun siihen tottuu. Ite oon vaan koittanut ajatella, että kiva kun lapsi näkee muitakin ihmisiä kuin äitin vaan ja saa sosiaalisia kontakteja enemmän, sekä oppii pärjäämään ilman äitin suojaa. Koska ainakin meillä ne kontaktit oli aika vähissä ennen hoitoon menoa. Se on vaan kaivettava positiivisia puolia hoitoon viennistä!
Ja jos oikein kamalaksi menee erossa olo niin ainahan sitä voi palata takas hoitovapaalle!

 

Mä oon vissiin ihan poikkeustapaus, mua ei oo tuo eroikävä omalta kantiltani ainakaan huolettanu yhtään... :ashamed:
Meen töihin kun tyttö tulee 13kk ja hän menee mummolleen hoitoon. Ainoa asia mitä stressaan, on se, että mitä kaikkea mummo keksii meidän lapselle tehdä, se kun ei ota meidän neuvoja kuuleviin korviinsa...
Mutta muuten olen kyllä nauttinut, jos olen päässyt yksin johonkin ja luulen nauttivani kyllä töihin pääsystäkin, sitä kestää tuota kakaraa ehkä sitten paremmin sen muutaman tunnin päivässä